Nainen hylkäsi kaupungin ja mukavuudet, muutti ypöyksin korpeen ja raivasi vanhasta, hylätystä tilasta itselleen onnen: "Ihmisen pitää saada nähdä taivaanranta"

Ambrosia Valoriihi myi kaksionsa ja hankki kunnostettavan tilan peräkylältä. Nyt hän asuu lähes niin kuin sata vuotta sitten elettiin.

ihmiset
Ambrosia Valorrihi kävelmässä siltaa pitkin saunalle.
Niko Mannonen / Yle

Suuret lumihiutaleet tanssahtelevat hiljalleen putoillen saunan portaille. Punaisen, puisen saunan piipusta tupruttelee valkeaa savua. Pienikokoinen nainen, harmaa pipo syvälle korvien yli vedettynä, kiskoo perässään pihan poikki maitokärryjä, joissa on iso lastillinen polttopuita.

Viima tunkee puseron alle - talvi teroittaa kynsiään. Puulämmitteinen talo ja sauna nielevät täyden kärryllisen puita päivittäin, kovilla pakkasilla vielä paljon enemmän.

Jyväskyläläinen Ambrosia Valoriihi, 53, muutti metsän keskelle järven rantaan viime maaliskuussa. Hänen erikoiselle nimelleen on syynsä: se selviää hieman myöhemmin.

Pohjoisessa Keski-Suomessa sijaitsevan pienen maatilan lähin kauppa ja isompi maantie ovat 20 kilometrin päässä. Valoriihellä on auto käytössä ja hän käy kyläkaupassa kerran kahdessa viikossa.

Oma talo luonnon keskellä on ollut aina Valoriihen haaveissa.

– Kun olin lapsi, vierailimme kesäisin isän serkkujen maatilalla heinänteossa. Olen aina halunnut asua maalla, jo silloin kun nyt kolmekymppiset lapseni olivat pieniä.

Kahden lapsen äiti on koulutukseltaan sosionomi ja toimi aikoinaan muun muassa nuorisopsykiatrialla. Altistuttuaan huonolle sisäilmalle hän kouluttautui hierojaksi, mutta kaikilla työpaikoilla törmäsi samaan ongelmaan: sisäilmaltaan puhtaita työtiloja ei tahtonut löytyä. Hän oli vuosia työttömänä.

Maatalo talvisessa metsä- ja järvimaisemassa.
1950-luvulta peräisin oleva tila on rinteen päällä, josta avautuu näkymä järvelle.Niko Mannonen / Yle

Valoriihi kärsi pitkään sisäilman aiheuttamasta päänsäryistä ja kuumeilusta.

– Terveyden takia minä tänne muutin. Tärkein asia oli, että halusin hengittävään hirsitaloon ja puhtaaseen luontoon asumaan.

Monen vuoden etsintöjen jälkeen Valoriihen haave toteutui. Netissä tuli vastaan 11 vuotta asuttamattomana ollut talovanhus piharakennuksineen juuri siltä seudulta, josta hän oli uutta kotiaan etsinytkin. Ja johon hänen rahansa riittivät.

– Kun tulin tätä paikkaa katsomaan, odotin, että vastassa on taas jokin hirveä pommi. Mutta sitten olikin tupa, ranta ja maakellari, ajattelin, että ehkä tämä on nyt minun paikkani.

Korjaustarpeita vuonna 1951 rakennetussa puutalossa toki riittää. Talon hirret saattavat hyvin olla lähes 200 vuotta vanhoja, koska 1800-luvulla samoilla sijoilla on kukoistanut saha ja sata vuotta myöhemmin mylly.

Ennen talon kunnostusta osa alimmista hirsistä oli lahoja, savupiippu rapistunut, monet ikkunoista rikki, eikä leivinuunikaan ollut enää käyttökunnossa.

Uudisraivaaja tai pikemminkin uusioraivaaja

Sorkkarauta, vasara ja petkele nojaavat ajan tummentamaa hirsiseinää vasten tuvassa. Ne olivat ensimmäiset työkalut, joilla Ambrosia Valoriihi tarttui suururakkaansa, tilan peruskunnostamiseen.

Työsarkaa tilalla on riittänyt, mutta ei Valoriihi koskaan ole työtä vieroksunut.

Alimmat huonokuntoiset hirret on nyt vaihdettu uusiin ja tuvassa on hyvä ja raikas ilma. Tuli leimuaa uudelleen muuratussa, vaaleatiilisessä leivinuunissa ja puuhellalla porisee hirvikeitto.

