Meksikon uusi presidentti saattaa armahtaa useita vankeja

Meksikon sisäministeriö on saanut ensimmäisen listan mahdollisista armahdettavista vangeista.

armahdus
Meksikon presidentti Andres Manuel Lopez Obrador vaati Espanjan kuninkaalta sekä paavilta anteeksipyyntöä siirtomaa-ajan vääryyksistä.
Meksikon presidentti Andres Manuel López ObradorSashenka Gutierrez / EPA

Meksikon vasemmistolainen presidentti Andres Manuel López Obrador on lupaillut armahduksia vangeille. Nyt maan sisäministeriö on saanut ensimmäisen listan vangeista, jotka saattavat olla oikeutettuja uuden presidentin lupaamalle armahdukselle.

López Obrador ehdotti aiemmin myös muun muassa mahdollisuutta armahtaa esimerkiksi unikkoa viljeleviä maatyöläisiä osana rauhanprosessia, jotta huumeiden viljelyyn sotkeutuneet köyhät voisivat saada uuden mahdollisuuden.

Senaattori Nestora Salgado on toimittanut luettelon, jossa on 180 miestä ja 19 naista. Hän kuvaili heitä aktivisteina, jotka epäoikeudenmukaisesti pidätettiin ihmisoikeuksien puolustamisesta.

Uutistoimisto AP:n mukaan listalla saattaa olla sisäpoliittisesti kiistanalaisia nimiä.

Sisäministeri Olga Sanchez Cordero sanoi perjantaina, ettei armahdus ole automaattinen. Käytännössä se voi vain nopeuttaa tapauksia, jotka ovat jo muutenkin lähellä tuomioistuimen päätöstä.

Presidentti myös allekirjoitti määräyksen totuuskomission perustamisesta ensimmäisenä päivänään presidenttinä. Hän haluaa totuuskomission selvittävän vuoden 2014 tapausta, jossa 43 opiskelijaa katosi Etelä-Meksikossa.

Meksikossa on nyt ensimmäinen vasemmistolainen presidentin 80 vuoteen.

Lue myös:

Meksikon presidentti haluaa totuuskomission selvittävän 43 kadonneen opiskelijan kohtalon

Historiallinen vallanvaihto Trumpin naapurissa –Äänivyöryllä valittu vasemmistolainen presidentti lupaa kitkeä Meksikostakorruption

Trump onnitteli Meksikon tulevaa presidenttiä

Lähteet: AP