Yhdysvalloissa liittovaltion tuomari pitää Obamacarea perustuslain vastaisena

Demokraatit aikoivat valittaa päätöksestä.

Yhdysvaltain terveydenhuoltouudistus
Obamacaren kannattaja kuvattuna Yhdysvaltain Massachusettsissa.
Obamacaren kannattaja kuvattuna Yhdysvaltain Massachusettsissa lokakuussa 2013.Yoon S. Byun / EPA

Yhdysvalloissa Texasissa liittovaltion tuomari Reed O'Connor katsoo, että Obamacare-nimellä tunnettu terveydenhuoltolaki on perustuslain vastainen, kertoo yhdysvaltalaismedia.

The Washington Postin mukaan (siirryt toiseen palveluun) tuomari pitää lakia perustuslain vastaisena liittovaltion tuoreen veromuutoksen takia. Tuomarin mukaan on perustuslain vastaista, että ihmisiä vaaditaan ostamaan sairausvakuutus, eikä laki voi olla voimassa ilman sitä, kertoo New York Times (siirryt toiseen palveluun).

Oppositiossa olevat demokraatit aikovat valittaa tuomarin päätöksestä. Päätös tuli useamman republikaanin, muun muassa yhden kuvernöörin, nostamassa oikeusjutussa keskushallinnon terveydenhuoltosuunnitelmaa vastaan.

Konservatiiviset republikaanit ovat pitkään vastustaneet suunnitelmaa, jonka presidentti Barack Obama vahvisti 2010.

Juttu etenee todennäköisesti Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen, jossa viisi yhdeksästä istuvasta tuomarista äänesti Obamacaren puolesta erillisessä jutussa vuonna 2012.

Trump iloitsee päätöksestä Twitterissä

Presidentti Donald Trump ehti jo tviitata asiasta.

– Vau, mutta ei yllätä, että Obamacare todettiin juuri perustuslain vastaisesti korkeasti arvostetun tuomarin toimesta Texasissa. Loistouutisia Amerikalle, hän kirjoitti.

Trump kehotti edustajainhuoneen demokraattiryhmän johtajaa Nancy Pelosia ja senaatin demokraattien vähemmistöjohtajaa Chuck Schumeria säätämään "vahvan lain, joka tarjoaa loistavaa terveydenhuoltoa".

Pelosi vastasi, että päätös on hyökkäys sairauksista kärsiviä ihmisiä ja edullisen terveydenhuollon saatavuutta vastaan.

– Republikaanit ovat täysin vastuussa tästä julmasta päätöksestä, hän sanoi.

Schumer pitää päätöksen perusteluja virheellisinä ja toivoo, että se kumotaan. Jos päätös pysyy, se merkitsee Schumerin mukaan katastrofia kymmenille miljoonille yhdysvaltaisille perheille, erityisesti sairauksista kärsiville ihmisille.

Lähteet: STT