Kosovossa sankareina pidettyjä sotilasjohtajia kutsuttu sotarikostuomioistuimeen – odotettavissa uusi kansalliskiista

Kosovossa kiistellään, pitääkö itsenäistymissodan kapinallisjohtajien mennä oikeuden kuultaviksi vai ei.

Kosovo
Kosovon vapautusarmeijan taistelijoita kuvattuna Morinassa.
Kosovon vapautusarmeijan taistelijoita kuvattuna MorinassaFehim Demir / EPA

Haagissa vuonna 2015 perustettu Kosovon sodan sotarikoksia tutkiva tuomioistuin on aloittelemassa toimintaansa. Asiasta kertoo muiden muassa Ruotsin radio (siirryt toiseen palveluun).

Tuomioistuin on kutsunut kuultavaksi kosovolaisia kapinallisjohtajia. Tuomioistuin ei itse tiedota kutsuistaan, mutta ainakin neljä kosovolaista entistä sotilasjohtajaa on kertonut julkisuuteen saaneensa kutsun.

Ainakaan tässä vaiheessa kyse ei ole syytteistä, vaan kuulemisista.

Kosovon sota vuosina 1996–1999 oli osa Jugoslavian hajoamista. Sodassa kosovolaisjoukot taistelivat miehittäjinä pidettyä Serbiaa vastaan. Sodassa kuoli tai katosi 13 000 ihmistä, joista enemmistö kosovonalbaaneja, mutta myös serbejä ja muita kansallisuuksia.

Molempien osapuolten edustajia on syytetty sotarikoksista. Osa kutsutuista on jo saanut tuomion Kosovossa. Esimerkiksi Kosovon vapautusarmeijan komentajiin kuulunut Rrustem Mustafa kärsi kolmen vuoden vankeustuomion sotavankien kiduttamisesta.

Komentajiin myös kuulunut Sami Lushtaku on saanut 12 vuoden tuomion murhasta. Tuomio alennettiin ylemmässä oikeusistuimessa seitsemään vuoteen, sillä oikeus perui murhatuomion. Lushtakulle jäi tuomio ruumiinvammojen tuottamisesta siviileille Likovcin vankileirillä, kertoo Balkan Insight (siirryt toiseen palveluun).

Sami Lushtaku
Sami Lushtaku huhtikuussa 2000.Valdrin Xhemaj / EPA

Matkustaako Haagiin vai ei?

Tuomioistuimen toiminta herättää Kosovossa vastustusta jo lähtökohtaisesti, sillä itsenäistymissodan johtajia pidetään kansallissankareina.

Sellainen on muiden muassa maan pääministeri Ramush Haradinaj. Hän on kirjoittanut Facebookiin, että itsenäistymissota oli "puhdas ja pyhä", kertoo The Washington Post (siirryt toiseen palveluun).

Monen kosovolaisen mielestä tuomioistuimella ei ole laillista perustaa. Vastustusta nostattaa myös se, että kutsuja ovat tässä vaiheessa saaneet vain kosovolaiset, eivät serbiosapuolen edustajat.

Kosovon vapautusarmeijassa yksikön komentajana toiminut Remzi Shala, sotilasnimeltään "Punainen omena", sanoo Balkan Insight -julkaisulle (siirryt toiseen palveluun), ettei aio noudattaa kutsua.

Shalaa on epäilty serbien kanssa mahdollisesti yhteistyötä tehneiden albaanien laittomasta vangitsemisesta.

Pääministeri Haradinaj kuitenkin sanoo, ettei kenenkään pitäisi "häpäistä Kosovoa piiloutumalla ja välttelemällä oikeutta". Pääministeri lupaa maaltaan kaiken avun niille, jotka mahdollisesti saavat syytteen Haagin oikeudessa.

Ramush Haradinaj
Pääministeri Ramush Haradinaj puhui Kosovon parlamentissa Pristinassa marraskuussa.

Kosovon tapahtumien todistaminen on osoittautunut vaikeaksi. Todistajia ei ole tahtonut löytyä ja todistajat ovat usein muuttaneet lausuntoaan jouduttuaan mahdollisesti painostuksen kohteeksi.

Lue lisää

Kosovon sodan sotarikokset tutkitaan – muuttuvatko sotasankarit sotarikollisiksi?