Isä katosi sodassa yli 70 vuotta sitten – nyt suomalaiset etsivät häntä Venäjän taistelutantereilta

Talvi- ja jatkosodan taistelupaikoille jäi 10 000 suomalaisen sotilaan jäännökset. Mika Albertssonin elämäntehtävä on tuoda heidät sieltä takaisin.

sodan uhrit
Mika Albertsson etsintäryhmänsä kanssa
Mika Albertsson (vas.) on ryhmänsä kanssa löytänyt Venäjän metsistä noin 300 sodassa kaatunutta sankarivainajaa. Kesällä 2006 hänen mukanaan Talissa olivat myös Veikko Vesalainen ja Arvo Lötjönen.Mika Albertsson

– Ensin löytyi vyö. Sen jälkeen nappeja, suomalaisen konepistoolin lipas ja tuntolevy.

Elettiin kesää 1995. Imatralainen Mika Albertsson silloin oli ensimmäistä kertaa etsimässä jatko- ja talvisodassa sotatantereelle kuolleita suomalaisia sotilaita. Hänen retkikuntansa oli reilun 50 kilometrin päässä Suomen kaakkoisrajasta Venäjällä Laatokan länsipuolella.

Ryhmä oli saanut omaisilta toiveen etsiä kaatunutta alikersanttia taistelupaikoilta Äyräpäästä. Kaatumispaikka oli melko hyvin tiedossa. Noin 10 metrin päässä oletetusta kohdasta ryhmä teki löydön.

– Ensimmäisen sankarivainajan löytymistä ei unohda koskaan, kertoo Mika Albertsson.

Vainajan luut tuotiin syksyllä Suomeen haudattavaksi. Kaatuneen omaisuus päätyi vainajan omaisille. Samalla päättyi vuosikymmenten epätietoisuus siitä, mitä alikersantille tapahtui. Hän ei ollut joutunut vangiksi tai kohdannut muuta kohtaloa.

– Tuntui todella hyvältä nähdä omaisten helpotus, jonka meidän vapaaehtoistyö sai aikaan, sanoo Mika Albertsson.

Mika Albertsson
Mika Albertsson työskentelee Imatralla sijaitsevan Rajamuseon museomestarina. Vesa Winberg/Yle

Tuhansissa suomalaisperheissä on vuosikymmenten ajan turhaan odotettu sotilaan saapumista kotiin. Tiedossa on vain ollut, että hän on kadonnut.

– Moni on sanonut, että pahinta on epätietoisuus. Mieluiten olisi saanut tiedon, että omainen on kaatunut.

Mika Albertssonin Taipale-niminen etsintäryhmä on yksi tiimeistä,jotka reilun parin viime vuosikymmenen aikana ovat etsineet suomalaissotilaiden ruumiita Venäjältä. Kaikkiaan sota-alueilta on löydetty noin 1 300 sankarivainajan jäännökset.

Etsintä alkaa

Sota-alueille jäi talvi- ja jatkosodissa noin 10 000 suomalaisen sotilaan ruumiit. Neuvostoliiton romahdettua Suomen ja Venäjän valtiot neuvottelivat sopimuksen, jonka turvin suomalaiset ovat päässeet etsimään sotilaiden jäännöksiä Venäjän maaperältä.

Seuraavan kesän valmistelut etsintäryhmä aloittaa talvella. Venäjän viranomaiset vaativat tarkat tiedot, missä ja milloin ryhmä aikoo etsintöjä tehdä. Myös kaikista etsintävälineistä pitää olla tarkka luettelo. Kaikki tämä vaatii hyväksynnän Moskovassa saakka.

Hyväksytty paperi viedään keväällä Viipuriin sotilaskomissaarille.

– Meidät on aina otettu siellä hyvin vastaan. Suhtautuminen on vuosien aikana vain parantunut, kertoo Albertsson.

