Nuuskarinki sai tuomiot – tavaraa kaupiteltiin Facebookissa myös alaikäisille

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi salakuljetuksesta ja törkeästä veropetoksesta.

nuuska
Tampereen oikeustalo
Antti Eintola / Yle

Pirkanmaan käräjäoikeus langetti maanantaina tuomiot törkeästä veropetoksesta ja salakuljetuksesta pirkanmaalaiselle nuuskaringille.

Rinki toi vuoden 2016 aikana satoja kiloja nuuskaa Ruotsista Suomeen.

Tulli epäili kolmen pirkanmaalaisen miehen ja yhden naisen salakuljettaneen nuuskaa kaupallisessa tarkoituksessa maahan yli sallittujen tuontirajoituksien. Vältettyjen verojen määrä oli syyttäjän mukaan useita kymmeniä tuhansia euroja.

Tulli kertoi aiemmin, että nuuskaa myytiin Facebookin salaisissa keskusteluryhmissä pääosin Tampereen seudulla. Ostajina oli poliisin mukaan myös alaikäisiä.

Yhteensä vastaajina oli kahdeksan miestä ja yksi nainen. Viisi vastaajista sai päiväsakkoja laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä.

Päätekijät saivat ehdollisia vankeustuomioita, joista lyhyin oli 8 kuukautta ja pisin 1 vuoden ja 3 kuukauden mittainen.

Tuomiot eivät ole lainvoimaisia, niistä voi valittaa hovioikeuteen.

Lue lisää:

Pirkanmaalaisnelikon epäillään salakuljettaneen Suomeen yli 800 kiloa nuuskaa – Tavaraa kaupattiin Facebookissa myös alaikäisille