Emma halusi itse 15-vuotiaana perhekotiin ja se oli hyvä päätös – murrosikä näkyy lastensuojelussa

Harva nuori etsiytyy itse lastensuojelun pakeille. Haaste on löytää ajoissa ne perheet, joissa apua tarvitaan.

lapset (perheenjäsenet)
Tyttö katselee ikkunasta ulos
Henrietta Hassinen / Yle

Emma oli 15-vuotias, kun hän soitti sosiaalityöntekijälle ja kertoi haluavansa sijoitukseen.

Hänen äitinsä oli kuollut, ja elämä lähisukulaisten kanssa ajautunut tulehtuneeseen tilanteeseen. Äidin kuolema oli järkytys kaikille, ja pahiten kipuili Emma.

Lähisukulaisilla oli oheishuoltajuus, ja heidän luonaan Emma oli asunut välillä pitkin lapsuuttaan, aina sen mukaan, millainen tilanne oli kotona alkoholismista kärsivän äidin kanssa. Kokonaan hän ehti asua sukulaisilla vuoden ennen kuin halusi sijoitukseen. Lähtö loukkasi läheisiä, uskoo Emma.

– Mutta tilanne oli jo mennyt niin pahaksi, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä.

Emma ei ole naisen oikea nimi. Hän esiintyy jutussa valitsemallaan etunimellä asian arkaluonteisuuden vuoksi.

Murrosikäisten osuus kiireellisissä sijoituksissa on valtakunnallisesti kasvanut, ja yhä useammin taustalla on nuoren oma päihteiden käyttö, sanoo palvelualuejohtaja Minna Lönnbäck keskipohjalaisesta kuntayhtymä Soitesta.

Päihteet eivät olleet Emman ongelma. Hänet vei pohjalle äidin kuolema ja samaan aikaan osunut raju koulukiusaaminen. Kuormitus purkautui masennuksena, itsetuhoisuutena ja paniikkihäiriöinä. Läheiset eivät tienneet, miten pärjätä tytön käytöshäiriöiden kanssa.

Perhekodissa tuli normaali arki

Sosiaalitoimessa puhelimeen vastanneelle Emma oli tuttu.

– Olin ollut syntymästä asti enemmän tai vähemmän lastensuojelun asiakas.

Emma pääsi kiireellisenä sijoituksena perhekotiin vajaan sadan kilometrin päähän viiden muun nuoren kanssa.

– Se oli tosi ihana paikka, lämminhenkinen ja perheenomainen. Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Elettiin normaalia arkea, pääsin turvallisiin rutiineihin.

Normaali arki oli Emmalle uutta. Siihen asti hän oli elänyt alkoholismin keskellä, ollut superkiltti ja miellyttämishaluinen pikkuaikuinen. Siivonnut kodin ja peitellyt tarvittaessa äidin vuoteeseen, hoitanut koulunkin viimeisen päälle.

Olin hirveen taitava: istuin vaaleanpunaisten peitteiden keskellä, osoittelin hevosjulisteita ja kerroin, että tykkään hevosista. Ei näyttänyt siltä, etten olisi tarpeeksi lapsi

Emma

Silti kuukausi perhekodissa riitti.

– Lähdin pakoon tulehtunutta tilannetta, mutta eiväthän ongelmat mihinkään kadonneet. Tuli vain kauhea ikävä läheisiä ja tuttuja paikkoja.

Emma palasi omasta tahdostaan sukulaistensa luokse. Hän kokee, että ongelmat lakaistiin maton alle, mutta elämä jatkui. Sijoitus oli silti auttanut: Emma oli saanut etäisyyttä asioihin ja ymmärtänyt, mitä tarvitsee. Hän hakeutui terapiaan ja alkoi käsitellä kokemaansa.

18-vuotiaana hän sai tukiasunnon, ja nyt 20-vuotiaana hän elää omillaan. Välit sukulaisiin ovat paljon paremmat, kun nämä saavat olla vain sukulaisia, vailla huolta ja holhousvastuuta.

nalle

Huostaanotot ja sijoitukset ovat lisääntyneet Kokkolassa rajusti. Kiireellisissä sijoituksissa murrosikäisten osuus korostuu. Trendi on valtakunnallinen.

– Murrosikään liittyy kapinaa ja irtiottoa, ja tietyt asiat pitääkin sallia. Mutta ajatellaanko me, että 12-vuotias on itsenäinen ja pärjää? Ehkä siinä iässä pitäisikin aikuisen olla vielä vahvemmin läsnä? pohtii lastensuojelun palvelualuejohtaja Minna Lönnbäck kuntayhtymä Soitesta.

Hän muistuttaa tutkimuksista (siirryt toiseen palveluun), joissa nuoret toivoivat enemmän yhteistä aikaa perheen kanssa. Vanhempien kokemus taas oli, että sitä oli tarpeeksi.