Sankarivainajien etsintä kiven juurelta
Mika Albertsson kuuntelee metallinpaljastimen välittämää signaalia Venäjän metsissä. Hän on oppinut kuulemaan, millainen signaliääni lähtee sotilaalla mukana olleista metalleista, kuten takin napeista. Mika Albertssonin kotialbumi

Etsintäryhmä Taipaleen vahvuus on kahdeksan miestä, joista kerrallaan on mukana 5–6 ihmistä. Kaikki ovat mukana vapaaehtoisina. Palkkiona on vain hyvä mieli itselle ja löytyneen vainajan omaisille.

Etsintämatka kestää yleensä korkeintaan kolme päivää. Matkoja ryhmä tekee niin pitkälle syksyyn kuin säät antavat myötä.

– Muutama vuosi sitten vielä marraskuussa oltiin Talin Nurmilammella. Otsalamppujen valossa kaveri sieltä löydettiin, mutta pääasia on, että löytyi.

Osa pinnalla, osa maan sisällä

Talvisodan ja jatkosodan päättymisen jälkeen venäläiset hautasivat löytämiään suomalaisten sotilaiden ruumiita. Kesäkuussa 1944 venäläisten suurhyökkäys oli kuitenkin niin raju, että vainajia jäi maastoon pitkäksikin aikaa.

Kun taistelu oli päättynyt, tulivat taistelupaikoille myöhemmin kesällä venäläisten siivousjoukot. He hautasivat löytämänsä ruumiit, jotka olivat jo alkaneet mädäntyä ja haista.

– Niitä on sitten vaihtelevalla menestyksellä löydetty. Osa syvemmältä, osa vähemmän syvältä, kertoo Mika Albertsson.

Edelleen maastosta löytyy myös maan pintaan jääneiden sotilaiden jäänteitä. Luita peittää vain pieni kasvusto, joka vuosikymmenien aikana on niiden päälle muodostunut.

Etsijät löytäneet vainajan
Arvo Lötjönen (vas.), Mika Albertsson, Veikko Vesalainen löysivät suomalaissotilaiden jäännöksiä Talin Nurmilammelta kesällä 2006. Edustalla näkyy maasta löytyneitä luita. Mika Albertsson

Luut ovat Mika Albertssonin mukaan hyvin vaihtelevassa kunnossa. Vuodenaikojen säävaihtelut ovat haurastuttaneet luita niin, että esimerkiksi kylkiluita ei enää löydy.

Tilanne on toisenlainen, kun vainaja löytyy suosta. Silloin sotilaan ruumis on Mika Albertssonin mukaan ikään kuin muumioitunut.

– On kuin kaveri olisi siihen eilen villapaita päällä jäänyt. Se on aika hurjan näköistä, kertoo Albertsson.

Onko varmasti suomalainen sotilas?

Etsintäryhmän huippuhetki on, kun etsittävä sotilas löytyy. Siinä vaiheessa kiire loppuu.

Mika Albertsson kertoo, että he pyrkivät saamaan vainajan jäännökset talteen tarkasti. Samaan tapaan kuin arkeologit tekevät kaivauksiaan.

– Yksi ryhmän jäsenistä kerää tunniste-esineitä ja yksi kaivaa esille vainajaa.

Lapiolla kaivettava maa-aines siivilöidään tiheän verkon läpi, jolloin sotilaan tunnistamista helpottavat esineet jäävät verkkoon. Siihen voi jäädä esimerkiksi luita, sormus, tuntolevy tai sotilasasun nappeja.

– Ei suomalaisella sotilaalla paljon tavaraa ollut mukana. Tärkeää on löytää sellaista, mistä voidaan täysin varmasti päätellä kaatuneen olevan juuri suomalainen sotilas.

Luita varten etsijöillä on erityinen ja varta vasten tätä hetkeä varten tehty kangas. Siihen on kuvattu ihmisen luuranko ja luiden nimet. Vainaja otetaan taisteluhaudasta tai poterosta: hänen luunsa kootaan kankaan päälle oikeisiin paikkoihin.

Etsintäryhmä Taipale muistomerkin edustalla
Etsintäryhmä Ihantalan taistelujen muistomerkillä. Vasemmalta Seppo Arponen, Onni Lempiäinen, Mika Albertsson, Veli-Pekka Kalenius, Timo Pääkkö, Jarkko Inkilä.Mika Albertssonin kotialbumi

Kun vainajan luut on saatu järjestykseen, toteutuu vanha suomalainen sota-aikainen perinne. Vainajan luut pestään ja puhdistetaan.

