Jatkuva onnellisuuden ja täydellisyyden tavoittelu ihmetyttää näyttelijä Hannu-Pekka Björkmania: "Jos elämä on vain lista saavutuksia, se ei ole yhtään kiinnostavaa"

Kulttuurivieras Hannu-Pekka Björkmanin mielestä elämässä on niin paljon muutakin kuin onneen pyrkiminen.

Kulttuurivieras
Hannu-Pekka Björkman
Henrietta Hassinen / Yle

– En muistanutkaan, että täällä on näin kaunista!

Hannu-Pekka Björkman silmäilee upeita lasifreskoja ja maalauksia Kansallisteatterin suuren näyttämön lämpiössä, kun otamme valokuvia.

Tilaa on vain harvoin mahdollista ihastella tyhjänä, ilman tungeksivia ihmismassoja. Kansallisteatteri on ollut Björkmanin vakituinen työpaikkansa maaliskuusta alkaen, kun hänen viisivuotinen professuurinsa Teatterikorkeakoulussa päättyi.

Prameisiin yleisötiloihin verrattuna Björkmanin pukuhuone onkin sitten toista maata. Hän jakaa askeettisen huoneen kollegansa Timo Tuomisen kanssa. Huoneessa on vain pöytä, kaapit ja ankea laveri, jossa on kuulemma mukava ottaa nokosia harjoitusten ja esitysten välissä. Sitä on vaikea uskoa.

– Kadehdin naisten pukuhuoneita. He ovat sisustaneet ne niin viihtyisiksi. Olemme mekin Timon kanssa puhuneet, jos toisimme maton tänne. Vielä ei olla kuitenkaan ehditty.

Nyt pöytää koristavat vielä hieman nuupahtaneet kukat Karamazovin veljesten ensi-illan jäljiltä. Lahjaksi on tullut myös asiaankuuluvasti pieni pullo venäläistä vodkaa. Björkman esittelee hienoa tulitikkuaskia, jossa on Dostojevskin kuva. Ei jää epäselväksi, etteikö Venäjän suuri kirjailija kuuluisi Björkmanin suosikkeihin.

Hannu-Pekka Björkman
Hannu-Pekka Björkmanilla oli jalka oven raossa Kansallisteatteriin jo ennen Teatterikorkeakoulun professuuria. - Kun kerroin pääjohtaja Mika Myllyaholle Teakin tarjouksesta, hän mietti muutaman sekunnin ja sanoi: " Ota professuuri".Henrietta Hassinen / Yle

Pian Hannu-Pekka Björkman nähdään myös valkokankaalla, kun Juha Lehtolan ohjaama elokuva Ihmisen osa saa ensi-iltansa ensi viikon perjantaina. Elokuva pohjaa löyhästi Kari Hotakaisen saman nimiseen kirjaan.

Björkman esittää keski-ikäistä Pekka Malmikunnasta, joka on tehnyt konkurssin ja menettänyt kaiken. Hän ei kuitenkaan uskalla tunnustaa epäonnistumistaan perheelleen ja jatkaa muina miehinä menestyvän yrittäjän rooliaan. Kulissit on pidettävä pystyssä hinnalla millä hyvänsä.

– Minulle ei selvinnyt elokuvanteon aikana, miksi Pekka valehtelee. Mutta sellaisia me ihmiset olemme, valehtelemme usein paitsi muille myös itsellemme. Etenkin nykyään.

Björkman viittaa sosiaaliseen mediaan, jossa omasta elämästä rakennetaan upeaa tarinaa.

– Surullista kyllä, kulissit huomaa.

"Ihminen soi tiettyä säveltä"

Onnellisuus kiinnostaa Björkmania ja hän on perehtynyt aiheeseen lukemalla siitä paljon. Hän ei kuitenkaan ui valtavirrassa, vaan on suorastaan vastarannan kiiski, ainakin nykypäivän mittareilla. Hän ei usko lainkaan onnen tavoitteluun elämän päämääränä.

– Miksi haluta vain onnea, kun elämässä on niin paljon muutakin? Onnentunne on vain ohikiitävä hetki.

Erityisen mieltynyt Björkman on erääseen tutkimukseen, jonka mukaan ihmisellä on tietty stabiili onnellisuustaso. Vaikka elämässä tapahtuisi mitä tahansa, kauheaakin, ihminen palautuu lähtötasolleen. Tämä set point -teoria on vakuuttanut Björkmanin.

– Uskon, että ihminen soi tiettyä säveltä, välillä korkeus vain muuttuu hieman.

Hannu-Pekka Björkman
Hannu-Pekka Björkman on tyytyväinen saadessaan taas näytellä. Viiden vuoden kausi professorina oli antoisa, mutta omimmillaan hän on näyttämöllä.Henrietta Hassinen / Yle

Elokuvien ja kirjallisuuden suurkuluttajana Björkman sanoo liikuttuvansa aina eniten siitä, jos hahmo ei saa, mitä haluaa. Ilman epäonnea ei synny hyvää tarinaa.