Ambrosia Valoriihi keittää hirvikeittoa puuhellalla.
Ambrosia Valoriihi tekee kerralla ison määrän ruokaa, jotta sitä riittää useammaksi päiväksi.Niko Mannonen / Yle

Valoriihi häärii tuvassa ja keittiönurkkauksessa villasukat jalassa.

– Villasukat ovat sisällä tarpeen, koska tuvassa on pakkasilla vähän vilpoista. Tekee mieli mennä leivinuunin ääreen lämmittelemään, kun ikkunoista käy pieni veto.

Tilalle tulee sähkö, mutta Valoriihi käyttää sitä hyvin säästeliäästi. Taloa pitävät lämpimänä leivinuuni, puuhella ja kaksi pönttöuunia. Valoriihi on vaihtanut rikkonaisten ikkunoiden paikalle uudet, kertaalleen kierrätetyt ikkunat. Hyvin hiotut ja valkoiseksi maalatut ikkunat näyttävät lähes uusilta, mutta vaativat vielä lisää tilkitsemistä.

– Kun teen jotakin, teen sen hyvin ja perusteellisesti. Se tuo minulle rauhaa. Mieli lepää kädenjäljessä. Olen aina arvostanut arjen työtä.

Valoriihi sytyttelee pitkiä kynttilöitä, ne tuovat tupaan valoa paremmin kuin matalat kynttilät. Katossa roikkuu pari valaisinta, mutta niistä ovat töpselit irti seinästä. Valoriihi ei niin välitä sähkölampuista.

Ilman sähköä ja muita nykyajan mukavuuksia eläminen vaatii aikaa ja voimia.

Taloon ei tule vesijohtovettä, joten käytössä on ainoastaan ulkohuussi ja juomavesi on kannettava kaivosta. Saunan pesuveden Valoriihi saa nostettua tonttia halkovasta purosta.

Saunaan Valoriihi kantaa kerrallaan kuudesta kahdeksaan sangollista vettä ja kaivosta hän nostaa kerralla yleensä 30 litraa vettä, mutta se riittää useammaksi päiväksi.

Vanha maakellari suuren kuusen juurella.
Oma maakellari on yksi asia, mikä sai Ambrosia Valoriihen ihastumaan tilaan.Niko Mannonen / Yle

Valoriihi katselee tuvan ikkunasta avautuvaa järvimaisemaa. Lahden pohjukka on jääriitteessä. Vajaa vuosi sitten näkymän peitti vielä tiheä risukko, jonka on käynyt raivaamassa 85-vuotias metsuri. Hän ja talkootuttavat ovat olleet yksin asuvalle naiselle suureksi avuksi.

– Olen todella kiitollinen kaikesta saamastani avusta. Yritän löytää myös itselleni käytettyä naisten moottorisahaa, sille olisi täällä paljon käyttöä.

Kirves kyllä pysyy sisukkaan naisen kädessä. Talven polttopuissa oli iso työ, mutta hän sai siihen apua. Toisella puolella tonttia asuvien naapureiden neuvot ja apu ovat olleet muutenkin monesti tarpeen.

Auttavaisten naapureiden ansiosta Valoriihi tietää nyt myös miten leivinuunia lämmitetään, milloin tuliset kekäleet tulee kaapia pois uunista.

Naapureita Valoriihen sisukkuus hämmästyttää ja he kutsuvat häntä uudisraivaajaksi. Itse hän tuntee olevansa ehkä ennemminkin uusioraivaaja, koska vaalii vanhaa ja suosii uusiokäyttöä.

Kierrätystä ja vanhan kunnostusta

Lumisade on lakannut. Kolmen hehtaarin tontti on kääriytynyt puhtaan valkeaan, hentoon lumipeittoon. Valoriihi pistää vuorelliset mustat, kumisaappaat jalkoihinsa ja lähtee lisäämään puita saunaan.

Pihan toisella puolella on vanha, harmaa tiilinavetta ja sen päädyssä puinen hevostalli. Tallissa ei ole ollut eläimiä vuosikymmeniin, mutta sisällä tuoksuu yhä tallilta: heinän, kauran ja hevosen tuoksu on pinttynyt puisiin lattialankkuihin.

Tallin perällä on huussi. Huussin alusenkin Valoriihi puhdisti viime kesänä omin käsin perusteellisesti, kuten saunan takaa löytyneen tunkion. Yksitellen hän tonki vuosia vanhat jätteet ylös montusta ja eritteli ne kaikki omiin pinoihinsa.

– Hylätyn hetekan ja muun metalliromun laitoin omaan kasaansa. Muoviroskat ja kaikki muut jätteet, kuten vanhat vaipat omiinsa. Kaiken käyttökelpoisen tavaran otin talteen.