– Sota-aikana suomalaiset naiset pesivät sotavainajien ruumiit evakuoimiskeskuksissa. Suuri arvostus heille, koska miehet eivät sitä pystyneet tekemään. Me on ajateltu, että jos sota-aikana vainaja pestiin ja lähetettiin puhtaana kotiin, mekin teemme sen samalla tavalla. Haluamme, että vainaja lähtee kotimatkalle myös näinä päivinä puhdistettuna ja pestynä.

Puhdistamisen jälkeen vainajien luut laitetaan kuljetuskuntoon ja viedään Viipuriin. Siellä luut asetetaan pieniin arkkuihin ja varastoidaan Viipurin kirkon vintille. Syksyllä vainajien jäännökset tuodaan Suomeen.

Isää etsimässä

Talvi- ja jatkosodissa kuoli yli 80 000 suomalaista sotilasta. Sodan aikana jokainen vainaja yritettiin tuoda rintamalta pois, mutta aina se ei ollut mahdollista. Tulitus oli kovaa ja moni sotilas jäi sen jalkoihin. Osa sotilaista silpoutui niin pahasti, että heidän jäännöstensä löytäminen on käytännössä mahdotonta.

Ruokolahtelainen Onni Lempiäinen ei ole koskaan nähnyt isäänsä. Ei elävänä eikä kuolleena. Isä kuoli jatkosodan loppuvaiheessa kesäkuussa 1944 Tali–Ihantalan tulimyrskyssä.

– Isä kaatui 28.6.1944 Ihantalassa. Hän jäi sinne vihollisen alueelle, kertoo Lempiäinen, joka sai etunimekseen isänsä nimen Onni.

Onni Lempiäinen syntyi kolme kuukautta isänsä kuoleman jälkeen. Lapsena ja nuorena isän menettäminen ei oikeastaan häntä koskettanut. Kun vuodet karttuivat ja tultiin 1990-luvun alkupuolelle, alkoi kiinnostus isän kohtalosta herätä. Lempiäinen halusi tietää, mitä siellä sodassa oli tapahtunut ja missä isä oli sotaväen mukana kulkenut.

Kansallisarkistosta Helsingistä löytyivät isän sotilaspassi, palvelusopimus, lääkärintarkastuskortti ja ilmoitus kuolemasta.

Onni Lempiäinen
Onni Lempiäinen kiinnostui tietämään isänsä kohtalon. Hän pääsi mukaan etsintämatkalle. Vesa Winberg/Yle

Ratkaisevaa Onni Lempiäiselle oli lukea vaimoltaan joululahjaksi saamansa kirja Tie Ihantalan tulimyrskyyn. Se kertoi rajajääkäripataljoona 2:n tarinan. Siellä oli kertomus tilanteesta Ihantalassa 28.6.1944. Yhdellä rivillä luki: "Lähetti Lempiäinen kaatui viereeni."

Onni Lempiäinen sai kertomuksen kirjoittaneen Aarni Pylkkäsen puhelimitse kiinni ja sopi tapaamisen. Isän kuolinpäivän tilanne alkoi kirkastua. Hän päätti ottaa yhteyttä Mika Albertssoniin. Oli syksy 2015.

Kesällä 2017 toteutui kahden päivän matka Ihantalaan. Mika Albertssonin etsintäryhmä Taipale oli varustautunut kolmella metallinpaljastimella ja useilla lapioilla. Isän kuolinpaikka oli ryhmällä melko tarkasti tiedossa. Paikan päällä heitä odotti maalaismaisema.

– Siinä oli peltoa ja kaksi maataloa. Äärellä oli vetistä aluetta, jonka läpi meni oja. Vain ojissa oli puita. Ihmettelin, miksi muualle ei ollut kasvanut mitään, kertoo Onni Lempiäinen.

Vetisyys johtui siitä, että alueella oli aiemmin ollut majavapato. Paikan päällä käynyt venäläinen etsintäryhmä oli sen ilmeisesti jossain vaiheessa purkanut.