Oireet voivat pamahtaa esiin murrosiässä

Huostaanottoja oli Kokkolassa aiemmin oli kourallinen vuodessa. Tänä vuonna uusia huostaanottoja on ollut 24, valtaosa niistä on koskenut teini-ikäisiä. Synkkä kehitys alkoi jo viime vuonna.

– Nuorten kohdalla päihteissä ei ole mukana vain alkoholi, vaan myös huumeet. Se ei ole uusi ilmiö, mutta se on yleisempää. Sitten tulee koulupoissaoloja ja rajatonta käyttäytymistä. Vanhemmat kokevat neuvottomuutta, eivätkä kerta kaikkiaan pärjää, sanoo Lönnbäck.

Osa nuorista on ollut lastensuojelun asiakkaana aiemminkin, jotkut pitkäänkin. Vanhemmilla on voinut olla ongelmia, ja murrosiässä nuori alkaa oireilla pahemmin.

– Mutta on myös nuoria, jotka tulevat ensimmäistä kertaa meille tietoon kiireellisen sijoituksen kautta. Historia ei ole ollut huolestuttava, vaan kaikki on näyttänyt hyvältä. Murrosiässä sitten kuvioon on tullut päihteiden käyttöä, joka voi olla rajuakin.

Lönnbäckin mukaan kehitys kertoo siitä, ettei perheitä nykyään pystytä auttamaan riittävästi aikaisessa vaiheessa.

– Lastensuojelussa eletään sen kanssa, mitä muut ovat tehneet tai jättäneet tekemättä.

Nuori tyttö tai poika nojaa käsivarsiinsa niin, ettei kasvoja näy. Päässään hänellä on lippalakki.
Ritva Tarkki / Yle

Lönnbäck toivoo jonkinlaista riskikartoitusta, jonka avulla löydetään ne perheet, jotka eivät ehkä osaa hakea apua. Yhdenlaisilla palveluilla ei tavoiteta kaikkia apua tarvitsevia.

Riskiä kasvattavat talousongelmat, yksinhuoltajuus, päihteet, mielenterveysongelmat ja koulupoissaolot. Lönnbäck ei halua riskitekijöistä leimakirvestä, eikä yksi riskitekijä välttämättä aiheuta ongelmia, mutta kasaantuessaan riskit voivat aiheuttaa vakavia ongelmia.

Emmalla on yhteiskunnan tuesta vain hyvää sanottavaa. Kotiin saatiin kaikki mahdollinen apu tukiperheistä toimintaterapiaan. Äitikin otti avun vastaan avosylin. Emma ja äiti myös puhuivat asioista avoimesti. Vihainen Emma ei ollut äidilleen koskaan, surullinen kyllä.

– Ymmärsin, että sairaus vei. Ei se ollut äidin vika.

Se, että nuori ottaa itse yhteyttä ja haluaa sijoitukseen, on harvinaista. Emma uskoo sen johtuvan siitä, että lapset ovat lojaaleja perheilleen. Ei Emmakaan voinut äidin eläessä ajatella, että hänen paikkansa olisi voinut olla jossain muualla. Hänen piti hoitaa koti.

– Kun olisi tajunnut, ettei tarvi kantaa niin paljon sisällä. Olisi pitänyt olla itselleen armollisempi, koska olin kuitenkin lapsi.

Lastensuojelukaan ei täysin ymmärtänyt, missä mennään, sillä Emma tiesi, miten käyttäytyä, kun kotona kävi sosiaalityöntekijä.

– Olin hirveen taitava: istuin vaaleanpunaisten peitteiden keskellä, osoittelin hevosjulisteita ja kerroin, että tykkään hevosista. Ei näyttänyt siltä, etten olisi tarpeeksi lapsi.

Lapsen kohtaaminen oikein on tärkeintä

Kouluttautuneena kokemusasiantuntijana Emma puhuu muun muassa alan ammattilaisten tilaisuuksissa. Ehdottomasti tärkein esiin nouseva asia on lapsen kohtaaminen.

Hän neuvoo, että olennaista on olla rauhassa läsnä ja kuunnella avoimin mielin, mitä lapsi haluaa jakaa. Jos tämä ei halua jakaa asioita, sekin on hyväksyttävä ja vain oltava turvallinen aikuinen vierellä. Silloin voi kuulla senkin, mitä lapsi ei halua kertoa.

– Jos olet aidosti läsnä lapsen lähellä, voit lukea lasta ja koettaa hiljaa miettiä, onko tällä kaikki hyvin.

Emma sanoo olevansa onnekas, koska voi ammentaa toisille niin monenlaisista kokemuksistaan: läheisen alkoholismista, koulukiusaamisesta, sijoituksesta. Monien muiden lastensuojelun asiakkaiden tavoin hänkin haluaa sosiaalialalle.

– Odotan myös omaa perhettä ja kotia. Että voin muuttaa historiaa omien lasteni kanssa.