Yle seurasi: Epäillyn ensimmäinen rikostuomio 13-vuotiaana, huhut toisesta ammuskelusta kumottiin – katso erikoislähetys: "Tunnelma on surullinen ja hiljainen"

Neljä epäillyn tekijän perheenjäsentä on otettu kiinni kuulusteluja varten.

Ampumavälikohtaus
Yle Uutiset Erikoislähetys: Strasbourgin isku
Yle Uutiset Erikoislähetys: Strasbourgin isku

Kaksi ihmistä on kuollut ja 13 loukkaantunut ammuskelussa Strasbourgin ydinkeskustan joulumarkkinoiden lähellä Ranskassa. Vakavia vammoja sai kuusi ihmistä.

Kuolleet ovat 45-vuotias thaimaalaismies, joka oli matkalla Ranskassa sekä paikallinen ranskalaismies. Haavoittuneiden joukossa ovat muun muassa nuori italialaistoimittaja ja afgaanimies.

Strasbourgin viranomaiset ovat pomputelleet ammuskelun uhrimäärää edestakaisin. Alun perin kuolonuhrien määräksi ilmoitettiin kolme, mutta iltapäivällä määrä pudotettiin kahteen. Sittemmin tieto muutettiin takaisin kolmeksi. Yksi uhreista on syyttäjän mukaan aivokuollut ja koomassa.

Poliisin tietojen mukaan ampuja on loukkaantunut sotilaan luodista, mutta hän on edelleen karkuteillä. Paikallinen taksinkuljettaja kertoo, että ampuja pakeni taksilla.

Ranskan poliisin erikoisjoukot etsivät epäiltyä  Strasbourgissa.
Ranskan poliisin erikoisjoukot etsivät epäiltyä Strasbourgissa keskiviikkona.Frederick Florin / AFP

Mies oli aseistautunut jonkinlaisella aseella ja veitsellä. Tiedot aseesta ovat vaihdelleet: joidenkin silminnäkijöiden mukaan ampujalla olisi ollut rynnäkkökivääri, mutta

Strasbourgin alueella on käynnissä suuri etsintäoperaatio. 350 poliisia jahtaa epäiltyä. Tukena on kaksi helikopteria. Tapausta tutkitaan nyt terrorismina.

Hetki hetkeltä:

20.20 Lopetamme nyt hetki hetkeltä -seurannan. Kiitos kaikille seuranneille. Uusimmat tiedot päivittyvät jatkossa tähän artikkeliin: Tämän tiedämme nyt Strasbourgin epäillystä terroriteosta: Epäilty yhä pakosalla, perhe otettu kuulusteluihin, uhrien joukossa thaimaalaisturisti

19.30 Ranskan sisäministeri Christophe Castaner on kertonut, että epäilty on tuomittu ensimmäisen kerran jo 13-vuotiaana. Castanerin mukaan epäillyllä oli jo 10-vuotiaana "käytöstä, joka olisi ollut rikoslaissa rangaistavaa". Aiemmin kerrottiin, että epäillyllä on pitkä rikoshistoria ja hän on ollut radikalisoitumisesta epäiltyjen listalla.

19.22 Sosiaalisessa mediassa on levinnyt huhuja, että Haguenaun kaupungissa Strasbourgin pohjoispuolella olisi ammuskelu. Ranskan kansallinen poliisi on kuitenkin kumonnut huhut Twitterissä, kertoo ranskalaislehti Le Monde.

18.37 Kaikissa viikonlopun jalkapallo-otteluissa pidetään minuutin hiljaisuus Strasbourgin hyökkäyksen uhrien muistolle. Yhteensä kolme ylimmän sarjatason ottelua on siirretty, koska poliisien resurssit ovat äärirajoilla.