Ryhmä kävi oletettua kaatumispaikkaa läpi kahden kolmen hehtaarin alueelta. Onni Lempiäisen isän lisäksi etsittiin samalla myös toista vainajaa. Oletettavaa oli, että venäläiset olivat sodan jälkeen haudanneet ruumiit johonkin kuoppaan.

Sitkeistä etsinnöistä huolimatta isää ei löytynyt.

– Oli hieno kokemus käydä etsimässä isää. Olisi kuitenkin tärkeää saada isä haudattua omaan hautausmaahan, pohtii Onni Lempiäinen.

Tänä keväänä suuri toive saattaa toteutua, kun edessä on uusi etsintämatka Ihantalaan yhdessä Mika Albertssonin kanssa.

Veteraanit auttavat etsinnöissä

Sekä Taipaleenjoki että Summa ovat paikkoja, jonne talvisodassa jäi paljon suomalaisia sotilaita. Neuvostoliitto ei talvisodan päättymisen jälkeen antanut hakea ruumiita sota-alueelta. Mutta kun jatkosota alkoi ja Suomi valtasi takaisin menettämiään alueita, saatiin osa ruumiista tuotua kotiseutunsa hautausmaahan. Siitä huolimatta tuhansia vainajia jäi metsiin, korpiin ja hautautuneiksi poteroihin.

1990-luvun alkupuolella Venäjälle pääsivät ensimmäiset suomalaiset etsintäryhmät. Pyyntöjä etsiä kadonneita sotilaita tuli todella paljon. Karjalan metsissä oli tuolloin sotavainajia etsimässä useampikin ryhmä.

Mika Albertsson aloitti vapaaehtoisena etsijänä ensimmäisten joukossa. Kun hänen porukkansa oli Karjalankannaksella koluamassa talvisodan taistelutantereita Taipaleenjoella, kehittyi ryhmälle nimi Taipale.

Etsijät vievät maata siilon läpi
Arvo Lötjönen, Antti Bengts ja Rauno Ruohonen siivilöimässä maa-ainesta Talissa kesällä 2004. Mika Albertsson

Ensimmäisillä retkillä oli mukana myös hyväkuntoisia sotaveteraaneja. Mika Albertssonin mukaan heistä oli suunnaton apu, sillä he pystyivät kertomaan taistelupaikkojen sijainnin ja kertoivat samalla taistelutilanteista.

– Eräs suomalainen sotilas oli ollut korsussa. Hänen taistelukaverinsa Ville lähti käymään ulkona pikakiväärinsä kanssa. Samalla alkoi vihollisen hyökkäys. Ville menehtyi pikakiväärin ääreen ja peittyi maan alle. Muut eivät ehtineet ottamaan kuollutta aseveljeään mukaan, kun heidän jo itse piti lähteä vetäytymään.

Sama sotilas kertoi myöhemmin, että hän ei luovuta, ennen kuin Ville on haettu kotiin. Niinpä hän lähti etsintäryhmän mukaan Siirainmäen taistelupaikoille.

– Ryhmä tuli rinteeseen. Sotaveteraani kertoi, että tuohon se Ville jäi, ja siitä hän löytyi. Ville saatiin takaisin kotiin, kertoo Mika Albertsson.

Tuntolevy on kruununjalokivi

Jatkosodan suurimmistakin lopputaisteluista on aikaa jo yli 70 vuotta. Maisemat ovat muuttuneet moneen kertaan. Alueella on edelleen räjähtämättömiä ammuksia, joita etsijät joutuvat alituiseen varomaan.

Nykyään etsintäryhmillä on käytössään kehittyneet metallinilmaisimet, tarkat kartat ja GPS-paikantimet. Lisäksi DNA-tekniikka helpottaa tunnistamista.

Suurin helpotus on löytää sotilaan tuntolevy. Siinä on numerosarja, joka kertoo kenelle levy on kuulunut.

– Se on kruununjalokivi. Sillä saamme antaa omaisille tarkan tiedon, ja sotilas pääsee oman seurakunnan sankarihautausmaahan.

