Vattajalla alkaa suuri ilmatorjuntaleiri

Lohtaja
Varusmiehet harjoittelevat olalta laukaistavan Stinger-ilmatorjuntaohjuksen käyttöä Lohtajan Vattajalla.
Juha Kemppainen / Yle

Vattajalla käynnistyvä ilmatorjuntaleiri näkyy tänään liikenteessä. Puolustusvoimien yksiköitä saapuu Lohtajalle etelästä ja pohjoisesta valtatie kahdeksaa pitkin. Kyseessä on ilmatorjunnan varusmiesten ja reserviläisten tärkein vuosittainen ampumakoulutus- ja taisteluharjoitus.

Harjoitukseen osallistuu joukkoja Maavoimien kaikista ilmatorjuntakoulutusta antavista joukko-osastoista sekä Ilmavoimista ja Merivoimista. Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 1600 henkilöä. Leiri loppuu 22. joulukuuta, harjoitukseen osallistuu myös helikoptereita ja lentokoneita.

Lentotoiminnassa käytetään silppua ja soihtuja, mitkä saattavat ilmetä ylimääräisinä kaikuina esimerkiksi säätutkassa ja valopilkkuina taivaalla. Lennoista saattaa lisäksi aiheutua melua.