17.16 L'Alsace-lehden mukaan toinen kuolleista on ranskalainen mies. Lisäksi loukkaantuneiden joukossa on 28-vuotias italialainen toimittaja, joka oli tullut kaupunkiin uutisoimaan EU-parlamentin istunnosta. Häntä oli ammuttu päähän, ja hänen tilansa on vakava. Paikallinen moskeija on myös tiedottanut, että yksi loukkaantunut afgaanimies on koomassa.

17.09 Uutistoimisto AP kertoo, että Thaimaan ulkoministeriön mukaan yksi kuolleista oli 45-vuotias thaimaalaismies. Hän oli ollut matkalla vaimonsa kanssa. Thaimaalaismedian mukaan pariskunnan oli tarkoitus olla Pariisissa, mutta keltaliivien protestit saivat heidät muuttamaan suunnitelmiaan.

16.48 Erja Tuomaala kiittää ja lopettaa seurannan tältä päivältä, vuoro siirtyy iltatoimittaja Sonja Parkkiselle.

16.42 Annastiina Heikkilä jatkaa Strasbourgista ja kertoo, että poliisilla on periaatteessa hyvät valmiudet terrorismintorjuntaan ja laajat valtuudet. Nyt Ranskassa pohditaan, mikä torjunnassa meni pieleen. Joulutorit ja nähtävyydet ovat terroristien tavoittelemia kohteita.

16.36 Epäillyn neljä perheenjäsentä on otettu kiinni kuulusteluja varten. Poliisin mukaan äitiä, isää ja kahta veljeä kuulustellaan tapauksen johdosta. Päivitys klo 17.16: Aiemmin kerroimme, että epäillyn sisko olisi kiinniotettuna. Kyseessä on kuitenkin isä.

16.25 Ylen toimittaja Annastiina Heikkilä on juuri saapunut Strasbourgiin. Hän kertoo, että tunnelma on surullinen ja kaupunki on hiljainen. Kaupunkilaiset yrittävät jatkaa normaalia arkea ja toimittavat asioita kaupungilla. Ydinkeskustaan tulijoiden laukut ja kantamukset tarkistetaan perinpohjin.

16.19 Ulkoministeri Timo Soini erikoislähetyksessä: Isku merkittävä, sillä eurooppalaiset instituutiot ja Euroopan henki toteutuvat Strasbourgissa. Terroristinen hyökkäys on aina vakava asia.

16.10 Erikoislähetys Strasbourgin tapahtumista alkaa TV1:ssä ja Areenassa tai klikkaa ylläolevaa ikkunaa.

14.51 Kaksi jalkapallon ylimmän sarjatason ottelua, Nizza-Saint Etienne ja Nantes-Montpellier on siirretty myöhemmäksi, koska poliisivoimat ovat äärirajoilla Strasbourgin operaation vuoksi.

14.45 Yle lähettää erikoislähetyksen Strasbourgin tapahtumista Areenassa ja TV1:ssä. Katso suora lähetys klo 16.10-16.45.

14.34 Strasbourgin asukkaat toivovat ihmisten yhdistävän voimansa raakalaisuutta vastaan.

14.10 Le Figaro:Strasbourgin pormestari Roland Ries sanoo, että kaupunkiin on koittanut surun hetki. Hän kehotti asukkaita tukemaan toisiaan.

14.04 Tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että tutkijat olivat löytäneet epäillyn kotoa tekopäivän aamuna kranaatin, ladatun aseen, ammuksia ja neljä veistä. Kaksi veitsistä oli metsästysveitsiä.

14.03 Mies oli jäänyt taksista, jolloin kuljettajan mukaan oli jälleen käyty laukaustenvaihtoa poliisin kanssa.

14.01 Taksinkuljettajan mukaan haavoittunut mies oli antanut ajo-ohjeita, kertonut tehneensä iskun, ampuneensa sotilaita, surmanneensa kymmenen ihmistä ja puolustelleensa tekoaan.

