Roope Lipastin kolumni: Joulurauhaa kyllä, mutta sen kääntöpuolella ovat sodat

Joulurauhaa on julistettu jo 700 vuotta. Historia kertoo, että kauniista perinteistä huolimatta joulurauhaa on julistettu ja vietetty varsin usein hyvin sotaisissa tunnelmissa, kirjoittaa Roope Lipasti.

joulu
Kirjailija Roope Lipasti poseeraa kameralle.
Kalle Mäkelä

Jokin aika sitten kuultiin Intian suunnilta uutinen heimosta, joka on sellainen, että aina kun joku tulee heidän saarelleen, hän saa vastaansa nuolisateen. Nyt viimeksi asian sai tuta mies, joka halusi mennä saarnaamaan heille kristinuskoa. Tavallaan ymmärrän heimolaisia.

Ei voi myöskään välttyä pienoiselta hymyltä: että vielä on olemassa tuollainen pieni "gallialaiskylä", joka puolustautuu maailman hömpötyksiä vastaan!

Mutta itse asiaa se ei muuta, eli että reaktio ulkopuolisiin on että tapetaan ne. Siinä on ihmiskunnan olemus aika lailla pähkinänkuoressa. Nurkkakuntaisuutta, kuppikuntaisuutta, epäilyä, kyräilyä ja kääntöpuolena toki myös yhteisöllisyyttä kunhan se yhteisö on meidän eikä muiden.

Onneksi näin jouluna asia on toisin! Esimerkiksi täällä meillä päin, Turussa, julistetaan näiksi päiviksi joulurauha – siis sikäli jos Jumala suo ja miksei soisi, koska mitä syytä hänellä olisi olla niin pikkumainen, että estäisi moisen?

Uhkailu on siis aina nähty hyväksi keinoksi takoa ihmisiin joulun tunnelmaa. Ainakin turkulaiset ovat sen verran äkkivääriä että se lienee paikallaan.

Itse joulurauhan julistus on vaihdellut vuosisatojen varrella, eikä ole ihan selvää millainen teksti on milloinkin ollut, mutta tietyt elementit pysyvät. Alkuun muistutetaan juhlan ja rauhan alkamisesta ja sen jälkeen kehotetaan kaupunkilaisia viettämään sitä sävyisästi tai muuten! Lopuksi, kun ensin on kerrottu mitä kamalaa tapahtuu, ellette ole kunnolla, toivotetaan hallintoalamaisille oikein hyvää joulua.

Uhkailu on siis aina nähty hyväksi keinoksi takoa ihmisiin joulun tunnelmaa. Ainakin turkulaiset ovat sen verran äkkivääriä että se lienee paikallaan.

Vanhimmat säilyneet joulurauhakehotukset ovat Ruotsin kuningatar Kristiinan käsialaa 1600-luvun puolivälistä. Hän pyrki puuttumaan tapainturmelukseen ja kielsi muun muassa kaupungin kapakoitsijoita myymästä viiniä, olutta ja paloviinaa jumalanpalveluksen aikana sekä yhdeksän jälkeen illalla. Myös ylensyönnistä tuli pidättäytyä. Muutamaa vuotta myöhemmin anniskelu käskettiin lopettaa jo seitsemältä.

Potentiaalisille turisteille mainostettakoon, että nyky-Turussa baarit saavat olla auki myöhempään, vaikka se varmasti nyrppisikin sivistynyttä Kristiinaa.

Vanhimmassa säilyneessä tekstissä käytösohjeet ilmaistaan näin: pitää välttää ”ylönsyömist, ylönjuomist, turchi waloi ia caickia muita Syndiä”.

Pimeästä päätellen turhia valoja vältetään koko maassa edelleen kuuliaisesti maaliskuulle saakka.

Entä kuinka on sen rauhan kanssa? Kaipa sivistyneessä, Suomen kaltaisessa maassa on osattu olla rauhallisemmin kuin vaikka siellä intialaisella takapajusaarella?

Tiedä häntä.

Koska joulurauhaa on julistettu noin 700 vuotta, voidaan laskea, että enemmän kuin joka neljäntenä vuonna rauhan toivotus on kaikunut sotaisille korville.

Joulurauhan julistamisen on täytynyt tuntua jossain määrin irvokkaalta ainakin 180 vuonna tämän kauniin tradition olemassaoloaikana. Nimittäin vähintään niin usein valtakunta on ollut sodassa sillä hetkellä, kun Turun Suurtorilla on julistettu ihanaa rauhaa pikku Jeesuksen synttärien kunniaksi. Koska joulurauhaa on julistettu noin 700 vuotta, voidaan laskea, että enemmän kuin joka neljäntenä vuonna rauhan toivotus on kaikunut sotaisille korville.

Kaikkein hankalin vuosisata joulurauhan julistajan moraaliselle selkärangalle oli epäilemättä 1600-luku. Koko vuosisatana ei ollut monta vuotta, etteikö valtakunta olisi ollut sodassa. Ja vaikkei tykkien kumu juuri Turkuun saakka yltänyt, niin turkulaisia – ja suomalaisia - joka tapauksessa oli mukana taisteluissa, kun Eurooppaa ruotsalaistettiin.

Ne olivat aikoja, oj då!

1700-luvulla puolestaan Turkukin oli miehitettynä sekä isonvihan että pikkuvihan aikana ja etenkin edellinen oli ikävää aikaa. Onneksi joulurauhan julistusta ei vielä siihen aikaan radioitu, sillä ainakin ne Pohjanmaan tuhannet kidutetut, tapetut tai orjaksi viedyt olisivat saattaneet kokea julistuksen aavistuksenomaiseksi kettuiluksi.

Kun venäläiset sitten seuraavan kerran tulivat pahat mielessä Turkuun, 1809, oli niin ikään muutaman vuosikymmenen tauko hyvässä joulutunnelmassa –pitkin vuosisataa siinä sitten sodittiin Oolannissa ja milloin missäkin.

Vuonna 1917 miliisit puolestaan kapinoivat kaupungissa, jolloin julistus jätettiin kokonaan väliin. Talvisodankin aikana mokoma jätettiin pitämättä, koska pelättiin että novgorodi… anteeksi venäläiset pommittaisivat väkijoukkoa.

Jatkosodan aikana joulurauha sen sijaan julistettiin kuuliaisesti, mutta sana ei tainnut kiiriä rintamalle saakka. Tai sana ehkä kiiri, mutta ei joulurauhan idea.

Jos nyt tätä taustaa vasten ajattelee sitä kaukaista heimoa jossain Intian saarella, sitä joka tervehtii tulijoita nuolisateella, niin kyllä sen oikeastaan ymmärtää. Meidän maailmamme on viisastakin pitää kaukana.

Hulluja nuo länsimaalaiset, kuten he ehkä sanovat.

Lopuksi toivotetaan koko maan kaikille asukkaille riemullista joulujuhlaa. Och samma på svenska.

Roope Lipasti

Kirjoittaja on lietolainen kirjailija, joka eksyy vapaa-aikanaan kernaasti konkreettisiin ja selkeisiin remonttihommiin.

Artikkelia korjattu: Joulurauhaa julistettu jo 700 vuotta.