Mosulin moskeija rakennetaan uudelleen – tuhoutui Isisin iskussa viime vuonna

Yhdistyneet Arabiemiirikunnat lahjoittaa rakentamista varten lähes 45 miljoonaa euroa.

Mosul
Moskeijan raunioita Mosulissa.
Tämä on jäljellä moskeijasta, jossa Isis julisti synkän kalifaattinsa vuonna 2014.Aishi Zidan / Yle

Irakilaiset ryhtyivät rakentamaan uudelleen maan pohjoisosassa sijaitsevassa Mosulissa Al-Nurin moskeijaa ja sen kaltevaa minareettia. Äärijärjestö Isisin taistelijat räjäyttivät rakennukset viime vuonna.

Islamilaisiin johtajiin kuuluva Abdullatif Al-Humaym muurasi moskeijan peruskiven yksinkertaisessa seremoniassa sunnuntaina. Tapahtumaa oli seuraamassa lukuisia valtion virkamiehiä, uskonnollisia johtajia, YK:n edustajia ja eurooppalaisia lähettiläitä.

Isisin johtaja Abu Bakr al-Baghdadi teki moskeijassa ainoan julkisen esiintymisensä vuonna 2014, kun hän julisti Isisin kalifaatin syntyneen.

Minareetista on jäljellä ainoastaan sen pohja, muut osat ovat tuhoutuneet. Minareetin jäänteet säilytetään, mutta muuten moskeija rakennetaan uudestaan.

Viisivuotinen projekti rahoitetaan Yhdistyneiltä arabiemiirikunnilta saatavalta lähes 45 miljoonan euron lahjoituksella.

Al-Nurin moskeija oli rakennettu vuosina 1172–1173.

Lue myös:

Irak: Isis räjäytti Mosulin ”Pisan tornin”

Liittouma julkaisi kuvan Mosulin tuhotusta kaltevasta minareetista – Suomalainen arkeologi: "Taas tuli syvä suru"