Miten tekoälyä voidaan hyödyntää? Sitä miettivät Kajaanin ammattikorkeakoulun uuden koulutuksen insinöörit

Kajaanissa alkava koulutus on ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Kajaani
Tietokoneen ruutu
Kajaanin ammattikorkeakoulusta voi tulevaisuudessa valmistua tekoälyn ammattilaiseksi.Mimmi Nietula / Yle

Kajaanin ammattikorkeakoulu tarjoaa ensi vuoden syyskuusta alkaen insinööritutkintoon johtavaa tekoälykoulutusta. Tämä on ensimmäinen koulutus Suomessa, jossa tekoälyä voi opiskella pääaineena.

– On se sektori sote, liikunta tai matkailu, niin muun muassa näiden alojen tuottaman tiedon hyödyntäminen on tulevaisuudessa iso ala, sanoo Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtori Matti Sarén.

Kajaanin ammattikorkeakoulussa on myös otettu opiskelijoiden käyttöön teholtaan satoja kotitietokoneita vastaava supertietokone. Supertietokonetta tullaan käyttämään esimerkiksi syksyllä alkavassa tekoälykoulutuksessa.

Uudessa tutkinnossa opetellaan muun muassa rakentamaan ja suunnittelemaan tekoälyyn perustuvia palveluita. Insinööriopiskelijat voivat esimerkiksi poimia dataa teollisesta prosessista, peleistä tai liikuntasuorituksista ja miettiä kuinka datalla tehdään uusia palveluita.

Tutkinnon tavoitteena on myös tuoda uudenlaista tekoälyosaamista Suomeen.

– Meillä on Suomessa ymmärrys kuinka asioita tehdään, mutta emme ole osanneet sitä kaupallistaa. Pyrimme antamaan eväät, jotta Suomeenkin saataisiin lisäarvoa näistä datapohjaisista palveluista, sanoo Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtori Matti Sarén.

Koulutukseen voi hakea tulevan kevään yhteishaussa ja siihen on noin kolmekymmentä aloituspaikkaa.