Hämeen linna pukeutuu viikonlopuksi purppuraan

Kansallismuseo valaisee Hämeen linnan lisäksi Olavinlinnan.

Lyhyet
Hämeen linnan yksi seinistä valaistu purppuran värillä
Linnan juhlavalaistusta testattiin maanantaina. Perjantaina valot syttyvät koko loistossaan.Tiina Kokko / Yle

– Koko linna valaistaan kaikista julkisivuistansa sillä tavoin, että se on erottuva nykyisestä pimeästä joulumaisemasta, sanoo Panu Koskinen, toinen Hämeen linnan valaistussuunnittelijoista.

Myös Leivintupa ja Tykkitorni saavat valaistuksen. Juhlavalaistus syttyy perjantaina illalla ja sammutetaan maanantain puolella. Samaan aikaan myös Olavinlinna Savonlinnassa pukeutuu juhlavaloihin.

Intendentti Jouni Marjamäki kertoo, että Kansallismuseo on perinteisesti toteuttanut joulukuusimetsä-tapahtuman Helsingissä museon puistossa. Tänä vuonna oli aika jalkautua Hämeenlinnaan ja Savonlinnaan.

Hämeen linnan valaistuksessa on pyritty säilyttämään linnan arvokkuus ja tyylikkyys. Amerikkalaista viher-punaloistoa on turha odottaa.

– Sen takia väriksi valittiin purppura. Se erottuu hienosti nykyisestä värimaisemasta, katulamppujen keskeltä, Koskinen vakuuttaa.

Hämeen linnassa järjestetään lauantaina myös Tuomaan markkinat. Paikalla on noin 50 kauppiasta myyntipöytineen.