Maksuttomista etätyöpisteistä tulossa ratkaisu joustavaan työntekoon: ''Toivon, että tästä muodostuu ilmiö''

Kunnat rakensivat julkisille paikoille ilmaisia ja kaikille avoimia etätyöpisteitä.

etätyö
Esa Partanen
Kehitysyhtiö Cursorin projektipäällikkö Esa Partanen uskoo, että etätyöpisteet tulevat kasvattamaan suosiotaan.Juulia Tillaeus / Yle

Sähkösäätöinen tietokonepöytä seisoo Virolahden linja-autoaseman kahvion nurkassa. Toinen vastaava nököttää tilan toisessa päässä. Kummallekin pöydälle on aseteltu suuret näytöt, ja löytyypä toiselta pöytätietokonekin.

Kuluvan vuoden aikana vastaavia työtiloja on perustettu myös Kotkaan ja Haminaan.

– Haluamme vastata työelämän muutokseen ja joustavan työn lisääntymiseen. Ihmiset tekevät paljon töitä, jotka eivät ole paikasta riippuvaisia, ja tällaisia hyviä työpisteitä tarvitaan, projektipäällikkö Esa Partanen toteaa.

Kymmeniä käyttäjiä

Uudet työpisteet ovat osa Etelä-Kymenlaakson kuntien omistaman kehitysyhtiö Cursorin etätyöpistekokeilua. Etätyöpisteet ovat maksuttomia ja kaikille avoimia. Kohderyhmään kuuluvat varsinkin etätyöntekijät, yrittäjät ja opiskelijat.

– Tähän mennessä etätyöpisteitä ovat käyttäneet etenkin ne, jotka tekevät tavallisesti etätöitä kotona sekä seudulla vierailevat yrittäjät ja organisaatioiden työntekijät, kertoo Esa Partanen.

Etätyöpiste Virolahden linja-autoaseman kahvilassa.
Kaikille avoin etätyöpiste sijaitsee Virolahden linja-autoaseman odotustilan seinustalla.Juulia Tillaeus / Yle

Kotkassa ja Haminassa sijaitsevilla etätyöpisteillä on ollut yhteensä viitisenkymmentä eri käyttäjää, jotka hyödyntävät tiloja silloin tällöin. Tilat ovat olleet käytössä lähes päivittäin. Esa Partanen kuitenkin povaa suosion kasvavan tulevaisuudessa.

– Selvä tuntuma on, että tällaisen tarve tulee lisääntymään ja työnteko siirtyy kohti joustavaa työskentelyä. Käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä. Eräs porvoolainen mies oli Kotkan etätyöpisteeseen hyvin tyytyväinen ja kehui paikkaa paljon. Hän oli jopa hämmästynyt siitä, että tällainen palvelu on olemassa.

Etätyöpisteet on perustettu kokeilumielessä, mutta tarkoituksena on saada toiminnasta pysyvää. Suunnitelmissa on perustaa uusi etätyöpiste Kotkan keskustaan ensi vuonna.

– Toivon, että tästä muodostuu ilmiö, että ihmiset tulevat tekemään töitä yhdessä ja hyödyntävät tällaisia joustavia tiloja ja niiden mahdollisuuksia, Partanen sanoo.

Etätyöpiste sai Virolahdella positiivisen vastaanoton.

– On todella hienoa, että saimme etätyöpisteen myös tänne kaakonkulmalle. Ei tarvitse yksin tehdä toimistossa töitä, vaan pääsee tänne istumaan muiden kanssa. Täällä voi tavata muita yrittäjiä ja myös asiakkaita, Virolahti-Miehikkälän yrittäjät ry:n puheenjohtaja Piia Mäkelä sanoo.

Etätöitä tien päällä

Etätyöpisteiden lisäksi Cursor pyrkii edistämään Etelä-Kymenlaakson entistä vahvempaa kytkeytymistä pääkaupunkiseutuun. Maakunnan yrityksillä ja organisaatioilla on mahdollisuus vuokrata kokous- ja työtiloja Helsingin keskustasta muita edullisemmin.

– Muutama taho on löytänyt Helsingin tilat ihan säännölliseen käyttöön. Uusia käyttäjiä on löytynyt viime aikoina, Esa Partanen kertoo.

Tavoitteena on myös parantaa julkisia liikenneyhteyksiä Etelä-Kymenlaakson ja pääkaupunkiseudun välillä. Cursor on toteuttanut erilaisia työmatkaliikenteen kokeiluja ja pyrkinyt levittämään tietoa jo olemassa olevista yhteyksistä.

– Ihmiset joutuvat usein hakemaan liikennevuoroista tietoa eri paikoista. Olemme koonneet seudun matkailusivustoille tietoa palveluista, jotka hakevat kaikki joukkoliikennevuorot samalla kertaa.

Virolahden linja-autoasema
Itärajan tuntumassa sijaitsevalta Virolahdelta on noin 60 kilometriä Kotkaan ja noin 180 kilometriä Helsinkiin.Juulia Tillaeus / Yle

Esa Partanen kannustaa ihmisiä tekemään töitä myös tien päällä.

– Työpäivästä tulee tehokas, kun hyödyntää matkat pääkaupunkiseudulle ja takaisin. Moni ei ole huomannut, kuinka hyvä esimerkiksi bussissa on tehdä töitä. Läppärilaukun voi laittaa läppärin alle ergonomiaa parantamaan, wifi toimii monessa bussissa ja puhelimen omaakin verkkoa pystyy käyttämään.