Kun Pähkinänsärkijässä tanssii 300 harrastajaa, on harjoittelukin jo oma balettinsa

Suuret joukkokohtaukset eivät ole ihan yksinkertaisia järjestää, kun Pähkinänsärkijä-baletin nuorimmat esiintyjät ovat vasta nelivuotiaita.

Pähkinänsärkijä (Baletti)
Pähkinänsärkijä
Etelä-Hämeen Tanssiopiston Pähkinänsärkijässä on mukana kaikkiaan 300 harrastajatanssijaa.Timo Leponiemi / Yle

Tanssiharrastus elää vahvana Riihimäen seudulla. Siitä osoituksena on Etelä-Hämeen Tanssiopiston Pähkinänsärkijä-baletti. Siinä on mukana peräti 300 tanssin harrastajaa Riihimäeltä ja Lopelta.

Tanssiopiston esityksissä on mukana kerrallaan 80 tanssijaa. Yli 14-vuotiaat tanssijat ovat mukana kaikissa näytöksissä, mutta osassa nuorempien rooleja on useampia miehityksiä. Kaikkein pienimpien tanssijoiden rooleissa on peräti kymmenkertainen miehitys. Tuoreutta esitykseen tuo se, että nämä nuorimmat tanssijat ovat vasta 4- ja 5-vuotiaita.

Etelä-Hämeen Tanssiopiston rehtori Maiju Milad
Suurten joukkokohtausten harjoittelu on ollut Riihimäellä nähtävän Pähkinänsärkijän suurin haaste, sanoo Etelä-Hämeen Tanssiopiston rehtori Maiju Milad.Timo Leponiemi / Yle

Etelä-Hämeen Tanssiopiston rehtori Maiju Milad kiitteleekin liikuttuneena sitä vanhempien suurta panostusta, joka on tarvittu lasten kuljettamisessa harjoituksiin.

– Tässä kohtaa sanoisin, että meille suuri apu ovat vanhemmat. Osa heistä on toiminut avustajina jo useamman vuoden ajan ja samoja äitejä olen nyt hälyttänyt mukaan tänäkin vuonna.

Tanssi on osa elämää

Pähkinänsärkijän Marien rooli on tuplamiehitetty. Marien rooleissa esiintyvät Elena Guttormsdóttir ja Meeri Jurkka.

Meeri Jurkka
Meeri Jurkka kertoo olevansa tosi iloinen pääsystä Marien rooliin.Timo Leponiemi / Yle

– Rooli on fyysisesti vaativa, mutta vaatii myös tosi paljon eläytymiskykyä, jotta katsojat ymmärtävät tarinan kulun. Harjoittelemaan on joutunut todella paljon, sanoo Jurkka.

Tanssi antaa Meeri Jurkalle todella paljon.

– Se auttaa kouluhommissa, se rytmittää arkea ja se täyttää tosi paljon elämää. Se on vähän kuin elämä, kun siihen sitoutuu. En ehkä halua tanssijan ammattiin, mutta haluan, että tanssi on osa minun elämääni.

Yleisölle vain parasta

Vain kahdessa roolissa on mukana ammattitanssija. Prinssin roolin tanssii Ballet Finlandin Marcus Björkbom. Hän katsoo, että sekä harrastajilla että ammattilaisilla on tässä esityksessä annettavaa toisilleen.

– Tämä on aivan mahtava kokemus. Minä autan heitä ja he auttavat minua, tämä on näin hauskempaa. Vaikka on harrastaja, se vaatii paljon treenaamista. Se on ihan itsestä kiinni, kuinka paljon haluaa tehdä töitä tanssin eteen, sanoo Marcus Björkbom.

Marcus Björkbom ja Elena Guttormsdóttir
Marcus Björkbom esittää Prinssin rooli. Elena Guttormsdóttir on toinen Marien roolin esittäjistä.Timo Leponiemi / Yle

– Itse keskityn siihen, että teen työni hyvin ja että tuon yleisölle sitä, mitä he haluavat nähdä. Sillä ei ole väliä, missä roolissa esiinnyn, vaan teen aina parhaani.

Pähkinänsärkijä on Tanssiopistolle iso ponnistus. Harjoituksia on ollut viikonloppuisinkin.

– Varsinkin joukkokohtausten takia on ollut paljon ylimääräisiä harjoituksia. Myös joukkokohtausten jouluaattoon liittyvän rekvisiitan kuljettaminen on työllistänyt enemmän kuin muissa oppilasnäytöksissä.