13.49 Syyttäjä kertoi, että epäilty oli haavoittunut. Haavoittumisesta kertoi taksinkuljettaja.

13.47 Syyttäjän mukaan epäillyllä on 27 tuomiota erilaisista rikoksista Ranskassa, Saksassa ja Sveitsissä.

13.41 Yleinen syyttäjä sanoo, että tekijää etsitään yhä. Neljä ihmistä on pidätetty epäiltyinä yhteyksistä epäiltyyn tekijään. Syyttäjän mukaan asemies oli huutanut "Allahu Akbar" aloittaessaan ammuskelun.

13.36 Syyttäjä Rémy Heitz kuvaili tapahtumien kulkua. Hänen mukaansa kyseessä on terroriteko.

13.33 Ranskan viranomaisten tiedotustilaisuus alkoi. Tilaisuuden alussa kerrattiin uhrien ja haavoittuneiden lukumäärä. Kaksi uhreista on kuollut, yksi kuolleista on aivokuollut.

12.44 Ranskan syyttäjäviranomainen pitää tiedotustilaisuuden kello 13 Suomen aikaa.

12.33 Iskusta epäillyn nimi on viranomaisten tiedossa.

11.40 Ylen toimittaja Anna Saraste kertoo Strasbourgin tunnelmista. Tilanne rauhallinen, mutta järkyttynyt.

11:18 Euroopan parlamentissa ja Ranskassa minuutin hiljainen hetki kello 12 Suomen aikaa.

11:15 Paikallislehti Alsace kertoo, että epäillyn tekijän veli olisi pidätetty.

10.26 Suomen Euroopan neuvoston edustusto kertoo Strasbourgin järjestelyistä. Isoimpien lasten koulut auki, pienempien koululaisten kiinni.

10.04 Yksi kuolonuhreista on thaimaalainen 45-vuotias mies, joka oli vaimonsa kanssa Ranskassa lomalla, kertovat Ranskan viranomaiset.

10.01 Rajaviranomaiset tarkkailevat Saksan ja Ranskan välistä rajaa, joka kulkee aivan Strasburgin tuntumassa. Rajanylittäjiä kehotetaan varautumaan jopa 90 minuutin odotusaikaan.

9.56 Uutistoimisto DPA:n mukaan epäilty on 29-vuotias Ranskan kansalainen, joka on pohjoisafrikkalaista alkuperää. Hän on saanut Saksassa vankeustuomion ryöstöstä. Kärsittyään tuomionsa hänet karkotettiin viime vuonna Ranskaan.

9.38 Ministeri: Kaikki mielenosoitukset kielletään tänään Strasbourgin alueella. Muualla maassa ns. keltaliivien mielenosoitukset saavat jatkua.

9.37 Ministeri: Epäilty on voinut poistua maasta.

9.36 Ministerin mukaan toistaiseksi ei ole varmuutta, onko kyseessä terroriteko.

9.35 Ranskan sisäministeri Christophe Castaner sanoo, että poliisi puhuttaa parhaillaan viittä henkilöä, joilla on ollut yhteyksiä epäiltyyn.

9.29 Poliisioperaatio Strasbourgin katedraalilla lienee päättynyt, kertoo Reuters. Poliisit poistuvat paikalta.

9:10 Uutistoimisto Reuters: Poliisioperaatio käynnissä Strasbourgin katedraalin lähellä.

9:08 Aloitamme tapauksen hetki hetkeltä -seurannan.

Poliisi aikoi juuri pidättää epäillyn

Poliisin mukaan turvallisuuspalvelut tiesivät epäillyn tekijän entuudestaan ja hänen katsottiin olevan mahdollinen terroriuhka, kertoo BBC. Hän on 29-vuotias mies, joka on ollut radikalisoitumisen vuoksi viranomaisten seurannassa.

Mies oli kahteen otteeseen ollut aseellisessa välikohtauksessa poliisin kanssa.

Uutistoimisto AFP:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan poliisi oli tehnyt aiemmin päivällä etsinnän miehen asuntoon, koska häntä epäiltiin yhteyksistä ryöstöön. AFP:n tutkintaa lähellä olevan lähteen mukaan epäilty oli tarkoitus ottaa kiinni tiistaina aamulla.

