Eläinsuojeluyhdistyksen kautta kodin saanut Lassi on sankarikoira – pelasti uuden isäntänsä sortuvan katon alta

Kennelliitto myöntää tänä vuonna Sankarikoiran arvon 18:lle koiralle eri puolilta Suomea.

sankarikoira
Sankarikoirana 2018 palkittu Lasse
Yle / Rinna Härkönen

Lassin sankariteko tapahtui tämän vuoden heinäkuussa. Perheen nukkuessa kuului hiljainen pamahdusääni. Lassi oli perheen kolmesta koirasta ainoa, joka reagoi ääneen ja hyppäsi sängylle herättämään emäntää. Näin tilannetta muistelee nyt Lassin isäntä Turre Metsola:

– Lassi meni vaimon päälle makaamaan, haukahteli ja jopa läpsi tassulla, mikä on todella poikkeuksellista. Siihen vaimo heräsi ja tuli katsomaan, mikä on ongelma. Olohuoneen katto oli jo pudonnut useamman kymmentä senttiä suoraan sohvan päältä, jossa minä nukuin.

Omistaja tajusi, että ei kestä montaa minuuttia ennen kuin rakenteet antaisivat periksi kokonaan. Perhe herätettiin ja lapset siirrettiin turvaan.

Sankarin rankka menneisyys

Monirotuinen Lassi on aikanaan huostaanotettu koira, jolle Helsingin eläinsuojeluyhdistys löysi uuden kodin Metsoloiden perheestä. Uusi isäntä kuvailee Lassia hellämieliseksi koiraksi.

– Lassi on tosi oivaltava koira. Ja tulee aina iholle. Heti kun käy johonkin istumaan, niin Lassi tulee viereen ja tekee itsensä tykö. Ei välttämättä hae huomiota, mutta haluaa olla lähellä.

Sankarikoirana 2018 palkittu Lasse
Yle / Rinna Härkönen

Sankarit palkitaan sunnuntaina

Kennelliitto myöntää tänä vuonna Sankarikoiran (siirryt toiseen palveluun) arvon 18:lle koiralle. Lisäksi 11 koiraa saa kunniamaininnan tekemästään urotyöstä. Sankarikoiran arvon voi saada koira, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut. Palkinnot jaetaan ensi sunnuntaina Helsingin Messukeskuksessa.

Herkkuja sankarille

Puoli seitsemän -ohjelma halusi muistaa Lassia jo ennen virallista palkitsemistilaisuutta. Selvisi että Lassin suurinta herkkua ovat – porkkanat! Katso alla olevalta videolta, miten sankari otti lahjansa vastaan.

Sankarikoira Lassi palkittiin porkkanoilla