Thaimaahan ensimmäiset vaalit viiteen vuoteen – sotilasjuntta kumoaa poliittisen toiminnan kiellon, mutta vain vaalien ajaksi

Thaimaa on ollut poliittisessa kriisissä vuodesta 2006 lähtien, jolloin kansan suosima pääministeri Thaksin Shinawatra syrjäytettiin vallankaappauksessa.

Thaimaan politiikka
Thaimaalaiset vaalivirkailijat tarkastavat vaaliuurnan Bangkokissa.
Thaimaalaiset vaalivirkailijat tarkastivat vaaliuurnan Bangkokissa helmikuussa 2014.Rungroj Yongrit / EPA

Thaimaassa pidetään viimeinkin vaalit 24. helmikuuta. Kyseessä ovat ensimmäiset vaalit sitten vuoden 2014, jolloin sotilasjuntta kaappasi vallan.

Viimeksi maassa järjestettiin vaalit onnistuneesti vuonna 2011.

Parlamenttivaalit järjestettiin myös vuonna 2014, mutta niiden tulokset mitätöitiin kuukauden kuluttua. Vaaleja ei oltu voitu pitää samana päivänä kaikissa vaalipiireissä, mitä perustuslaki edellyttää. Pian sotilasjuntta kaappasi vallan ja uusien vaalien suunnittelu keskeytyi.

Vallankaappauksen jälkeen juntta määräsi kiellon kaikelle poliittiselle aktiivisuudelle. Sotilasjuntta vetosi siihen, että entisen pääministerin Yingluck Shinawatran hallitusta vastustaneet protestit olivat jatkuneet tuolloin kuukausia ja tilanne täytyi rauhoittaa.

Sotilashallinto on toistuvasti lykännyt vaaleja, mutta viime viikolla hallinto sanoi, että poliittisen toiminnan kielto kumotaan tämän kuun lopussa ja puolueet voivat alkaa kampanjoida tammikuun alussa. Jo syyskuussa hallinto mahdollisti poliittisten puolueiden organisoitumisen.

Kielto on kuitenkin kumottu vain vaaleihin asti.

– Kansalaiset ja poliittiset puolueet voivat tänä aikana päättyen vaaleihin ottaa osaa poliittiseen toimintaan kuten perustuslaissa on määrätty, todetaan hallinnon lausunnossa.

Vaalien siirtämisen taustalla on myös ollut sotilashallinnon tavoite kasata oma puolue ja houkutella kannattajia vastustajilta, kuten Thaimaan suurimmalta puolueelta Pheu Thailta.

Vallankaappaukset jakaneet kansaa

Vaalien toivotaan palauttavan demokratian maahan. Lisäksi vaaleilla pyritään heikentämään entisen pääministeri Thaksin Shinawatran tukeman populistisen liikkeen kannatusta. Thaksin Shinawatra on Yingluck Shinawatran veli, joka syrjäytettiin aiemmassa vallankaappauksessa vuonna 2006.

Thaimaassa on ollut parikymmentä vallankaappausta tai sen yritystä vuoden 1932 jälkeen. Nykyinen poliittinen kriisi alkoi vuoden 2006 vallankaappauksesta, kun kansan suosiossa ollut Thaksin Shinawatra syrjäytettiin. Thaimaa jakautui Thaksinia tukeviin punapaitoihin sekä eliitin ja kuningashuoneen tukijoihin eli keltapaitoihin.

Thaksin Shinawatran kannattajat osoittivat mieltään Bangkokissa
Thaksin Shinawatran kannattajat osoittivat mieltään Bangkokissa toukokuussa 2014.Narong Sangnak / EPA

Maan kuningas Bhumibol Adulyadej kuoli vuonna 2016. Häntä pidettiin riitaisan kansan yhdistäjänä. Tosin kuninkaan arvostelu on rikoslaissa kielletty, ja siitä voi saada jopa 15 vuotta vankeutta.

Viimeksi Thaimaassa äänestettiin uudesta perustuslaista vuonna 2016. Tuolloin kampanjointi ja avoin keskustelu olivat kiellettyjä. Sotilashallinnon tukema uusi perustuslaki meni läpi.

Lakia vastustaneet punapaidat, eli Thaksin Shinawatran kannattajat nostivat esiin, että laki vain vahvistaa sotilashallinnon valtaa. Laki antaa muun muassa mahdollisuuden nimittää pääministerin, jota ei ole valittu vaaleilla.

Lähteet: Reuters