Sano stop jatkuvalle mölylle – kolme asiantuntijaa kertoo, miksi se on tärkeää

Melua työpaikan avokonttorissa. Tingeltangel-musiikkia kauppakeskuksessa. Kotonakin soi ja piippaa. Nollaa pääsi ja höllää kierroksia. Kolme asiantuntijaa kertovat, miten jatkuva häly ja melu vievät voimasi ja miksi hiljaisuus on parantava voima.

häiritsevä melu
Mies meluisassa avokonttorissa
Yle Uutisgrafiikka

Korvalääkäri haluaa kertoa tositarinan.

Tunnettu suomalainen kapellimestari meni hienoon helsinkiläiseen ravintolaan lounaalle. Taustamusiikki soi kovaa. Hän pyysi tarjoilijaa sulkemaan radion, mutta tämä kieltäytyi, koska muut asiakkaat halusivat kuunnella.

Kapellimestari nousi ja huusi: ”Kuka haluaa kuunnella tätä kovaäänistä musiikkia, käsi ylös ja heti.”

Kukaan ei nostanut kättään. Hän pyysi tarjoilijan uudestaan luokseen ja laittamaan musiikin pois päältä.

Kertoja on musiikkilääkäri (siirryt toiseen palveluun), korva- nenä- ja kurkkutautiopin dosentti Miikka Peltomaa. Hänen mielestään hiljaisuus on ihmisoikeuskysymys, mutta emme osaa enää edes vaatia sitä.

"Äänien pakkosyöttö kaupoissa ja ravintoloissa on ihmisten aliarvioimista."

Miikka Peltomaa

– Olemme alkaneet hyväksyä uutena normaalina, että ympärillämme on koko ajan ääntä. Äänien pakkosyöttö kaupoissa ja ravintoloissa on ihmisten aliarvioimista ja epäkohteliasta meitä asiakkaita kohtaan.

– Olisi ihanaa, jos joskus ei olisi mitään taustamusiikkia, Peltomaa sanoo.

Hän, aivotutkija Minna Huotilainen ja hiljaisuustutkija Outi Ampuja kertovat, miksi hiljaisuus on tärkeää.

Melu on terveysriski

Ympäristö tuottaa kiihtyvään tahtiin ärsykkeitä, jotka pakottavat elimistömme entistä nopeimmille kierroksille.

Melulla on tutkitusti haitallisia terveysvaikutuksia. Melu vähentää vastustuskykyämme ja lisää sydän- ja verisuonisairastumisen riskiä.

Jos aivot joutuvat jatkuvasti vastaamaan ärsykkeisiin, ne väsyvät.

Arviolta kolmasosa ihmisistä on hälylle tai melulle herkkiä ja häiriintyy niistä.

Ostoskeskus jouluvaloissa
Jos desibelit on liian kovalla, se muuttuu sisäkorvamyrkyksi , sanoo Miikka Peltomaa.Jyrki Lyytikkä / Yle

Hiljaisuuden merkitys ihmisen fysiologialle on todettu muun muassa useissa aivotutkimuksissa.

– Kun melu ja häly ovat poissa, voimme olla ajattelematta sen kummempaa. Voi tapahtua jotain hyvää, saamme levätä ja luovuus lisääntyy, Outi Ampuja muistuttaa (siirryt toiseen palveluun).

Arvellaan, että hiljaisuus edesauttaa myönteisten ajatusten syntymistä. Lisäksi säännölliset vierailut hiljaisuudessa voivat kompensoida melun aiheuttamia haittoja.

– Jos työ on hyvin sosiaalista, hiljaisuuden tarve korostuu, Ampuja jatkaa.

Stressiä ruokkivaa hötäkkää avokonttorissa

Miikka Peltomaa kertoo, että toistuva teema korvalääkärin vastaanotolla on, miten huonosti ihmiset viihtyvät työpaikkojensa avokonttoreissa.

– Hötäkkä, äänet ympärillämme, tuovat meille kuuloaistin kautta ei-toivottua informaaatiovirtaa, joka ruokkii stressiä.

– Avokonttoreiden ääniympäristöstä on murskaavia tutkimuksia. Jatkuvat keskeytykset vaikeuttavat keskittymistä. Ihminen väsyy ja lyhytkestoisen muistin toiminta heikkenee, Outi Ampuja lisää.

