Analyysi: Strasbourgin terroriteko ravistelee Ranskaa hereille

Ranskalaiset olivat ehtineet hetken tuudittautua turvallisuuden tunteeseen ja toivoa terrori-iskujen jääneen dramaattiseksi vaiheeksi maan lähihistoriassa. Strasbourgin isku todisti toisin.

terrorismi
Ranskalainen poliisi vartioi joulutorin ulkopuolella.
Strasbourgin joulutori oli suljettuna keskiviikkona 12. joulukuuta.Juha Nurminen / Yle

StrasbourgRanskalaiset olivat jo ehtineet huokaista helpotuksesta. Vuosi 2018 oli sujunut keltaliivien mielenosoituksia lukuun ottamatta varsin rauhallisesti. Mellakat koettelivat kenties maan taloutta, mutta eivät sentään turvallisuuden tunnetta.

Vaikka olihan iskuja toki nytkin ollut: toukokuussa Pariisin keskustassa islamistiterroristi puukotti kuoliaaksi yhden sivullisen. Maaliskuussa Isis-järjestön soturiksi ilmoittautunut mies ampui poliisin ja kolme muuta ihmistä Lounais-Ranskassa.

Viime aikoina oli silti tuntunut siltä, että terrori-iskujen uhka oli kenties vihdoin vähentynyt. Ei se toki ollut poistunut, mutta jäänyt muiden huolien taustalle. Kansallisen turvallisuuden ja yhtenäisyyden sijaan väiteltiin innokkaasti veroprosenteista.

Kunnes tuli Strasbourgin isku. Se noudatti traagisella tavalla tuttua kaavaa. Nuori mies, huono-osaisen lähiön kasvatti. Raskas rikoshistoria, radikalisoituminen ja sattumanvaraisesti valikoituneet uhrit. Tätä tarinaa on Ranskaa koskevissa uutisissa tosiaan toisteltu.

Kohdekin oli hyvin symbolinen. Yksi maailman vanhimmista ja tunnetuimmista joulutoreista oli ollut terroristien tähtäimessä useasti aikaisemmin. Tällä kertaa iskua ei kuitenkaan kyetty estämään.

Nuori nainen sytyttämässä kynttilää Strasbourgin keskusaukiolla keskiviikkona 12. joulukuuta.
Juha Nurminen / Yle

Strasbourg ravisteli ranskalaiset hereille. Se muistutti, että taistelua ääriajattelijoita ja silmitöntä väkivaltaa vastaan ei ole voitettu. Tappavalla aatemaailmalla on edelleen innokas yleisönsä.

Turvallisuuden tunne on harhaa, sillä terrorismin uhka ei ole Ranskassa viime vuosina merkittävästi vähentynyt. Viranomaisten mukaan maassa on estetty tämän vuoden aikana 55 terrori-iskun yritystä.

Isis-järjestö on kenties kutistunut varjoksi entisestään, mutta sen ideologia elää yhä vahvana. Eivätkä suurinta riskiä kenties muodostakaan Syyriasta palaavat taistelijat, kuten jossain vaiheessa luultiin, vaan Ranskan vankiloissa tylsistyneet taparikolliset, sellaiset kuten 29-vuotias Strasbourgin ammuskelija.

Merkittävin pelko eivät ole Pariisin vuoden 2015 kaltaiset koordinoidut iskujen sarjat, vaan juuri nämä yksittäiset toimijat. He tappavat ideologian inspiroimina, mutta kenties hetken mielijohteesta. Usein tappavaan cocktailiin sekoittuu sekalaista rötöstelyä ja mielenterveysongelmia.

Strasbourgissa tiistai-iltana tapahtunut verilöyly muistutti, että Ranskan yhtenäisyyttä uhkaavat muutkin asiat kuin presidentti ja keltaliivit. Eikä ranskalaisilla ole valitettavasti vieläkään varaa minkäänlaiseen uneliaisuuteen.

Kuva Strasbourgin keskusaukiolta Place Kléber:ltä, johon kaupunkilaiset tulivat muistamaan terrori-iskun uhreja.
Kuva Strasbourgin keskusaukiolta Place Kléber:ltä, johon kaupunkilaiset tulivat muistamaan terrori-iskun uhreja.Juha Nurminen / Yle

Keskustelu on suljettu ja kommentit poistettu, koska osa keskustelijoista ei noudattanut Ylen kommentointiohjetta.