Suomen verokarhu vinkkasi Tanskan kollegaansa: 2 700 tanskalaista bitcoin-harrastajaa joutuu tarkastukseen

Tanskalaiset olivat tehneet yhteensä 13,4 miljoonan euron edestä bitcoin-kauppoja suomalaisessa palvelussa.

Bitcoin
Bitcoin -kolikkoja tumman taustan päällä.
AOP

Tanskan verovirasto Skattestyrelsen tutkii noin 2 700 tanskalaista, jotka ovat ostaneet ja myyneet kryptovaluutta bitcoinia suomalaisen välityspalvelun kautta.

Skattestyrelsen epäilee, että osa henkilöistä on jättänyt ilmoittamatta verottajalle bitcoin-kaupoilla tekemänsä voitot ja tappiot.

Skattesyrelsen kertoo tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun), että se sai kesällä 2018 vinkin tanskalaisista bitcoin-harrastajista Suomen verohallinnolta.

Viraston mukaan kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Tanskan verottaja sai kryptovaluuttakauppaan liittyvän tarkan vihjeen.

Suomesta saatujen tietojen mukaan tanskalaiset olivat tehneet yhteensä 100 miljoonan kruunun eli noin 13,4 miljoonan euron arvosta kauppoja bitcoinilla suomalaisesssa välityspalvelussa vuosina 2015–2017.

Suurin osa tehdyistä kaupoista oli pieniä, alle 1 340 euron ostoja tai myyntejä. Monet olivat vain ostaneet bitcoineja välityspalvelun kautta, mutta eivät olleet myyneet niitä siellä.

Kaikkien toimet selvitetään

Tanskan verokarhu aikoo käydä läpi jokaisen henkilön voitot ja tappiot, koska ne saattavat vaikuttaa heidän verotukseensa. Viranomaiset ovat jo ottaneet yhteyttä ensimmäisiin henkilöihin asian selvittämiseksi.

– Tämä on luultavasti vain jäävuoren huippu. Vaikka kyseessä on suhteellisen pieni bitcoin-vaihtopalvelu, niin saamamme tieto on hyvin arvokasta, koska se paljastaa alan trendejä, Skattestyrelsenin henkilöverotuksesta vastaava johtaja Karin Bergen sanoo tiedotteessa.

Tanskan verovirasto ei nimennyt suomalaista palvelua tiedotteessaan.

Suomessa sijaitsee kaksi yritystä, jotka tarjoavat bitcoinin välityspalveluita. Yritykset ovat Coinmotion-vaihtopalvelua ylläpitävä Prasos ja LocalBitcoins, jonka alustan kautta käyttäjät voivat käydä bitcoin-kauppaa suoraan keskenään.

Skattestyrelsenin mukaan Suomen verohallinto oli saanut tiedot tanskalaisista bitcoin-vaihtopalveluun tekemänsä tarkastuksen yhteydessä.

Lue myös:

Moni suomalainen saattoi velkaantua verokarhulle tietämättään kesäkuussa – Kryptovaluuttojen välisistä vaihdoista tuli verotettavia yli kuukausi sitten