Vanha kahvipannu roikkuu lumisella oksalla.
Vanha kuparipannu on pelastettu tunkiolta.Niko Mannonen / Yle

Lumiset, korkeat kuuset seisovat ylväinä kuin juhlapukuihinsa sonnustautuneina saunan nurkalla.

Valoriihi haaveili aluksi aivan umpimetsään muuttamisesta, mutta tuli toisiin ajatuksiin, koska ei halunnut raiskata koskematonta luontoa. Sen sijaan hän päätyi korjaamaan ja puhdistamaan vanhaa asumusta.

Valoriihen mielestä on tärkeää puhdistaa vuosikymmenten roskat ympäriltä maasta siltä osin kuin hän siihen kykenee. Hän pyrkii aina kierrättämään ja erittelemään kaikki pienistä metalliniiteistä lähtien.

Luonnon säästämisen lisäksi vanhan uudistaminen auttaa häntä venyttämään penniä.

Rahan kanssa Valoriihi onkin saanut olla tarkkana. Ulkopuolisen työvoiman käyttö on ollut kallista ja budjetti on jo käytetty. Mutta Valoriihi on hyvä keksimään vanhalle tavaralle uusiokäyttöä ja tulee vähällä toimeen.

Valoriihi asettelee ruokapöydälle tunkiolta pelastamansa posliinilautaset. Eripariset lautaskoristeet sopivat hyvin talon henkeen. Lautasille hän annostelee hirvisoppaa, johon makua tuovat luomukasvikset.

Tuvassa leivinuunin tuoma lämpö tuntuu turvalliselta.

Vastatuulien vahvistama

Kaikkea mitä Valoriihi ei kunnostustöissä ole osannut tehdä, hän on opetellut. Häntä on neuvonut kauempana asuva yli 80-vuotias naapuri, joka on tehnyt hänelle myös työkaluja. Valoriihi on esimerkiksi nykyisin mestari irrottamaan nauloja, sen hän oppi, kun purki niitä tuhansia lattiasta.

Valoriihi on muutenkin sitkeää tekoa.

Hän on kahdesti taltuttanut rintasyövän, vaikka toisella kerralla syöpä oli päässyt jo imusolmukkeisiin leviämään. Nyt hän on ollut syövästä kohta viisi vuotta terveenä.

Reilu viisi vuotta on kulunut myös siitä, kun hänen puolisonsa menehtyi syöpään. Timon menetettyään Heini karisti entisestä elämästään kaiken vanhaa nimeä myöten. Uusi nimi, Ambrosia, kuvastaa jumalten ruokaa.

Valoriihi uskoo mahdollisimman luonnonmukaisen ruoan edistävän terveyttä ja sitä hän saa puhtaasta luonnosta.

Ambrosia Valoriihi katselee ulos tuvanikkunasta.
Ambrosia Valoriihi nauttii eniten tuvan ikkunasta avautuvasta järvinäkymästä.Niko Mannonen / Yle

Valoriihi poistatti toisen syövän jälkeen molemmat rintansa. Hän hoitaa nykyisin itseään syömällä terveellisesti ja lepäämällä riittävästi. Hän pyrkii käyttämään paljon lähiruokaa ja luomua yrtteineen.

Hän jopa jauhaa käsikäyttöisellä myllyllä viljan ja leipoo itse leipänsä. Tosin nyt tilan peruskunnostaminen ahmaisee niin paljon aikaa päivästä, ettei sitä leipomiselle ole liiemmin liiennyt.

Valoriihin iloitsee, että oma maapaikka antaa nyt mahdollisuuden lähiruoan luonnonmukaiseen kasvattamiseen.

– Tuonne rantaan johtavaan rinteeseen aion ensi kesänä kaivaa oman kasvi- ja mansikkamaan. Sinne istutan myös Siperian karhunvadelma- ja mustaherukkapensaan.

Yksin asuva, kaupungista muuttanut nainen on herättänyt kyläläisissä hieman ihmetystä. Yksinäisyyttä Valoriihi ei kuitenkaan ole kummasteluista huolimatta tuntenut, eikä päätöstään korpeen muuttamisesta katunut. Hänellä saattaa vierähtää helposti yli viikkokin, ettei hän tapaa ketään, mutta se ei häntä hetkauta.

– Onhan pihalla pikkulinnut, joita voin seurata. Ja sitten minulla on kaktus, joka aloitti kukkimisen aina jouluisin heti Timon kuoleman jälkeen. Se on elävä ja siitä on minulle seuraa, viihdyn yksin.

