Kolmasluokkalaiset ja palvelukeskuksen vanhukset piirsivät toistensa kasvoja – "Matematiikantuntejani ei välttämättä muisteta myöhemmin, mutta tämä on asia, jonka he kantavat aina mukanaan"

Sarjakuvakeskus kutsui koululaiset ja ikäihmiset ylisukupolviseen ystävätoimintaan Naamakirja-kurssille, jonka kohtaamisista muodostui monelle syksyn kohokohta.

Koulutus ja kasvatus
Naamakirja-kurssilla
Lara Kari (vas.), Maila Häkli ja Kaija Hyökki koristelevat Naamakirja-kurssilla syntyneen kuvakansion kansilehtiä. "Täällä on kivoja avuliaita nuoria ihmisiä. Hauska olla täällä näiden joukossa", Häkli sanoo.Jussi Koivunoro / Yle

Tiesitkö, että silmät ovat aina keskellä päätä ja niiden etäisyyden toisistaan voi laskea siten, että väliin mahtuu yksi silmä?

Tai että suun leveys selviää, kun piirtää silmien keskeltä suorat viivat. Ne nimittäin osuvat suunpieliin.

Muotokuvapiirrustuksen lyhyt oppimäärä on helppo tiivistää kasvojen mittasuhteista kertoviin huomioihin, mutta tärkeintä on oppia kohtaamaan ja katsomaan.

Nähdä, minkälaisen tarinan kasvot haluavat kertoa.

Tätä ovat pohtineet tänä syksynä Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun kolmasluokkalaiset yhdessä Riistavuoren palvelukeskuksen väen kanssa Sarjakuvakeskuksen järjestämällä Naamakirja-kurssilla.

Idea Naamakirja-kurssista syntyi taidekasvattaja ja sarjakuvataiteilija Miissa Rantasen suosikkisarjakuvan belgialaisen Dominique Goblet´n ja tämän tyttären Nikita Fossoulin Chronographien pohjalta. Vuonna 2010 ilmestyneessä teoksessa äiti ja tytär piirtävät toisistaan muotokuvat viikoittain kymmenen vuoden ajan.

– Mietin, että miten katsomista ja mallina oloa voisi siirtää isompaan ryhmään, mutta ydinajatuksena oli tuoda lapset ja ikäihmiset yhteen. On hassua, kuinka erillään eri-ikäiset ihmiset ovat. Yhteiskunta on rakentunut niin, ettei sellaisia mahdollisuuksia liiemmin ole, Rantanen sanoo.

Siksi Sarjakuvakeskus kutsui koululaiset ja ikäihmiset ylisukupolviseen ystävätoimintaan, jonka kohtaamisista muodostui monelle syksyn kohokohta.

"Voin hänen kanssaan keskustella melkein mistä vaan"

Maila Häkli,87, on tekemässä kerhohuoneessa lähtöä ennen kuin ollaan ehditty aloittaakaan.

– Mun on viisainta lähteä kotiin, kun se kuulolaite jäi. Että tuleeko tästä nyt mitään, hän harmittelee.

Häklin ilme muuttuu heti kun, kolmasluokkalainen Lara Kari astelee hänen luokseen ja heittää ulkotakkinsa viereisen tuolin selkänojalle. Siirtää vielä tuolia lähemmäksi, jotta vanhempi kaveri kuulisi paremmin.

Naamakirja-kurssilla
Albert Heino oppi vanhemmilta kurssikavereiltaan Kirsti Juvoselta, että ennen vanhaan lapsilla saattoi olla vain yksi lelu. "Olimme aika erilaisia silloin yli 70 vuotta sitten. Nämä nykyajan lapset ovat meitä rohkeampia", Juvonen sanoo.Jussi Koivunoro / Yle

Nämä kaksi ovat istuneet vierekkäin edellisilläkin viikoilla. Karilla on riittänyt kysymyksiä ja Häklillä vastauksia. Liki kahdeksan vuosikymmenen ikäero ei ole haitannut yhteisen aaltopituuden löytymistä.

– Mun mielestä on ihanaa, että nuoret ihmiset ovat kiinnostuneista näistä vanhoista tarinoista ja sen ajan tapahtumista. Se oli yllättävää, kun ei näistä yleensä puhuta, Häkli sanoo.

Karin mielestä on ollut mielenkiintoista kuulla, millaista oli kasvaa maailmassa, joka on erilainen kuin nyt.

– Maila on kertonut myös, millaista oli, kun oli sota. Se oli aika kurjaa, mua olisi pelottanut tosi paljon, että mitä jos pommi tulee päälle tai jos venäläiset näkevät, kun olen piilossa siellä karjavaunussa! Juttelemalla Mailan kanssa oppii todella hyvin. Meidän opettaja ei ole ollut sodassa, joten se ei pystyisi kertomaan niin paljon!

– Voin hänen kanssaan keskustella melkein mistä vaan! Häkli hymyilee.

