Järvenpään kaupunki lupaa Perhelä –hankkeen käynnistyvän pian uudelleen

Hanke keskeytyi syksyllä, kun Lujatalo Oy vetäytyi hankkeesta juuri ennen rakentamisen aloittamista.

Lyhyet
Järvenpään keskustassa parhaalla liikepaikalla on nyt tyhjä hiekkamonttu.
Järvenpään keskustan parhaalla liikepaikalla on nyt tyhjä hiekkamonttu.Vesa Marttinen / Yle

Järvenpään keskustan Perhelä-korttelin rakennuttaminen on käynnistymässä uudelleen.

Tammikuussa selviää, mikä neljästä rakennuttajasta saa urakan. Toteuttajaehdokkaina on kolme rakennusyhtiötä ja yksi sjoittajavetoinen konsortio, jonka taustalla ovat Fennia ja Avara. Avara vastaa noin 7 500 vuokra-asunnon hallinnoinnista eri puolilla Suomea.

Järvenpään kaupunki on syyskuusta lähtien neuvotellut kymmenen eri toimijan kanssa siitä, miten Perhelä-korttelin voisi toteuttaa. Hanke keskeytyi syksyllä, kun Lujatalo Oy vetäytyi hankkeesta juuri ennen rakentamisen aloittamista.

Kaupunki on etsinyt Perhelälle uutta toteuttajaa, joka pystyy toteuttamaan koko korttelialueen yhtenäisenä kokonaisuutena. Järvenpää haluaa jo aiesopimusvaiheessa tietää hankkeen rakennuttaja- sekä sijoittajakumppanit.