Asunnosta löydettiin räjähteitä.

Poliisi valvoo lähellä joulutoria.
Patrick Seeger / EPA

Ranskan viranomaiset ovat avanneet puhelinnumeron tiedusteluja varten. Kehotus pysytellä sisätiloissa on peruttu.

Ranskan poliisi (siirryt toiseen palveluun)

Ylen toimittaja Marjukka Talvitie kertoo puhelimitse olleensa Strasbourgin vanhassa kaupungissa sijaitsevassa ravintolassa seurueen kanssa, kun he kuulivat kaksi laukausta.

Poliisi kuulusteli ihmisiä, jotka pakenivat ravintolaan ammuskelua.
Poliisi kuulusteli silminnäkijöitä, jotka pakenivat ravintolaan ammuskelua.Anna Saraste

– Pian tämän jälkeen ravintolan sisään pakeni joukko pelästyneitä ihmisiä, Talvitie kertoo.

Talvitien mukaan tuntematon mieshenkilö kantoi pian ammuskelun jälkeen ravintolan sisätiloihin uhrin, jota ryhdyttiin elvyttämään.

Poliisi kuulustelee parhaillaan kadulta ravintolaan paenneita ihmisiä, jotka mahdollisesti todistivat ammuskelua.

Hälytysajoneuvoja liikkuu Strasbourgissa ampumisen jälkeen.
Patrick Seeger / EPA

Ampuminen tapahtui joulumarkkinoilla Grandes-Arcades-kadulla. Kyseessä on Ranskan suurimmat joulumarkkinat, joita vietetään muun muassa tunnetulla Place Kléber -aukiolla.

Paikallinen liikkeenpitäjä kertoi BFM TV:n haastattelussa, että ammuskelu kesti ainakin kymmenen minuuttia.

– Ihmisiä juoksi ympäriinsä, hän kertoo.

Joulumarkkinaperinne aloitettiin Strasbourgissa jo vuonna 1570. Turvallisuussyistä kaikki markkina- samoin kuin muutkin kulttuuritapahtumat on tältä päivältä peruttu.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron seuraa tilannetta. Hän on lähettänyt sisäministerin Strasbourgiin.

Strasbourgissa on meneillään EU-parlamentin istunto. Europarlamentaarikot ovat istunnossa ja parlamentin ovet on suljettu ulkopuolisilta. Myöskään mepit eivät voi poistua.

Miapetra Kumpula-Natri (sd.) kertoi illalla, että hänen avustajansa on parlamentissa sisällä ja hän itse on parlamentin lähellä syömässä ja yrittää päästä takaisin salikeskusteluun.

Myös EU:n komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen tviittasi tapahtuneesta:

Ulkoministeriöstä kerrotaan, että Strasbourgiin on tehty 30 ja koko Ranskaan 1 099 matkustusilmoitusta. Ulkoministeriön päivistyksestä arvioidaan, että suomalaisia olisi paikalla Strasbourgissa kuitenkin enemmän kuin 30.

Suomen Pariisin-suurlähetystö seuraa tilannetta jatkuvasti. Lähetystö kehottaa suomalaisia ilmoittamaan, että ovat turvassa.

Lue myös:

Suomalaistoimittajat näkivät Strasbourgin ammuskelun uhrin kuoleman: "Häntä yritettiin elvyttää ravintolan eteisessä"

Tämän tiedämme nyt Strasbourgin epäillystä terroriteosta: Epäilty yhä pakosalla, perhe otettu kuulusteluihin, uhrien joukossa thaimaalaisturisti

Strasbourgissa lukittuja ovia ja tiukkaa valvontaa – mepit jäivät lukkojen taakse EU-parlamentissa

Kartta kuvaa Strasbourgin joulumarkkinoiden tapahtumapaikat (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AFP, Reuters, STT