Poliisi järjestää rattijuopumusvalvontamaratonin vuoden kiireisimpään aikaan

Poliisi muistuttaa, että illalla nautittu alkoholi voi näkyä veressä vielä seuraavana aamuna ja jopa vielä päivälläkin.

liikennejuopumus
Poliisi pitämässä puhallusratsiaa.
Emmi Korhonen / Lehtikuva

Poliisi aloittaa tänään iltapäivällä kello kahdelta vuorokauden mittaisen rattijuopumusvalvontamaratonin.

Tarkoituksena on tehdä tehokasta ja kattavaa rattijuopumusvalvontaa erityisesti illalla ja yöllä. Valvontaa suoritetaan poliisilaitoksen käytettävissä olevilla valvontaresursseilla.

Poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta muistuttaa tiedotteessa, että pikkujouluja viettävien on syytä jättää auto kotiin, jos juhlintaan kuuluu alkoholi.

– Tärkeää on myös muistaa se, että jos illalla on tullut nautittua alkoholipitoisia juomia, voivat päihteet näkyä veressä vielä seuraavana aamuna ja jopa vielä päivälläkin, hän sanoo.

Rattijuopumusvalvontaa järjestetään nyt, koska rattijuopumustehtävien ja -rikosten määrä on suurimmillaan marras-joulukuun viikonloppuöinä. Myös alkoholionnettomuuksia tapahtuu erityisesti tähän aikaan vuodesta.

Vajaa kuukausi sitten järjestetyssä tehostetussa pikkujoululiikenteen valvonnassa jäi kahden viikonlopun aikana kiinni yli 250 rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa. Heistä 75:tä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Vuosittain rattijuoppoja jää kiinni noin 18 000.

Valvontaa voi seurata Twitterissä #rattisvalvontamaraton-tunnisteella.