Minna Huotilaisen mukaan jatkuva melu vie meitä kohti hälytystilaa. Se voi aikaansaada tunteen, että meidän on reagoitava kaikkeen, mitä ympärillämme tapahtuu ja elimistö kuormittuu.

Emme aina edes itse huomaa, kuinka paljon taustaäänet meitä häiritsevät.

– Vaikka tiedämme, ettei ihmisten puheluita maisemakonttorissa tarvitse kuunnella, vakuuttelu ei auta, silti ne haittaavat omaa työntekoa.

Tutkijoiden mukaan kun on tarpeeksi viettänyt aikaa hälinässä, hiljaisuuskin alkaa tuntua omituiselta eikä siinäkään pysty keskittymään.

Mies meren rannalla.
Asiantuntijoiden mielestä emme raivaa hiljaisuudelle tarpeeksi tilaa, vaan annamme kiireen viedä.Yle

Korvat ja aivot tarvitsevat lepoa

Aivotutkija Minna Huotilainen muistuttaa, että periaatteessa suomalaiset ovat rauhoittumisen mestareita.

– Meillä on sauna. Lomalla istumme pilkillä ja järvellä kalassa monta tuntia, vaikka mitään ei tapahdu. Arkeemme ei kuitenkaan hidasta elämää mahdu.

Outi Ampuja ja Miikka Peltomaa ovat samaa mieltä. Emme raivaa hiljaisuudelle tarpeeksi tilaa ja aikaa.

– Sulje hetkeksi televisio, kännykkä ja muut laitteet, ettei koko ajan soi ja piippaa.

– Omilla teoilla voi vaikuttaa ääniympäristöönsä.

Jouluhötäkässä hetkenkin hiljaisuus tekisi hyvää.

"Korvat tarvitsevat lepoa kuten aivotkin."

Miikka Peltomaa

Miikka Peltomaa neuvoo pitämään pieniä hiljaisia lepohetkiä keskellä päivää ja keskittymään hetkeksi pelkästään oman hengityksen kuunteluun.

Kaikki kolme asiantuntijaa muistuttavat hyvän yöunen merkityksestä. Se on toimintakykymme edellytys.

Henkisestä ja fyysisestä palautumisesta jopa 90 prosenttia tapahtuu yöllä.

Korvat tarvitsevat lepoa kuten aivotkin (siirryt toiseen palveluun), jotta jaksamme kestää seuraavan päivän rasitukset, Peltomaa sanoo.

Absoluuttista hiljaisuutta ei ole

- Ihan täydellinen hiljaisuus on yhtä mahdotonta kuin täydellinen pimeys, Minna Huotilainen sanoo.

Kun luulee, että mitään ei kuulu, on ainakin korvissa pientä kohinaa. Miikka Peltomaa lisää, että vähintäänkin kuuluu oman hengityksen ääni ja sydämen syke.

Joulurauha hiljaisuus kirjan lukija
Arviolta kolmasosa ihmisistä häiriintyy hälystä ja melusta.Jyrki Lyytikkä / Yle

– Hiljaisuudella tarkoitetaan usein laadukasta ääniympäristöä, joka koetaan rauhoittavana. Erottuvat äänet ovat mielyttäviä, eivät kovia tai jatkuvia, Outi Ampuja toteaa.

Huotilainen antaa esimerkin:

– Lehtien havina, tuulen ujellus ja meren aallot rauhoittavat. Ne kertovat, että maailma on paikallaan ja kaikki jatkuu kuten ennenkin.

Möly loppuu aattoiltaan

Erityisesti jouluun on ladattu toiveita joulurauhasta.

Hiljaisuustutkija muistuttaa, että monelle se on odotettu tauko arjesta.

– Voimme irrottautua ärsyketulvasta. Ei tarvitse vastata sähköposteihin ja puheiluihin. Saamme tilaa itselle, voimme miettiä omia asioitamme ja vaalia hiljaisuutta.

Korvalääkärin mielestä hiljaisuus voi olla kokonaiselämys: Kaukana on kavala maailma ja rauha maassa.

Aivotutkija muistuttaa, että tarvitsemme toisiamme, että voimme olla yhdessä hiljaa.

– Eikös joulun paras hetki ole, kun melkein kaikki suklaat on syöty. Kuuluu vähän rapinaa ja sivujen kääntelyä, kun jokainen lukee joululahjaksi saamaansa kirjaa. Kukaan ei puhu mitään.