Vapaaehtoiset ympäri Suomea riensivät rakentamaan lapsiperheelle kotia palaneen tilalle: "Mukaan vain, vaikka lautoja kantamaan"

Jämijärveläinen perhe on asunut autohallissa liki puolitoista vuotta – siitä asti, kun heidän vakuuttamaton kotinsa paloi. Nyt pihapiiriin nousee vapaaehtoisten avulla uusi koti.

vapaaehtoistyö
Sari Tanttinen ojentaa Sanne Mäensivulle lautaa.
Sari Tanttinen ja Sanna Mäensivu rakentavat taloa omien taitojensa mukaan.Päivi Meritähti / Yle

Kaksi kuukautta sitten pihalla oli vain hitunen tuhkaa – jäänteitä palaneesta kodista. Viikkoa myöhemmin seitsemänvuotias Nita Rajala kutsui jo väkeä uuden kotinsa tupaantuliaisiin.

Ekaluokkalaisen kutsu oli vielä turhan hätiköity, mutta se oli merkki, että toivoa on. Kotinsa tulipalossa menettänyt tyttö alkoi uskoa, että mahdotonkin voi toteutua.

Hän on asunut vanhempiensa kanssa autohallissa nyt reippaasti yli vuoden. Muuhun ei ole ollut varaa, sillä palaneessa kodissa ei ollut vakuutusta.

Ei varaa nytkään ole, mutta onneksi on ihmisiä, jotka auttavat.

– Nita joutui valitettavasti katsomaan, kun hänen kotinsa tuhoutui. Nyt hän näkee uuden kodin nousun. Se tuntuu todella hyvältä, äiti Sanna Mäensivu kertoo.

Avustuksia ja talkootunteja

Suomalaiset ovat lahjoittaneet kirkon kotimaanavun (siirryt toiseen palveluun) kautta Nita Rajalan perheelle kahdessa kuukaudessa noin 15 000 euroa uutta kotia varten. Lisäksi perhe on saanut lahjoituksena muun muassa ikkunoita, katon ja rakennusmateriaaleja.

Sanna Mäensivu
Sanna Mäensivu iloitsee lahjoitusten valtavasta määrästä.Päivi Meritähti / Yle

Tarjottujen talkootuntien määrä on rahassa mittaamaton. Jämijärveläinen pihapiiri täyttyy joka viikko avuntarjoajista.

– Täysin ventovieraista ihmisistä on tullut meille korvaamattomia. Heidän avullaan me nyt yritämme nousta täältä, totesi Sanna Mäensivu taloprojektin alkaessa lokakuussa.

Puolet talosta katettuna

Talo on noussut pala palalta, omassa tahdissaan. Jokainen edistysaskel riippuu siitä, mitä lahjoitustavaroiden joukossa on ja koska vapaaehtoiset rakentajat ehtivät paikalle.

talon julkisivu rakennusvaiheessa
Katto on vielä pahasti keskeneräinen.Päivi Meritähti / Yle

Viime viikolla avustusprojektin puuhanainen Sari Tanttinen etsi netistä kattomiehiä, jotta talo saataisiin peittoon ennen lumentuloa. Ihmiset vastasivat avunpyyntöön jopa seitsemän tunnin ajomatkan päästä.

– Etäisyys ei tunnu olevan ongelma. Vuodenaika on kuitenkin vähän hankala, joten kattomiehet ovat kortilla. Viime viikonloppuna saatiin vasta puolet katosta valmiiksi.

Tekemällä oppii

Ammattimiesten puuttuessa puuhanainen on tarttunut töihin itse. Sari Tanttinen on asentanut omin käsin muun muassa vesiputkia taloon.

– Yllättäviä asioita tässä oppii tekemällä – kuten sen, miten kylmä- ja kuumavesiputket ovat oikeassa järjestyksessä, toiset sepelin alla ja toiset styroksiin uritettuna.

kaksi miestä ja nainen keskustelevat rakennustyömaalla
Työmaalla on silloin tällöin myös ammattilaisia. Tällä viikolla Sari Tanttinen on käynyt heidän kanssaan läpi muun muassa ilmastointisuunnitelmaa.Päivi Meritähti / Yle

Luotto omaan osaamiseen on kasvanut syksyn aikana. Ammattilaiset ovat tarkastaneet työn jäljen, joten edes asennusvirheet eivät enää jännitä. Tanttinen pyytää silti varmuuden vuoksi apua säännöllisesti.

– Voin lähettää vapaaehtoisille Whatsapilla kuvia ja kysyä neuvoja eri rakennusvaiheissa. Aika varmalla pohjalla tällaisen osaamattomankin kädenjälki on, kun joku on aina tukena edes etänä.

Myös uuden talon isäntä on voittanut itsensä jo monesti. Vaimo Sanna Mäensivu kehuu, että korkeanpaikankammosta ei ole enää tietoakaan.

– Siellä se mies keikkuu jo kuin oranki katolla.

Kiri ilman kiirettä

Keskeneräinen katto voi vielä tuottaa ongelmia. Suojaamaton välikatto ei kestä tuulta ja tuisketta rajattomasti. Riskinä on, että lunta tulee tupaan. Sari Tanttinen asettaa toivonsa sen varaan, että joku ehtii vielä viikonloppuna hätiin.

– Yritämme nyt ottaa pienen kirin ja haalia kaikki mahdolliset katolle joutavat kasaan. Katto pitäisi eristää ja lattia valaa, jotta talo pysyy lämpimänä. Hommaa piisaa.

Sanna Mäensivu ja Sari Tanttinen
Sanna Mäensivu ja Sari Tanttinen katselevat huolestuneina läpikuultavaa kattoa.Päivi Meritähti / Yle

Vaikka Nita-tytär onkin malttamaton, on hän vihdoin ymmärtänyt, että joulua ei vielä uudessa kodissa vietetä. Äiti Sanna Mäensivu haluaa antaa kiireen keskellä talkoolaisillekin joulurauhan.

– Talon kanssa ei ole mikään kiire. Tärkeintä on, että kaikki tämä ympärillämme tapahtuva on luonut uskoa siihen, että uusi koti valmistuu. Jo pelkkä ajatus siitä on tuntunut toivottomalta niin pitkään.

"Uudella emännällä" selvät sävelet

Perheen nuorimmainen tuskin pysyy poissa työmaalta joulunakaan. Sanna Mäensivu kertoo, että hänen tyttärensä rientää joka päivä talolle heti koulusta tultuaan ja lopettelee viimeisten joukossa.

– Nitaa ei meinaa saada edes iltaisin syömään. Hänellä on valtavasti tarmoa. Hän siivoaa, nikkaroi ja maalaa. Esimerkiksi vuorilaudoissa näkyy Nitan kädenjälki vahvasti.

uusi talo rakenteilla autohallin vieressä
Uusi koti valmistuu todennäköisesti keväällä. Siihen asti kolmihenkinen perhe asuu samassa pihassa olevassa autohallissa.Päivi Meritähti / Yle

Seitsemänvuotiaalla on selvät sävelet kodin jokaisesta yksityiskohdasta. Mäensivu kertoo, että tytär tuntee jopa pohjapiirustuksen paremmin kuin kukaan muu. Hän on saanut itse siihen vaikuttaakin.

Nitallehan tätä kotia rakennetaan.

Talon uusi emäntä vaikuttaa jo nyt melko säpäkältä.

– Nita on varmistellut, tuleeko talo hänen nimiinsä. Taitaa olla niin, että äiti ja isä päätyvät ovesta pihalle, jos kiukuttelevat, Mäensivu naurahtaa.