Analyysi: Komisario Palmujen ohjaaja teki rakastetuimman elokuvansa, kun ala natisi liitoksissaan

Elokuvaohjaaja Matti Kassila ei suostunut vanhojen elokuvamogulien höykyttämäksi, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Jonni Aromaa.

Matti Kassila
Näyttelijät Saara Ranin, Matti Oravisto, Pentti Siimes ja Joel Rinne Komisario Palmun erehdys -elokuvan roolihahmoissa.
Matti Kassilan ohjaama Komisario Palmun erehdys (1960) oli rakas myös ohjaajalle itselleen.Oy Suomen Filmiteollisuus / Yle Kuvapalvelu

Elokuvakriitikot eivät ole koskaan väärässä. Matti Kassilan (1924–2018) ohjaama, Mika Waltarin samannimiseen salapoliisiromaaniin perustuva _Komisario Palmun erehdy_s valittiin kaikkien aikojen parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi Ylen kyselyssä vuonna 2012. Kassilan ensimmäinen puoliso, näyttelijä Aino Mantsas, teki elokuvassa mainion sivuroolin kuolleena löydetyn keikarin vaimona. Kassila piti Waltarin romaanista erityisesti siksi, että sen henkilöhahmot antoivat näyttelijöille niin paljon tilaa panna itsensä likoon. Studiossa kuvatussa elokuvassa kamera liikkuu aivan uudella tavalla.

Komisario Palmu -elokuvista tuli klassikoita, vaikka niillä yritettiin ensisijaisesti pelastaa henkitoreissaan riutuvat kotimaiset elokuvastudiot. Waltarin romaanien kaupalliset mahdollisuudet haistoi elokuvamoguli T. J. Särkkä, joka houkutteli Kassilan takaisin Suomen Filmiteollisuuteen (SF) ohjaajaksi. Kassila oli lähtenyt sieltä jo kerran pois tympäännyttyään Särkän kaavoihin kangistuneisiin käsityksiin elokuvanteosta. Ehkä Kassila palasi pakon edessä. Hän oli yrittänyt uraa kotimaisen studioelokuvan ulkopuolella ja tehnyt uutta aaltoa ennakoivan elokuvan Lasisydän (1959), mutta se ei kiinnostanut yleisöä. Jollain piti elättää nelilapsinen perhe.

Kassila kokeili näyttelemistä sodan jälkeen Kansanteatterissa, mutta koki, ettei näytteleminen ollut sittenkään häntä varten. Tuleva elokuvaohjaaja piti itseään siihen liian estyneenä. Omakohtainen kokemus näyttämöltä näkyy Kassilan tuotannossa. Hänellä oli ilmiömäinen kyky löytää rooleihin juuri oikeat henkilöt. Se käy ilmi etenkin Komisario Palmu -elokuvissa. Joel Rinteen esittämä rikosetsivä on herkullinen hahmo, ja niin on myös moni muu Palmu-elokuvien värikäs tyyppi. Sellaisiin roolihenkilöihin on helppo tykästyä. Komisario Palmu -elokuvista tuli 1960-luvun alussa jymymenestys.

Moneen otteeseen Kassilaa haastatellut Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) tutkija Juha Seitajärvi kertoo, miten Kassilalla oli omissa tuotannoissaan kontrolli kaikkiin elokuvan osa-alueisiin. Hänen työmetodinsa olivat Seitajärven mukaan poikkeuksellisia ehkä vielä jopa 1970-luvulla. Kassila pääsi nuorena miehenä kuvaussihteeriksi aikansa mahtavimman ohjaajan Valentin Vaalan tuotantoon, ja näki, millaisista elementeistä elokuva rakennetaan. Se tuli esille myöhemmin hänen omissa elokuvissaan. Kassila painotti käsikirjoituksen merkitystä ja yksinkertaista tarinaa. Elokuvassa ei saanut olla liikaa henkilöitä, ja jokainen kuva piti olla tarkkaan harkittu. Siksi hän ihaili kauhuohjaaja Alfred Hitchcockia. Tämän elokuva Vertigo (1958) oli Kassilan mielestä malliesimerkki siitä, miten elokuva pitää tehdä.