Pieksämäen Vedenjakajareitistö mukana Vuoden retkikohde -kilpailun finaalissa

Tänä vuonna kilpailun teemana on maastopyöräily.

kuntoliikunta
Sinisiä reittimerkkejä metsässä.
Tarja Nyyssönen / Yle

Pieksämäellä sijaitseva Vedenjakajareitistö on valittu Vuoden retkikohde -kilpailun finaaliin.

Kilpailun teemana on tänä vuonna maastopyöräily. Vedenjakajareitistöllä (siirryt toiseen palveluun) on noin 40 kilometriä maastopyöräilyreittejä.

Vuoden retkikohteeksi haetaan tänä vuonna reittikokonaisuutta, joka koostuu metsäpoluista, ulkoilureiteistä ja hiekkateistä, joilla pyöräily on sallittu. Reitillä pitää myös olla retkeilyä tukevia palveluita.

Retkeilyalan ammattilaisista koostuva raati on valinnut kilpailuun kymmenen finalistia.

Lopullinen voittaja valitaan tammikuussa alkavalla nettiäänestyksellä. Vuoden 2019 retkikohde julkistetaan 15. maaliskuuta urheiluun ja ulkoiluun keskittyvillä GoExpo-messuilla. Voittajakohde palkitaan Suomen Messusäätiön 5 000 euron stipendillä.

Kilpailun edellinen voittaja oli Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Rokuanvaara. Etelä-Savoon Vuoden retkikohde -palkinto on saatu edellisen kerran vuonna 2017, kun kilpailun voitti Savonlinnan Punkaharju.

Korjaus 12.12.2018 klo 16:31 Reitistöllä on pyöräilyreittejä noin 40 kilometriä, ei 10 km, kuten jutussa aiemmin oli.