Juice on elokuva viinin voitelemasta alamäestä ja rakastamisen vaikeudesta: ”Hän uskalsi olla paljas ja pöljä”

Kun kohteena on suomirockin edesmennyt valtiomies, voisi elämäkerta helposti taipua fanielokuvaksi. Juicen 1980-luvulla syntynyt tekijäkaarti on kuitenkin kasvanut toisten sävelten tahtiin.

Juice Leskinen
Juice kertoo vähintään yhtä paljon rakkauden vaikeudesta kuin Suomi-rockin ikonin urasta.
Juice kertoo vähintään yhtä paljon rakkauden vaikeudesta kuin Suomi-rockin ikonin urasta.Anna Salmisalo / © Yellow Film & TV

Juice on taiteilija Juhani Leskisen elämään perustuva fiktio, josta on turha etsiä asiavirheitä. Niitä löytyy. Elokuvaa jopa markkinoidaan lauseella, että kaikki tapahtumat ovat totta – paitsi ne jotka eivät ole.

Leskisen vaimot ja tyttöystävät on elokuvassa yhdistetty yhdeksi rakkauden kohteeksi, Marjaksi. Parisuhteen kautta välittyy työssään erinomainen sanaseppo, joka ei aina ole kovin kummoinen perheenisänä tai puolisona. Eikä edes ystävänä.

Juicessa ei nähdä televisiosta tuttua, iänikuinen tupakka suussaan sutkauttelevaa Leskistä, eikä sitä, joka kättelee presidenttiä linnan juhlissa. Sen sijaan nähdään isänsä menettävä poika, josta kasvaa epävarmuuttaan viinillä peittelevä, huomionkipeä älykkö.

Elokuvan Juice on melankolinen mies, joka on halutessaan hauska ja romanttinen, mutta myös pitkävihainen ja itsekäs.

Ohjaaja Teppo Airaksista kiinnostivat elokuvassa yleisinhimilliset teemat.

– Tunsin aiemmin hänen musiikkiaan ja taidettaan vain pintapuolisesti. Hän ei ollut mikään mun idoli, enkä minä hänen faninsa. Kun tutustuin hänen elämäänsä, sieltä nousi universaaleja kysymyksiä, joista ajattelin voivani sanoa jotain: rakastamisen vaikeus, kuinka pitää huolta perheestä, vai pitääkö huolta perheestä, onko läsnä kotona.

Teppo Airaksinen, ohjaaja Juiceleffa info helsinki
Teppo Airaksinen ei ole koskaan ollut Juice-fani.Jaani Lampinen / Yle

Pyttipannunhajuista rakkautta

Juice-elokuvassa arki haisee rasvankärylle, röökinkatkulle, ja läheisille aiheutetuille pettymyksille. Airaksista puhutteli intiimi näkökulma suomirockin supersankariin lehtijuttujen takana

– Tässä ydin on rakkaus toiseen ihmiseen. On kiinnostavaa, miltä tuntuu, kun kokkaa toiselle pyttipannua kotona; miltä se tuoksuu, ja missä yhteydessä sitä syödään.

Juice perustuu Antti Heikkisen kirjoittamaan elämäkertaan Risainen elämä. Antti Heikki Pesosen tekemässä elokuvakäsikirjoituksessa on kuitenkin otettu vapauksia sen mukaan, kuin on tarpeelliseksi katsottu.

Ohjaaja Airaksinen huomauttaa, että Leskisestä ei olisi ollut mitään järkeä tehdä elokuvallista Wikipedia-artikkelia.

– Tämä ei ole dokumentti. Me otimme irti kaiken tiedon, mitä Juicesta löytyy, ja sitten päätimme unohtaa sen. Se kahlitsee tosi paljon, jos yrittää sisällyttää elokuvaan kaiken mahdollisen, mitä Juice teki. Se olisi rastien laittamista ruutuihin.

Vuonna 1982 syntynyt Airaksinen huomauttaa, ettei häntä ollut edes olemassa, kun Leskinen aloitti musiikillisen uransa 1970-luvulla. Se on vapauttanut tekemään omaa tulkintaa miehestä, josta yhdellä ja toisella on jo valmis näkemys.

– Musiikkia elokuvassa on tietysti paljon, koska musiikki oli Juicen työ, ja hän oli hyvä työssään. Mielestäni on aina elokuvassa kiinnostavaa, kun joku on hyvä siinä, mitä tekee.

Juice Leskinen & Coitus Int kuvataan elokuvassa usein tuopin äärellä.
Juice Leskinen & Coitus Int kuvataan elokuvassa usein tuopin äärellä.Anna Salmisalo / © Yellow Film & TV

"Juice on kattolause suurmies-tematiikalle"

Pääosaa näyttelevän Riku Niemisen poikavuosien soundtrackilla soivat Metallica, Madonna ja Backstreet Boys. Kun Nieminen lupautui tekemään Juicen roolin, hän lupautui samalla esittämään laulut itse. Se vaati melkoista määrää kotiläksyjä.