– Jos elämä on vain lista saavutuksia, se ei ole yhtään kiinnostavaa. Kaikki draama ja runollisuus katoaa. Ne unelmat ja haaveet, joita emme saavuta, ovat yhtä tärkeitä kuin saavutukset.

Pettymykset ovat parasta rakennusainetta myös näyttelijän työssä.

– Repliikit laskeutuvat näyttelijän eletyn elämän kerroksiin. Niihin tulee omaa kokemusmaailmaa.

Björkman tietää mistä puhuu. Hänen oma polkunsa näyttelijäksi ei ollut suoraviivainen. Lukion jälkeen elämä oli muutaman vuoden hakusessa. Tekemistä kyllä riitti, sillä Björkman soitti kitaraa Jack Meatbeat & Underground Society -bändissä, joka kiersi keikoilla Eurooppaa myöten.

Koko ajan takaraivossa oli kuitenkin tunne, ettei tämä ole hänen juttunsa. Hän tiesi, ettei ollut maailman paras kitaristi. Kun bändi muutti Ilmajoelta Helsinkiin, he jakoivat aluksi treenikämpän Veeti & The Velvetsin kanssa. Lauluyhtyeessä oli sellaisia nimiä kuin Veeti Kallio, Aki Sirkesalo ja Sami Saari. Silloin Björkman ymmärsi, ettei tule pärjäämään musiikkielämässä.

– Toki rockbändissä sai erinomaista lavakokemusta. Ainut vain, että se kitara siinä vähän häiritsi.

"Olen ikuisesti kiitollinen kannustavista sanoista"

Oltuaan vuoden yövartijana Björkman alkoi olla jo epätoivoinen. Mitä ihmettä tässä elämässä tekisi? Silloin mieleen muistuivat Ilmajoen lukion äidinkielenopettajan sanat koulunäytelmää harjoitellessa: "Sinulla on lahjoja näyttelijäksi."

– En ymmärrä, mitä hän muka näki minussa, mutta olen hänelle ikuisesti kiitollinen noista kannustavista sanoista.

Niiden innoittamana Björkman haki Lahden kansanopiston näyttelijälinjalle ja pääsi sisään. Siitä alkoi uusi ajanlasku – ennen ja jälkeen teatterin.

– Silloin sain ensimmäistä kertaa elämässäni sellaisen kokemuksen, että tämän homman saatan osata. Minulla ei aiemmin ollut kokemuksia onnistumisesta, ei koulussa, ei musiikissa.

Ovet Teatterikorkeakouluun avautuivat heti Lahden opintojen jälkeen vuonna 1993. Ensimmäisellä vuosikurssilla professorina työskennellyt Kari Heiskanen pyysi oppilaita kertomaan unelmansa. Muilla oli tarkat visiot tulevaisuudestaan. Björkman ei keksinyt mitään. Hänen unelmansa oli juuri toteutunut. Hän oli päässyt Teatterikorkeakouluun.

– Mutisin vain jotain, että haluan oppia mahdollisimman hyväksi näyttelijäksi. Heiskanen sanoi, ettei se riitä, pitää olla muutakin. Minulle se kuitenkin riitti.

"Minulle hömppä ei sopinut"

Valmistuttuaan teatterikoulusta Björkman oli täynnä idealismia. Hän ajatteli, että näyttelijän työ on jatkuvaa initiaatiota kohti syvempää ihmisyyttä.

Hyvin pian valmistumisensa jälkeen Björkman sai silloisen puolisonsa Minna Haapkylän kanssa kiinnityksen Lahden kaupunginteatteriin. Miten hienosti asiat olivatkaan! Tästä se ura alkaisi!

Todellisuus löi kuitenkin pian kasvoille. Laitosteatterissa joutui tekemään myös paljon sellaista, mitä ei allekirjoittanut.

– En halua arvottaa komediaa tai viihdettä huonommaksi. Sille on tietenkin paikkansa. Itselleni hömppä ei vain sopinut. Minulle tuli lavalla tosi tyhmä olo.

.

Hannu-Pekka Björkman
Ikonit ovat paraatipaikalla Hannu-Pekka Björkmanin pukuhuoneessa.Henrietta Hassinen / Yle

Pettymys näyttelijänammattiin oli niin suuri, että Björkman lähti etsimään henkisyyttä uskonnosta. Hän kiinnostui ortodoksiuskosta silloisen näyttelijäkaverinsa Petri Korhosen johdolla. Nykyään ystävä tunnetaan nimellä Isä Petri, sillä hän on ortodoksipappi.

Kaksikko perehtyi uskontoon ja he päättivät tehdä retken vanhaan Valamoon Laatokalle. Henkistymisen kokemus oli niin suuri, että molemmat päättivät vaihtaa uskontokuntaa – vieläpä samana päivänä.

