Helsinkiläisen koulun ex-opettaja tuomiolla – syytetään useista lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä

Saman koulun rehtorin toiminnasta on nostettu virkarikossyyte, jossa on kyse siitä, tiesikö rehtori opettajan toiminnasta.

lasten seksuaalinen hyväksikäyttö
Tuomarin nuija pöydällä oikeussalissa.
Yle

Helsingin käräjäoikeus antaa tänään ratkaisun jutussa, jossa helsinkiläisen koulun miesopettajaa syytetään useista lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä.

Syytteet liittyvät tapahtumiin vuosina 2013-2017. Niitä on käsitelty oikeudessa ilman yleisöä. Hyväksikäytöistä epäilty opettaja on Svenska Ylen tietojen mukaan ollut poissa opetustyöstä viime vuoden huhtikuusta lähtien, jolloin poliisi alkoi tutkia rikosepäilyjä.

Saman koulun rehtoria vastaan on nostettu virkarikossyyte, jota käsitellään tammikuussa. Rehtorin tapauksessa kyse on siitä, tiesikö hän opettajan toiminnasta ja toimiko hän tämän esimiehenä asianmukaisesti.

Opettaja on kiistänyt syytteet kirjallisessa vastauksessaan oikeudelle. Hän katsoi, että esimerkiksi oppilaiden koskettamisessa on ollut kyse hieronnasta tai muusta auttamisesta ilman seksuaalisia tarkoitusperiä.

Viestejä opettaja selitti esimerkiksi niin, että oppilas oli aloittanut seksistä ja homoseksuaalisuudesta kysymisen. Sen opettaja myöntää, ettei kaikki viestittely ollut jälkikäteen arvioiden fiksua.

Aiheesta lisää:

Tidigare lärare i svenskspråkig Helsingforsskola åtalas för nio fall av sexuellt utnyttjande av barn