– Vaikka näytän viisikymppiseltä, niin olen MTV-sukupolvea. Olen kuunnellut vähän Eppuja ja jonkun Popedan biisin, mutta enemmän Spice Girlsiä kuin suomirockia. Jouduin aloittamaan Juicen musiikkiin perehtymisen lähes nollista.

Onneksi Niemisellä oli kontakteja, jotka hoitivat näyttelijän kuunneltavaksi lähes kaikki Juice Leskisen levyt ensipainoksina. Niitä läpi kahlatessa syntyi kunnioitus kohteeseen.

– Kun neula rasahti Coitus Intin ensimmäiseen levyyn, niin tajusin, että tässä on tekijämiehiä.

Nieminen pyydettiin Juicen rooliin jo silloin, kun elokuvaa neljä vuotta sitten alettiin suunnitella. Ensin suuriin saappaisiin hyppääminen ei hirvittänyt. Sitten pikku hiljaa alkoi valjeta, miten iso pala tuli haukattua.

– Iso syy siihen, että häntä on artistina rakastettu niin paljon, on hänen työnsä valtava skaala. Juicen teoksilta ei voi välttyä, kun niitä on niin helvetisti.

Riku Nieminen, näyttelijä
Riku Nieminen laulaa itse kaikki elokuvan kappaleet.Jaani Lampinen / Yle

Laulujen, runojen ja kirjojen lisäksi Leskisellä oli Niemisen mielestä toinenkin valtti. Hän pelasi itsensä suomalaisten sydämiin sillä, että ei säästellyt itseään.

– Hän laittoi itsensä alttiiksi. Hän uskalsi olla paljas sekä sellaisessa runollisessa mielessä, jossa tunnetaan syvästi ja daadadaa, mutta hän uskalsi olla myös pöljä. Hän uskalsi olla myös sillä tavoin väärinymmärretty ja haavoittuva.

Nieminen katsoi tuntitolkulla Leskisen haastatteluja ja keikkataltiointeja saadakseen otteen bändin dynamiikasta ja nuoren Juicen persoonasta. Rooli vaati myös lähes 30 kilon lihotuskuuria taitelijan turpeampien keski-iän vaiheiden kuvaamiseen.

Imitaatiota Nieminen ei kuitenkaan missään vaiheessa aikonutkaan tehdä.

– Jotkut ovat antaneet palautetta siitä, että elokuvasta ei välity Juicen omintakeinen puhe- tai laulutyyli, mutta en edes lähtenyt hakemaan niitä. Tämä ei ole Riku Nieminen imitoi Juice Leskistä -elokuva. Juice on tässä tavallaan kattolause sille tematiikalle, mitä suurmies pitää yllään ja allaan.

Juicen elämää seurataan elokuvassa vähän yli 40-vuotiaaksi asti.
Juicen elämää seurataan elokuvassa vähän yli 40-vuotiaaksi asti.Anna Salmisalo / © Yellow Film & TV

"Tuollaista se oli, likaista ja hämyistä"

Murrettujen sävyjen vuosikymmen näyttäytyy elokuvassa rumina verhoina, nuhruisina kalusteina ja heikkona keinovalona. Suuri osa 1970-luvun taiasta on luotu kuvaamalla Juice filmille, mikä on digiaikana hyvin harvinaista. Ohjaaja Teppo Airaksinen kertoo halunneensa luoda vaikutelman siitä, että elokuva olisi tehty aikana jota se kuvaa

– Me loimme maailmaa, jota ei enää ole. Siihen tarvittiin kaikki apu, jota voitiin saada, filmin lisäksi muita elokuvallisia keinoja. Lavastaja Pete Neuvonen teki hienon työn siinä, että 1970-luvun Tampere on taustalla, se ei välttämättä näytä siltä, mutta tuntuu. Hyvä epookki on sellaista, mitä ei huomaa.

Aikalaiset, jotka ovat jo elokuvan nähneet, ovat kiitelleet elokuvan todentuntuisuutta, Airaksinen kertoo.

Alatalon Mikko sanoi, että juuri tuollaista se oli, likaista ja hämyistä.

Hämyistä ja ennen kaikkea surullista Juicessa on myös viinan kanssa läträäminen. Rokkielämän gloorian ja loputtomien juhlien sijaan alkoholilla voidellaan henkistä ja fyysistä luisua.

Riku Nieminen ei halua paljastaa tarkemmin, mitä elokuva väittää viinan ja taiteilijuuden Suomessa kovin pyhästä suhteesta.

– Mun mielestäni se sana, mitä tästä asiasta sanotaan, on hieno ja painava.

Riku Nieminen lihotti itseään Juice-roolia varten rutkasti yli 20 kiloa.
Riku Nieminen lihotti itseään Juice-roolia varten rutkasti yli 20 kiloa.Anna Salmisalo / © Yellow Film & TV