Siitä lähtien Björkman on ollut ortodoksi ja hänen ja Minna Haapkylän lapset ovat saaneet kasteensa ortodoksikirkossa.

Suhde uskontoon ei ollut kuitenkaan yksiselitteinen. Aikoinaan ortodoksit pitivät näyttelijöitä pahimpina luopioina. Jopa avioliitot heidän kanssaan oli kiellettyjä.

Asia vaivasi Björkmania niin, että hän otti virkavapaata KOM-teatterista ja kirjoitti kirjan Valkoista valoa, jossa pohtii muun muassa uskoa. Nykyään hän pystyy jo nauramaan koko aiheelle.

– Eräs muinainen ortodoksimunkki kirjoitti, että "on kiva nähdä näyttelijöiden kirkuvan helvetin tulessa – itse asiassa, en edes taida viitsiä kuunnella sitä.” Noista ajoista suhtautuminen näyttelijöihin on muuttunut aika lailla.

Toki ortodoksiuskonnossa on muitakin epäkohtia. Naispappeuteen ja seksuaalivähemmistöihin suhtautuminen vaivaa Björkmania, mutta hän ei halua olla uskontonsa puolustaja tai vastustaja. Usko on hänelle henkilökohtainen ja henkinen asia. Hän ei ota ortodoksien lukemattomia paastojaksoja kirjaimellisesti. Nytkin pitäisi olla joulupaastolla.

– Juu, joulupaasto on jäänyt väliin.

Häntä huvittaa pappi Jaakko Heinimäen vitsailu, ettei ole nähnyt yhtään laihaa ortodoksia, vaikka paastopäiviä pitäisi kertyä vuodessa yli 200.

– Tärkeintä ei ole se mitä suuhun laittaa, vaan se mitä sieltä tulee ulos, virnistää Björkman.

"Pitäisi enemmän maalata, kirjoittaa ja syljeskellä kattoon"

Björkmanin puheenparsi on leppoisan jutustelevaa, johon välillä livahtaa eteläpohjalainen murre. Samalla hän pudottelee jatkuvalla syötöllä sitaatteja kirjailijoilta ja filosofeilta.

Lukeminen ja sivistys ovat Björkmanille kaikki kaikessa. Hän on tyytyväinen, että nykyään puhutaan paljon lukemisen tärkeydestä. Hän kuitenkin vierastaa ajatusta, että luettuja kirjoja lasketaan ja listataan. Ei riitä, että on lukenut tärkeät kirjat, luettu pitää myös ymmärtää.

– Sivistys muuttuu aidoksi viisaudeksi vasta, kun annamme teosten vaikuttaa itseemme.

Hannu-Pekka Björkman
Hannu-Pekka Björkman on kirjoittanut myös kirjoja.Henrietta Hassinen / Yle

Itse hän vaikuttuu ennen kaikkea kuvataiteista ja kirjallisuudesta.

– Ne antavat todella paljon. Ne auttavat myös, kun nousee tuonne lavalle.

Ja jälleen tulee sitaatti. Tällä kertaa Björkmanin kotimaiselta suosikkikirjailijalta Leena Krohnilta.

– Hän on kysynyt, että miksi mielikuvitus olisi muka alempiarvoisempaa kuin äly? Mielikuvitus on ihmiskunnan toivo. Vain sen avulla voimme kuvitella tekojemme seuraukset. Minusta se on viisaasti sanottu.

Nykymeno suorastaan puistattaa Björkmania. Hän ei voi ymmärtää, miten Suomessa on lyhyessä ajassa tultu tähän pisteeseen, että kaikki, aivan kaikki, ajatellaan vain taloudellisena hyötynä.

– Tämä vallitseva ajatus, että taide on ihmiskunnan sivutuote – se on kammottava.

Maapalloamme uhkaava ekokatastrofi saattaa antaa uuden mahdollisuuden taiteelle ja sivistykselle. Ajatukset kun eivät saastuta.

– Pitäisi enemmän maalata, kirjoittaa ja syljeskellä kattoon kuin tehdä koko ajan kaikkea "hyödyllistä". Ihmiskunta voisi olla paremmassa jamassa, jos näin olisi tehty viime vuosikymmeninä.

Joulun kulutusjuhla ja kaikkinainen yltäkylläisyys saavat Björkmanin puistelemaan päätään. Vaikka joulunvietto usein tiivistyy onnellisuusnäytelmäksi, jossa kauniita kulisseja pidellään kaksin käsin pystyssä, näkee Björkman siinä hyvää ja kaunistakin.

– On hienoa, että ihmisillä on pyrkimys yhdessäoloon ja hyvyyteen, edes kerran vuodessa.

Hannu-Pekka Björkman
Henrietta Hassinen / Yle