Uusien tuhkarokkotapausten riski pienenee päivä päivältä – Pohjanmaalla pidetään silti vielä korotettu valmius

Alueella seurataan nyt tarkasti rokotettujen mahdollisesti saamaa ihottumaa ja muita oireita, jotta rokotereaktio erottuu todellisesta tartunnasta.

tuhkarokko
Miehen kädessä on rokote.
Ensimmäinen MPR-rokote voi aiheuttaa tuhkarokon, vihurirokon tai sikotaudin oireita. Ne pitää erottaa varsinaisesta taudista.AOP

Pietarsaaren seudulla ei ole tullut esiin uusia tuhkarokkotapauksia, eikä uusia näytteitä epäillyistä tapauksista ole analysoitavana.

Toistaiseksi tuhkarokkotapauksia on siis yksi, ja uusien ilmenemisen vaara pienenee koko ajan. Altistuneiden sairastumisriski alkaa olla vähäinen, mutta joissain tapauksissa itämisaika voi olla kolmekin viikkoa.

– Emme tietenkään voi olla täysin varmoja siitä, onko taudille altistuneita, joihin emme ole olleet yhteydessä ja jotka ovat saattaneet sairastua, toteaa johtava lääkäri Pia-Maria Sjöström tiedotteessa.

Malmin sairaalassa Pietarsaaressa pidetään valmius korkeana vielä ainakin tämän viikon ajan.

Sjöström suosittelee yhä, että rokottamattomat ja immuunipuolustukseltaan heikentyneet välttäisivät joulujuhlia ja muita tapahtumia perjantaihin asti. Jos uusia tapauksia ei siihen mennessä ole ilmennyt, voi alkaa liikkua normaalisti.

Ylilääkäri Pia-Maria Sjöström.
Ylilääkäri Pia-Maria Sjöström.Sari Vähäsarja / Yle

Rokote voi aiheuttaa oireita

Luodossa paljastuneen tuhkarokkotartunnan jälkeen alueella on rokotettu paljon ihmisiä, ja nyt seurataan tarkasti ihottumaa, jonka rokote joskus aiheuttaa. Pietarsaaren sosiaali- ja terveysviraston mukaan on tärkeää erottaa rokotusreaktio oikeasta tartunnasta.

Ensimmäinen MPR-rokote voi aiheuttaa lievän tuhkarokon, vihurirokon tai sikotaudin oireita. Ne ovat kuitenkin varsinaista tautia lievemmät eikä jälkitauteja tule. Potilas ei myöskään tartuta muita. Toisesta MPR_rokotteesta oireita ei yleensä tule.

Oireet tulevat 5–12 vuorokauden kuluessa ja menevät ohi muutamassa päivässä. Niitä voivat olla kuume, yskä, nuha, silmien punoitus, ihottuma, ärtyneisyys, levottomuus, päänsärky, lievä nivelsärky tai imusolmukkeiden suurentuminen.

Jos oireita tulee, on otettava yhteys terveydenhuoltoon. Siellä halutaan varmistaa, onko kyse rokotteen aiheuttamasta reaktiosta vai sairaudesta. Sivuvaikutukset halutaan myös raportoida.

Yleinen rokottaminen Kolpin vastaanotolla jatkuu vielä keskiviikkona kello 16–10 ajanvarauksella.