Joulukaktus kukassa amppelissa ikkunalla.
Joulukaktus on saanut nimensä Valoriihen edesmenneen puolison, Timon mukaan. Kaktus alkoi kukkia aina jouluisin Timon kuoleman jälkeen. Niko Mannonen / Yle

Valoriihen aikuinen poika asuu Saksassa. Poikaansa hän pitää yhteyttä netin kautta aina, kun käy aikuisen tyttärensä luona Jyväskylässä. Nettiyhteyttä ei hänen kotonaan ole, eikä televisiota. Mutta radiota hän toisinaan kuuntelee ja seuraa sitä kautta uutisia.

– Vielä kun kertoisivat radiossa kymmenen päivän sääennusteen, niin olisi hyvä! Sellaista ohjelmaa ei valitettavasti kukaan ole toistaiseksi keksinyt.

Ei ikävä kaupungin hyörinää

Valoriihi herää yleensä aamuisin ilman herätyskelloa, jos ei ole mitään menoa ja harvoin on. Aamupuuron hän keittää hiljalleen puuhellalla, samoin kuin teevedenkin.

Päivät kuluvat pihahommissa, talon kunnostamisessa ja muissa kotiaskareissa. Esimerkiksi tiskaaminen on oma projektinsa. Hän pesee astiat aina saunaa lämmittäessä, koska silloin saa helpoiten lämmintä vettä.

– Olen oppinut huolehtimaan, etteivät likaiset astiat jää kauaksi aikaa lojumaan saunalle, muuten hiiret riemastuvat niistä, pistävät bileet pystyyn. Ja saippua kannattaa muuten säilyttää rasiassa, koska se on hiirten suurta herkkua, nauraa Valoriihi.

Pikkupyykin Valoriihi pesee nyrkkipyykillä ja isommat vaatteet hän kuskaa pestäväksi kahden tunnin ajomatkan päähän Jyväskylään tyttärensä pesukoneessa.

Nainen vetää tyhjiä maitokärryjä lumisateessa latoon.
Puulämmitteinen talo vaatii paljon polttopuita talvisin.Niko Mannonen / Yle

Entisestä elämästä ja mukavuuksista Valoriihi ei kaipaa muuta kuin ehkä sisävessaa.

– Olisi kiva, jos saisin tänne lähemmäksi sisätiloja kuivakäymälän, ei tarvitsisi talvipakkasilla lähteä ulos. Ja jonkun vesipisteen myös.

Ja toki hän ikävöi kaupungista perhettään ja erityisesti kahta lastenlastaan. Viisi- ja kahdeksanvuotiaat tytöt käyvät tosinaan mummon luona kylässä. Viimeksi he kävivät joulun alla. Mutta muuten Valoriihi nauttii hiljaisuudesta, vapaudesta ja kiireettömyydestä.

– Kaupungissa ihmisillä on aina niin kiire, he eivät ehdi pysähtyä. Täällä ihmiset pysähtyvät ja juttelevat ihan asiaa, eivätkä vaan, että oliko jossain juhlissa ollut hauskaa.

Hiljaisuutta ja pimeyttä

Keltarintaiset talintintit pyrähtelevät ikkunan alla pensaassa. Iloinen sirkutus kuuluu sisälle asti – niiden laulua ei peitä liikenteen jylinä.

Ambrosia Valoriihi kertoo voivansa hyvin luonnon helmassa, hänestä hiljaisuus on ihanaa. Hän valitsi asuinpaikan mahdollisimman kaukaa kaikista voimalinjoista ja mastoista, hän tuntee silloin päänsä pelaavan paremmin.

– Toivoisin, että Suomeen jätettäisiin edes pieni alue, jossa ei olisi mitään sähkö- tai tietoliikenneverkkoja. Vaikka semmoinen nukkumapaikkarakennus, missä ihmiset voisivat käydä kokeilemassa miltä tuntuu, jos ei ole mitään sähköistä ympärillä.

Näppäinkännykkä Valoriiheltä löytyy, mutta hän käyttää sitä säännöstellen. Ystäviä hänellä käy toisinaan kylässä ja hän keskustelee ihmisten kanssaan enemmin juuri kasvotusten kuin puhelimessa.

Vanhanaikainen vesipiste ja käsienpesupaikka tuvassa.
Toiveena on saada sisälle vesipiste, joka helpottaisi veden kantamista. Niko Mannonen / Yle

Ilta hiipii hissukseen ja heittää pimeyden hupun ylle.

Valoriiheä ei pimeys pelota, hän oikeastaan rakastaa sitä. Hän nukkuu paljon paremmin, kun on pimeää. Ja nauttii säihkyvistä tähtitaivaista.

