Epäillyt seksuaalirikokset eivät ole nostaneet Oulussa turvallisuusuhkaa, mutta keskustelu somessa käy kuumana

Epäillyt rikokset ovat kuitenkin herättäneet sosiaalisessa mediassa kiivasta keskustelua ja poliisille on tullut paljon huolestuneita yhteydenottoja nettikeskusteluihin liittyen.

Oulu
Kaksi poliisia.
Toni Pitkänen / Yle

Oulun poliisin ylikomisario Arto Autio kertoo, että epäillyt seksuaalirikokset eivät ole nostaneet Oulussa turvallisuusuhkaa.

Epäillyt rikokset ovat kuitenkin herättäneet sosiaalisessa mediassa kiivasta keskustelua ja poliisille on tullut paljon huolestuneita yhteydenottoja nettikeskusteluihin liittyen. Oulun poliisin rikostarkastaja Konsta Korhonen kertoo, että poliisi käy keskusteluja aktiivisesti läpi ja on tarvittaessa yhteydessä keskustelun osallisiin.

Korhosen mukaan kielenkäyttö on koventunut sosiaalisessa mediassa, mutta suurin osa ihmisistä osaa olla sivistyneesti vihaisia ja pettyneitä. Korhonen kuitenkin korostaa, että vihainen puhe muuttuu helposti vihapuheeksi, jossa ei enää kyetä erottamaan rikoksesta epäiltyjä heidän taustaryhmistään.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)