Helsingissä alkaa kuusikauppa tänäkin vuonna toreilla aikaisemmin, kuin vuosikymmenien ajan on ollut tapana

Kuusi myyntipaikkaa on vielä vuokraamatta.

Lyhyet
Kuusikauppaa torilla.
Petri Lassheikki / Yle

Helsingissä aloitetaan joulukuusikauppa tänäkin vuonna aiemmin kuin ennen. Aloitusta aikaistettiin viime vuonna kauppiaiden toiveesta.

Kaupungin vuokrapaikoilla alkaa kuusimyynti lauantaina 15. päivä. Se on kahta päivää aikaisemmin kuin Helsingissä on ollut tapana useiden vuosikymmenten ajan.

Helsingissä on toreilla ja turuilla yhteensä 110 kaupungin kuusimyyntipaikkaa.

Ne vuokrataan syksyn aikana huutokauppa -periaatteella netissä. Tänä vuonna korkein vuokrahinta maksettiin Kauppatorin myyntipaikasta. Se maksaa kuusikauppiaalle 4950 euroa.

Toiseksi kallein oli Fredrikintori, josta kauppias pulittaa kaupungille 4550 euroa.

Kuusi myyntipaikkaa on vielä vuokraamatta.