– Eihän täällä mitään pelättävää ole. On ainoastaan luonnon eläimiä, kuten jäniksiä ja kauriita ja eivät ne mitään pahaa tee. Kaupungissa on paljon enemmän pelättävää.

Ja mitä hän oikeastaan edes pelkäisi, kun on kuoleman kanssa niin sujut kaiken kokemansa jälkeen.

Ambrosia Valoriihi kohentaa tulta leivinuunissa.
Leivinuuni on talon sydän. Se lämpiää talvisin joka päivä.Niko Mannonen / Yle

Valoriihi kohentaa leivinuunin hehkuvia kekäleitä. Kun hän ei näe tehdä enää ulkohommia, hän siirtyy aina iltapäivisin puuhastelemaan sisälle. Tekemistä piisaa sielläkin, muuttolaatikot odottavat tyhjentämistä, keittiöön pitäisi saada tiskialtaat asennettua ja kaapit laitettua. Uusi vesiputki on jo ruostuneen tilalle vaihdettu.

Ensi kesälle, valoisalle ajalle Valoriihellä on myös vielä paljon suunnitelmia.

Rantaan hän haluaisi rakentaa laiturin ja kodan. Ja risukasat pitäisi saada siivottua. Kaivon päältä puuttuu katos, mutta muuten Valoriihi on jo kuusi puoli metriä syvän kuilun omin käsin puhdistanut ja vaihtanut pohjalle uudet hiekat.

Onni piilee pienissä asioissa

Ambrosia Valoriiheä harmittaa, etteivät pienituloiset saa tukea kotona teetettyihin remontteihin. Vähätuloisilla ei ole riittävästi verotettavaa tuloa, jotta he voisivat hyödyntää kotitalousvähennystä.

Valoriihi tulee muuten toimeen pienen työkyvyttömyyseläkkeensä turvin. Hän sai viime kesänä eläkepäätöksen masennuksen vuoksi käytyään kolme vuotta terapiassa. Hän uskoo masennuksen johtuneen hänen huonosta terveydentilastaan.

Nyt hän on tyytyväinen, kun saa taas nukuttua hyvin ja tuntee koko ajan voimiensa palautuvan.

Valoriihi haaveilee vielä kuntoutuvansa niin hyvin, että jonain päivänä pystyisi tekemään jälleen töitä. Hän haluaisi auttaa muita ihmisiä parantumaan, esimerkiksi hieronnalla.

Ambrosia Valoriihen talo.
Valoriihen talo oli ollut asumaton 11 vuotta.Niko Mannonen / Yle

Mutta nyt Valoriihi elää oman näköistä elämäänsä päivän kerrallaan, nauttien luonnosta ja terveydestä.

Hänen lempihetkensä päivästä on istahtaa aherruksen lomassa lampaantaljalla pehmustettuun keinutuoliin leivinuuniin eteen. Siinä hän katselee vuoroin vastarannan jylhää kalliomaisemaa ja tulenliekkien leiskuntaa uunissa.

– Tuli rauhoittaa minua. Ja ei minua nyt enää mikään muu huolestuta kuin se, että miten tarkenen tuvassa 30 asteen pakkasessa.

Ambrosia Valoriihi.
Ambrosia Valoriihi nauttii olostaan tilallaan.Niko Mannonen / Yle

Valoriihen mieltä painaa myös se, että jos lähistölle kaavailtu tuulivoimalahanke nytkähtää eteenpäin. Hän on pistänyt kaikki kerrostalokaksionsa myynnistä saamansa rahat ja säästönsä kiinni tilaan ja sen korjaamiseen. Hänestä olisi iso sääli ja suru joutua luopumaan siitä.

Hän pelkää tuulivoiman tuottamia sähkömagneettisia kenttiä ja maakaapelin tuomia haittoja sekä aliäänitaajuutta.

– Pelottaa, että minulle tulee uudelleen jatkuva stressitila kehoon, mikä on juuri helpottamassa. Ja miten tuo kaikki vaikuttaisi myös luontoon ja eläimiin, niin kuin Lapissa ollaan huolestuneita tuulivoiman vaikutuksista poroihin.

– Sain oman rannan ja näkymäksi kalliot vastarannalle. Kuulen pihalla puron solinan. Minun sielu lepää täällä. Ihmisen pitää saada nähdä taivaanranta. On iso siunaus, että pääsin tänne.

Valoriihi pakkaa saunakamppeitaan. Hän kertoo pitävänsä talvesta, mutta haaveilevansa pääsevänsä ensi kesänä heittämään lahjaksi saamansa katiskan järveen ja paistamaan ahvenia pannulla puuhellalla.