Kainuulaiset selvisivät säikähdyksellä Strasbourgin ammuskelusta – Kalevala Spiritsin henkilöstöä mukana joulutorilla

Ammuskelu sattui lähellä suomalaista joulutoria, jossa esiintyi maanantaina myös kajaanilainen Äijät-tanssiryhmä.

Kajaani
Strasbourgin joulutori muuttui ampumisen jälkeen pelastushenkilöstön ja turvallisuusviranomaisten toimialueeksi.
Strasbourgin joulutori muuttui ampumisen jälkeen pelastushenkilöstön ja turvallisuusviranomaisten toimialueeksi.Patrick Seeger / EPA

Suomalaisen joulutorin väkeä ei loukkaantunut eilen illalla Ranskan Strasbourgissa tapahtuneessa ammuskelussa. Välikohtaus tapahtui eilen iltakahdeksalta paikallista aikaa.

Sotkamolainen Kalevala Spirits on mukana Strasbourgin joulutorilla ja vajaa 30 henkilöä työskentelee siellä.

– Meidän työntekijät ovat kunnossa. Juuri eilen mietimme, kuinka vaikeaa keskustan alueelle on päästä, kun poliisit tutkivat kaikkien reput ja laukut. Silti tällaista pääsee tapahtumaan. Vaikea tässä on löytää joulumieltä, sotkamolaisen Kalevala Spiritsin Akke Virtanen kertoo Hannoverista.

Keskiviikkoaamuisten tietojen mukaan Strasbourgissa kolme henkilöä on kuollut ja kaksitoista haavoittunut, joista kuusi vakavasti. Poliisi haavoitti ammuskelusta epäiltyä tekijää, mutta epäilty on edelleen karkuteillä.

Maanantaina Strasbourgissa oli muitakin kainuulaisia, sillä kajaanilainen tanssiryhmä Äijät oli kiertueella.

– Esiinnyimme maanantaina Euroopan parlamentissa ja suomalaisella joulutorilla Strasbourgissa. Tiistaina olimme Brysselissä, jossa on kainuulaisvetoinen joulutori, Kajaanilaisen Äijät-tanssiryhmän edustaja Marko Karvonen kertoo.

– Strasbourgin joulutorilla oli ainakin maanantaina paljon suomalaisia ja paikallisia. Olimme eilen syömässä, kun kuulimme tapahtumasta. Tämä tuntuu uskomattomalta, sillä Strasbourg tuntui pieneltä ja kotoisalta kaupungilta, Karvonen kertoo.

Ammuskelu sattui vain 200 metrin päässä suomalaisten joulutorista. Suomen Ulkoministeriön mukaan tiedossa ei ole, että uhrien joukossa olisi ketään suomalaisia.

Yle seuraa hetki hetkeltä Strasbourgin tapahtumia.