Poltatko tuikkuja liian lähekkäin? Katso videolta kuinka ne voivat sytyttää jättiroihun

Joulukuussa useampi kuin joka kymmenes tulipalo aiheutuu kynttilästä tai ulkoroihusta.

tulipalot
Liian lähekkäin olevat tuikut aiheuttavat niin sanotun allaspalon.
Tuikkujen turvaväli on vähintään 5 cm. Liian lähekkäin ollessaan on vaarana niin sanottu allaspalo ja vaarallisen korkeat liekit.

Pelastuslaitokset saavat vuoden jokaisena päivänä keskimäärin kahdeksan hälytystä kodeissa syttyneistä tulipaloista. Viime vuonna asuinrakennuksissa syttyi liki 3 000 tulipaloa, ja niissä kuoli 55 ihmistä.

Erityisesti joulun seutu on vaarallista aikaa paloturvallisuuden kannalta. Pelastusopiston tilastojen mukaan joulu- ja tammikuussa asuinrakennuspaloja syttyy muita kuukausia enemmän. Yksi syy tähän ovat kynttilät.

Joulukuussa jopa useampi kuin joka kymmenes tulipalo syttyy kynttilästä tai ulkoroihusta.

– Kynttilänpidikkeen on oltava tukeva ja palamaton. Joulun tohinassa helposti kynttilät voivat jäädä valvomatta ja vaikkapa puinen kynttelikkö syttyy tuleen, sanoo pelastuspäällikkö Jyri Silmäri Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

Kynttilöille pitää jättää tilaa ympärilleen eikä palavia materiaaleja kuten verhoja tai muita syttyviä esineitä saa olla lähettyvillä. Mutta myös kynttilöille suunnitelluissa pidikkeissä voi piillä riskejä.

Liian lähekkäin ollessaan tuikut voivat syttyä yhdeksi roihuksi eli puhutaan niin sanotusta allaspalosta

Jyri Silmäri, pelastuspäällikkö

Esimerkiksi umpinainen lyhty saattaa kuumuuden kerääntymisen vuoksi räjähtää sirpaleiksi ja aiheuttaa tulipalon. Turvallinen kynttilälyhty on tukeva, yläosastaan reilusti avoin ja sisältä riittävän tilava.

Nykyään kynttiläpaketeissa tulee olla turvamerkinnät, jotka ohjeistavat turvalliseen tunnelman luomiseen. Esimerkiksi viattoman oloisessa tuikussa piilee riskinsä, jos niitä polttaa liian monta liian lähekkäin. Pelastuslaitoksen ohje tuikkujen turvaväliksi on vähintään 5 cm.

– Liian lähekkäin ollessaan tuikut voivat syttyä yhdeksi roihuksi eli puhutaan niin sanotusta allaspalosta. Se syntyy, kun tuikun metallinen kuppi alkaa lämmittää viereistä tuikkua, jonka steariini alkaa höyrystyä ja syttyy lopulta tuleen. Lopputuloksena voivat olla vaarallisen korkeat ja kuumat liekit, pelastuspäällikkö Jyri Silmäri sanoo.

Tuikkukynttilät palavat ryhmässä liian lähellä toisiaan
Nämä tuikut on aseteltu palamaan liian lähelle toisiaan. Tiina Kokko / Yle

Ulkoroihuista eniten pelastuslaitosta työllistävät kevyen alumiinifolioon tehdyt roihut.

– Alumiinikuori on niin kevyt, että kun steariini on palanut liki loppuun, voi kuori liekkeineen lähteä tuulen mukana ja sytyttää lähellä olevaa palavaa materiaalia. Myös parvekepaloja tällaiset roihut sytyttävä yllättävän usein, sanoo pelastuspäällikkö Jyri Silmäri Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

Ulkotulien turvallinen etäisyys kulkureiteistä on vähintään kolme metriä ja rakennuksista 3–10 metriä riippuen tulen koosta. Turvallisinta on polttaa ulkotulia tukevassa palamattomassa pidikkeessä. Ulkotuliakaan ei saa jättää yksikseen palamaan.

Kuvassa ulkotuli kadulla
Ulkoroihu on turvallisinta polttaa tukevassa, palamattomassa telineessä. Heini Holopainen / Yle

Niin tuikkujen, ulkoroihujen tai rasvaisen ruuan aiheuttamaa tulipaloa ei tule sammuttaa vedellä vaan tukahduttamalla.

– Rasvapaloihin jos heittää vettä, se voi roiskauttaa todella korkeat lieskat. Esimerkiksi rasvakattilan syttyessä tuleen on nopein sammutusväline kattilan kansi, Jyri Silmäri sanoo.

Miten toimit kun palo syttyy?

Tulipalo on helpointa sammuttaa alkuvaiheessa ja ensimmäiset 2–3 minuuttia ovat ratkaisevia tulipalon kehittymisessä. Tällä Youtube-videolla (siirryt toiseen palveluun)näytetään, kuinka kynttilöistä syttyvä tulipalo kasvaa hallitsemattomaksi alle neljässä minuutissa.

Siksi on osattava toimia oikein ja ripeästi. Moni tulipalo olisi sammutettavissa alkusammutuksella. Pelastuspäällikkö Jyri Silmäri painottaa ihmisiä miettimään kaksi asiaa etukäteen: miten voin toimia, ettei tulipaloa syty ja kun se syttyy, mitä minä silloin teen.

– Kotona tulisi olla alkusammutusvälineitä, vähintään sammutuspeite. Hätätapauksessa vaikka olohuoneen persialainen matto käy sammutusvälineeksi, ja se on raaskittava uhrata jos tuli pääsee irti, Silmäri sanoo.