Muotokuvan voi tehdä monin eri tavoin

Naamakirja-kurssilla jokaisella neljän tai viiden oppilaan pienryhmällä on "oma ihminen", ryhmän mummu tai vaari. Vuorotellen he ovat asettuneet malleiksi.

Jokainen on tehnyt ryhmänsä jäsenistä oman taiteellisen tulkintansa. Välillä on piirretty, toisinaan maalattu, digikuvattu ja sen jälkeen printattu. On leikattu ja liimattu.

Monelle tuli yllätyksenä, että muotokuvan voi tehdä niin erilaisilla tavoilla.

"Täällä on syntynyt koskettaviakin ystävyyssuhteita."

Miissa Rantanen, kuvataidekasvattaja ja sarjakuvataiteilija

Miissa Rantanen on neuvonut kurssilaisia havainnoimaan mallin kasvoja. Mitä toisen naamassa näkyy? Mitä oma naamani kertoo, kun minua katsotaan? Katseella on valtava voima.

Hän on kannustanut kurssilaisia rohkeasti tekemään myös ei-esittävää taidetta. Kuvia, jotka eivät ole kiinni luonnollisessa maailmassa.

Tänään joulukuisena perjantaina tarkoituksena on koota aiempien viikkojen aikana tehdyt muotokuvat naamakirjaksi, mutta näkemiin ei vielä sanota.

Kurssilaiset kokoontuvat Riistavuoressa yhteiseen joulujuhlaan vielä tulevana tiistaina.

– Tietenkin toivoin parasta, mutta tämä ylitti odotukset. Näytti siltä, että täällä on syntynyt koskettaviakin ystävyyssuhteita, Rantanen kertoo.

Ikäpolvien väliset kohtaamiset ovat ilmiöoppimista

Kohtaamiset näiden ehkä vielä omia isovanhempiakin iäkkäämpien ihmisten kanssa ovat saaneet oppilaissa luokanopettaja Raini Sipilän mukaan aikaan hämmästelyn ja uteliaisuuden kipinän, joka todennäköisesti kantaa pitkälle.

– Tämä jakamisen riemu on ollut ihan hämmästyttävää! Minun matematiikantunteja ei välttämättä muisteta myöhemmin, mutta tämä on asia, jota he kantavat mukanaan ja jonka he muistavat, Sipilä sanoo.

Piirtäen vietetyt loppusyksyn aamupäivät ovat osa Sipilän 3D-luokan omaa ilmiöoppimiskokonaisuutta, jossa aikaa ja ikää käsitellään kohtaamisten ja niistä kumpuavien tarinoiden kautta.

– Vaikka kouluopetuksessa puhutaan paljon digitaalisuudesta, tällaisista aidoista kohtaamisesta tulee olla myös kyse. Väitän, että se kun katsotaan silmiin ja ollaan läsnä, on tärkeä tarve jokaiselle meistä. Tämä on win-win-tilanne kaikin puolin.

Naamakirja-kurssilla
Anneli Vanamo saapui Naamakirja-tapaamiseen "sijaistamaan" ystäväänsä, joka juhli 90-vuotissyntymäpäiväänsä. "Olemme keskustelleet iästä ja piirtämisestä", sanoo Samu RailoJussi Koivunoro / yle

"Aika, ikä ja minä" nimen saanut ilmiöoppimiskokonaisuus ei rajoitu vain muotokuvien piirtämiseen ja ikäihmisten kohtaamiseen läheisessä palvelukeskuksessa.

Sipilän luokkalaiset ovat käsitelleet teemaa myös äidinkielentunneilla, joissa Riistavuoressa vietetyistä hetkistä on pidetty päiväkirjaa ja opittu sitä kautta uusi tekstilaji. Ehkä jopa elinaikainen tapa.

Ilmiöoppimisessa jotain isompaa aihetta lähestytään usean eri oppiaineen kautta. Tällöin oppilaat saavat aiheesta syvempää tietoa ja mahdollisuuden itse asettaa kysymyksiä.

Sipilä kertoo ihmettelevänsä, miksi tämänkaltaisesta oppimisesta puhutaan nykyään siihen sävyyn, että siinä olisi jotain täysin uutta ja mullistavaa. Sitä on myös arvosteltu.

– Ilmiöoppimista on ollut iät ja ajat, nyt se vaan on saanut ihmeelliset siivet selkäänsä. Toki ilmiöoppimisessa noudatetaan opetussuunnitelman tavoitteita ja sisältöjä. Esimerkiksi juuri tällainen tekeminen palvelee niitä, mitä parhaimmissa määrin.

Sipilä uskoo että muotokuvien äärellä syntynyt ylisukupolvinen ystävyystoiminta saa jatkoa, vaikka varsinainen Naamakirja-kurssi päättyykin.

– Eiköhän me tulla tänne vierailulle tai kutsuta heidät kylään koululle. Vuoroin vieraissa mennään!