Kokkolan urheilutalo osittain käyttökieltoon turvallisuussyistä – "Suuri vaara, että alaslaskettu katto romahtaa"

Lentopallo- ja peilisalien alakattojen rakenteissa on ongelmia.

liikuntatilat
Kokkolan urheilutalon lentopallosali.
Kalle Niskala / Yle

Kokkolan urheilutalon lentopallo- ja peilisalit on asetettu tänään käyttökieltoon turvallisuussyistä.

Salien alakattojen rakenteet eivät ole asianmukaisessa kunnossa. Asia ilmeni laajarunkoisten rakenteiden määräysten mukaisessa tarkastuksessa.

Työpäällikkö Lasse Luomala siteeraa tarkastuksesta tehtyä raporttia:

– On suuri vaara, että alaslaskettu katto romahtaa.

Laudasta tehdyt tukirakenteet on liitetty vinonaulauksella toisiinsa. Tarkastuksessa huomattiin, että osa naulauksista on irtoamassa.

– Erikoisen näköisesti rakennettu, en ole nähnyt aikaisemmin tällaista alaslaskurakennetta, Luomala toteaa.

Rakenteet tutkitaan mahdollisimman pian, ja sen jälkeen päätetään jatkotoimista.

Kokkolan urheilutalon peilisali.
Kalle Niskala / Yle

Lentopallo- ja peilisalien vuorot on peruttu aluksi 6. päivään tammikuuta saakka. Luomala ei kuitenkaan usko korjaustöiden valmistuvan loppiaiseen mennessä.

– Suunnittelu aloitetaan heti, mutta tässä ei ole joulun takia monta työpäivää. Kaikki riippuu siitä, kuinka rankat korjaukset joudumme tekemään.

Kokkolan liikuntatoimenjohtaja Lotta Nyqvistin mukaan sisäkaton ongelmat eivät olleet kenenkään tiedossa. Tieto katon kunnosta tuli maanantaina.

– Tämä on tosi harmittavaa, koska käyttäjien palautteiden perusteella moni asia on urheilutalolla paremmin kuin ennen.