Suomen suurimman vientisataman entisen pomon lahjusrikosepäilyt nurin – syytteitä ei nosteta

HaminaKotkan sataman entistä teknistä johtajaa epäiltiin pienurakoiden jaosta ilman kilpailutusta.

satamat
Lukki kuljettaa merikonttia Mussalon satamassa
Satamayhtiö teki tutkintapyynnön poliisille oman sisäisen tarkastuksen jälkeen.Pyry Sarkiola / Yle

HaminaKotka sataman entinen pomo ei saa syytettä väärinkäytöksistä.

Poliisi tutki, oliko entinen tekninen johtaja syyllistynyt lahjuksen ottamiseen ja luottamusaseman väärinkäyttöön. Väitettiin, että tekninen johtaja myönsi urakoita kilpailuttamatta ja sai siitä henkilökohtaista hyötyä.

Syyttäjä on kuitenkin joulukuun puolivälissä tehnyt asiassa syyttämättäjättämispäätöksen. Esitutkinta valmistui viime kesänä.

Epäiltynä oli myös kaksi muuta henkilöä. He edustivat yhtiöitä, joita epäiltiin lahjomisesta. Myös heidän osaltaan on päätetty, ettei syytettä nosteta.

Aallonmurtaja

Haminassa ja Kotkassa toimiva satamyhtiö teki toissa kesänä tutkintapyynnön poliisille oman sisäisen tarkastuksen jälkeen. Sisäinen tarkastus tehtiin satamyhtiölle kantautuneiden huhujen perusteella.

Sisäisessä tarkastuksessa ilmeni, että muutamat yritykset olisivat saaneet muita enemmän urakoita kilpailuttamatta. Muita enemmän urakoita saaneet yhtiöt olivat myös rakentaneet aallonmurtajan entisen teknisen johtajan kesämökille.

Aallonmurtajaurakan hinnaksi oli sovittu 10 000 euroa, joka ei syyttäjän mukaan ole ollut erityisen alhainen. Aallonmurtaja oli lisäksi hajonnut pian sen rakentamisen jälkeen, minkä takia työ oli maksamatta vielä silloin, kun satamayhtiö alkoi tutkia asiaa.

Syyttäjä piti epäuskottavana sitä, että suhteellisen edullisella ja lopulta huonolaatuisella aallonmurtajalla olisi voitu vaikuttaa urakoiden antamiseen sen rakentaneille yhtiöille.

Syyttäjä ei myöskään pitänyt kummallisena sitä, että tekninen johtaja antoi oman kesämökkinsä aallonmurtajatyön ennestään tuntemansa yhtiön tehtäväksi.

Esitutkinnassa ei ilmennyt, että epäilty olisi tuntihinnoitellut urakoita perusteettomasti tai hinnoitellut urakoita yläkanttiin. Syyttäjän mukaan asiassa ei voitu osoittaa ajallista yhteyttä tai motiivia väitetyn lahjuksen ja sataman urakoiden saamisen ja lisääntymisen välillä.

Väärinkäytöksestä epäillyn entisen teknisen johtajan työsuhde purettiin heinäkuussa 2017.