Askellukset harrastajille sopiviksi

Ensi-illan edellä koreografi Virve Olsson testaa erilaisen tarpeiston toimivuutta. Niiden pitää olla helppoja ja käytännöllisiä.

Pähkinänsärkijän musiikki on Olssonille tuttu, sillä hän on tanssinut sitä Kansallisoopperassa useassakin eri teoksessa. Itse baletissa mennään perinteisillä askelluksilla, mutta omilla liikkeillä.

Koreografi Virve Olsson
Koreografi Virve Olsson on joutunut ottamaan huomioon sen, että esiintyjät ovat tanssin harrastajia.Timo Leponiemi / Yle

Kun kyse on tanssin harrastajista eikä ammattilaisista, askelluksissa on otettu huomioon, että tanssija pystyy ne omaksumaan. Kaikkein pienimpien tanssijoiden kohdalla on pakko varautua yllätyksiinkin.

– Voihan siellä joku pienimmistä jäädä vilkuttamaan äidilleen, mutta tämähän on elävä esitys. Ei se stressaa. Me saamme esitykseen kerroksellisuutta, kun mukana on eri-ikäisiä tanssijoita, kertoo Olsson.

Tarpeistoa liikuteltu edestakaisin

Tavaran kuljettamista on lisännyt se, että tanssiopistolla on toimipisteet sekä Riihimäellä että Lopella. Pähkinänsärkijässä tarvitaan niin karkkikoria, pähkinäkoria kuin paljon muutakin tarpeistoa. Milad pitää tärkeänä, että lapset ovat saaneet harjoitella esityksessä käytettävien tavaroiden kanssa.

– Kun rinnakkaiset miehitykset harjoittelevat kahdessa paikassa, rekvisiitta on liikkunut salilta toiselle ja vaihdellut viikosta toiseen. Juuri viime viikolla vein kiinalaisen tanssin vaatteet Lopen saliin, vaikka niitä tarvittiin seuraavana päivänä Riihimäen salilla, Milad jaksaa nauraa erehdyksilleen.

Sadun osalta esityksessä on palattu alkuperäisille juurille.

– Olemme perehtyneet Hoffmannin alkuperäiseen satuun, mutta koreografian osalta meillä on todella raikas, tuore ja dynaaminen tulkinta.

Maiju Milad kehuu, että esityksen koreografilla Virve Olssonilla on todella hieno kyky tuoda balettiin draaman ja musiikin tulkinta liikkeeseen ja koreografiaan. Se tuo hienosti esiin sen, mitä sadussa on tapahtumassa.

Sadun hurmaa

Pjotr Tšaikovskin säveltämä Pähkinänsärkijä kertoo pienestä Marie-tytöstä ja tämän unesta. Marie saa joululahjaksi puisen Pähkinänsärkijä-nuken, josta hän näkee unta. Yöllä hän herää ja joutuu suurten hiirien hyökkäyksen kohteeksi. Silloin Pähkinänsärkijä herää eloon ja puolustaa Marieta. Hiirikuningas tappaa Pähkinänsärkijän, mutta Marien kyyneleet herättävät sen henkiin.

Pähkinänsärkijän tanssijoita
Pähkinänsärkijä tarjoaa sadun hurmaa Riihimäen Teatterin lavalla 11 esityksen verran.Timo Leponiemi / Yle

Henkiin herännyt Pähkinänsärkijä muuttuu Prinssiksi, joka vie Marien Makeishaltijattaren maahan. Siellä maan asukkaat esittävät vieraille erilaisia tansseja, kunnes Marie herää joulukuusen alla Pähkinänsärkijä sylissään (joissakin versioissa Marie esiintyy myös nimillä Maria tai Klaara).

Maiju Milad sanoo, että Tanssiopisto haluaa esityksellään antaa katsojille sadun hurmaa.

– Minullekin tuli yllätyksenä se, mitä kaikkea Pähkinänsärkijässä tapahtuu. Siellä on taustalla hieno tarina intuitiosta, uskosta itseensä ja rohkeudesta.

Etelä-Hämeen Tanssiopiston Pähkinänsärkijä saa ensi-iltansa Riihimäen Teatterin lavalla perjantaina 14. joulukuuta. Esityksiä on 11. Viimeiset esitykset ovat 29. joulukuuta.