Omaisten helpotus onkin Mika Albertssonille suurin kiitos, minkä hän vapaaehtoistyöstä saa. Valitettavasti läheskään aina etsintä ei tuota tulosta, mutta omaisia helpottaa jo tieto, että sotilasta on yritetty etsiä.

Löydettyjen sankarivainajien arkut Viipurin kirkossa
Kesän aikana läudetyt luut asetetaan pieniin arkkuihin. Viipurin kirkossa arkut siunataan matkalle kohti Suomea. Mika Albertsson

Etsintäpyyntöjä runsaasti

Eri etsintäryhmien työskentelystä vastaa Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys yhdessä puolustusministeriön kanssa. Yhdistys huolehtii, että sotapaikoilla etsinnät tehdään asianmukaisesti sekä löytyneet luut ja esineet saadaan siirrettyä Suomeen. Lisäksi yhdistys huolehtii Venäjällä sijaitsevien kenttähautausmaiden ja muistomerkkien hoidosta.

Tunnistettujen vainajien luut haudataan vainajan oman kotiseurakunnan sankarihautausmaalle. Tuntemattomiksi jääneiden viimeinen leposija on Lappeenrannan sankarihautausmaalla. Parin viime vuoden aikana löytyneitä suomalaissotilaita haudataan Lappeenrannan sankarihautausmaalle seuraavaan kerran sunnuntaina 19.5.2019 kello 12, jolloin haudan lepoon pääsee noin 30 tuntemattomaksi jäänyttä suomalaissotilasta.

Tuntemattomien suomalaissotilaiden arkut lasketaan maahan.
Tuntemattomiksi jääneet suomalaissotilaat haudataan Lappeenrannan sankarihautausmaalle. Kuva on hautajaisista toukokuussa 2017. Ulla Ylönen/Yle

Mika Albertsson kertoo olleen mukana löytämässä noin 300 vainajaa. Hän ei kuitenkaan halua nostaa itseään jalustalle, vaan korostaa ryhmätyötä ja sitä, että porukalla sotilaita Venäjän metsistä etsitään.

– Pyyntöjä etsiä vainajia tulee jatkuvasti. Välillä mietin, että jos jäisi etsintähommista eläkkeelle, mutta eiköhän sitä ensi kesänä taas lähdetä.

Taistelutantereilla lapion ja metallinilmaisimen kanssa liikkuessaan Mika Albertsson kokee maksavansa kunniavelkaa suomalaisille sotilaille ja toteuttavansa sitä kaveria ei jätetä -lausetta, joka jo sodan aikana antoi sotilaille voimaa.

– Ilman näitä kavereita ei olisi paikkaa nimeltä Suomi, eikä suomalaisia. Me olemme kaikki etsintäryhmäläiset sitä mieltä, hän sanoo.

Viipurin kirkon vintiltä alkaa syksyllä pienen arkun matka rajan yli Suomeen. Se on suuri hetki Mika Albertssonille ja koko etsintäryhmä Taipaleelle.

– Silloin sotilaan pitkä tie alkaa olla kotia vaille valmis.

Elä hetki etsintäryhmän mukana

Yle Lappeenrannan toimittaja Vesa Winberg tapasi Mika Albertssonin viime talvena. Tuolloin ajatukset olivat edellisissä kesissä, vainajien löytymisessä ja huikeissa kokemuksissa, joita Albertsson oli yhdessä etsintäryhmä Taipaleen kanssa Venäjän metsissä saanut.

Tapaamisen pohjalta syntyi neliosainen podcast-sarja "Kaveria ei jätetä". Kuuntele sarja tästä alta tai Ylen podcast-sivustolta.

Kuuntele 1. osa Vesa Winbergin toteuttamasta podcast-sarjasta "Kaveria ei jätetä".
Kuuntele 2. osa Vesa Winbergin toteuttamasta podcast-sarjasta "Kaveria ei jätetä".
Kuuntele 3. osa Vesa Winbergin toteuttamasta podcast-sarjasta "Kaveria ei jätetä".
Kuuntele 4. osa Vesa Winbergin toteuttamasta podcast-sarjasta "Kaveria ei jätetä".