Perun kansanäänestys toi selkeän viestin – kansalaiset haluavat toimenpiteitä korruption torjumiseksi

Perussa on ollut joukko korruptioskandaaleja, muun muassa neljää entistä presidenttiä tutkitaan.

Peru
Nainen pudottaa äänestyslipun vaaliuurnaan äänestyspaikalla Cuscossa, Perussa.
Kansanäänestys järjestettiin Perussa sunnuntaina.Leon Castellar / EPA

Eteläamerikkalaisessa Perussa äänestäjät ovat antaneet selkeän viestin maan poliitikoille. He vaativat toimenpiteitä korruption torjumiseksi.

Äänestäjien ylivoimainen enemmistö kannatti sunnuntain kansanäänestyksessä kolmea neljästä korruptiontorjuntaan vaikuttavasta ehdotuksesta. Viralliset tulokset julkistettiin maanantaina.

Yli 12 miljoonaa perulaista äänesti sunnuntaina sen puolesta, että lainsäätäjät kieltäytyvät hakeutumasta välittömästi uudelleenvalittaviksi, vaalikampanjan rahoitussääntöjä kiristetään ja kansalaisille annetaan mahdollisuus valita ylimmän tuomiovallan jäsenet. Vain reilut kaksi miljoonaa äänestäjää vastusti kaikkia näitä toimenpiteitä.

Sen sijaan äänestäjät tukivat presidentti Martin Vizcarraa hylkäämällä neljännen ehdotetun toimenpiteen eli he äänestivät kaksikamarisen kongressin perustamista vastaan.

Perua on ravistellut joukko korruptioskandaaleja, joihin on osallistunut joitakin maan korkeimpia tuomareita ja poliitikkoja. Myös neljää entistä presidenttiä tutkitaan parhaillaan.

Lähteet: AP