Kalankasvatukselle heltiää niukasti lupia, vaikka WWF suosittelee kotimaisen kirjolohen syömistä

Luonnonvarakeskus ehdottaa uusia keinoja byrokratian selättämiseksi.

Kalanviljely
Kirjolohta kalatiskissä.
Julia Sieppi / Yle

Vielä 1990-luvulla Suomessa kasvatettiin 20 miljoonaa kiloa lohikaloja. Nyt määrä on enää 13 miljoonaa kiloa. Samaan aikaan suomalaisten kalanälkä kasvaa ja vain 20 prosenttia syödystä kalasta on kotimaista (siirryt toiseen palveluun).

Kalaneuvos Oy:n varatoimitusjohtaja Toni Hukkanen arvelee, että tieto kalankasvatuksen kehittymisestä ei ole kantautunut kaikkien korviin ja olettamukset perustuvat liian monilla 80-luvun kasvatukseen.

– Rehutehokkuus on kasvanut huomattavasti eli rehukilosta saadaan nyt kilo kalaa. Samaan aikaan typpi- ja fosforipäästöt ovat laskeneet 70–80 prosenttia, Hukkanen luettelee.

– Kirjolohen kysyntä on nyt kohdallaan. Myös viennille on kysyntää, Hukkanen jatkaa.

WWF suosittelee kotimaisen kirjolohen syöntiä eli se on noussut järjestön vihreälle listalle pienentyneen ympäristökuormituksen takia. Vielä 90-luvulla kirjolohi oli järjestölle punainen vaate.

Kirjolohia.
Saara Sainio

Toni Hukkasella on hyvä näköala suomalaiseen kalaelinkeinoon. Kalaneuvos on vuonna 1975 perustettu kalanjalostukseen keskittyvä perheyritys. Vuonna 2013 konserni osti silakanjalostukseen erikoistuneen turkulaisen Martin Kalan. Syksyllä 2015 Kalaneuvoksen omistajaperhe hankki omistukseensa kirjolohen kasvatusta Suomesta ja Ruotsista. Kalaneuvoksen palkkalistoilla on nyt 130 ihmistä.

Meri on meri ja pelto on pelto

Kalankasvatusluvan saaminen on vaikeutunut kaiken aikaa, vaikka kalankasvatuksen osuus Itämeren ravinnekuormituksesta on enää reilun prosentin verran (siirryt toiseen palveluun). Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jari Setälä ymmärtää vesiviljelijän tuskaa, sillä merellä säännöt ovat erilaiset.

Kirjolohen kysyntä on nyt kohdallaan. Myös viennille on kysyntää.

Toni Hukkanen

– Kaikki mahdolliset ympäristöselvitykset pitää tehdä, kun se on ympäristöluvituksen piirissä – päinvastoin kuin moni toiminta, joka tapahtuu maalla, Setälä sanoo.

Erikoistutkija haluaa nostaa alan kehityksestä esille erityisesti Itämeri-rehun.

– Kun raaka-aine on silakka, jota pyydetään Itämerestä, niin sen mukana poistuu fosforia ja typpeä. Päästään suurin piirtein ravinneneutraaliin kuormitukseen. Eli yhtä paljon poistuu, kuin sinne menee, Setälä tiivistää.

Uusilla keinoilla rasvataan lupabyrokratiaa

Erikoistutkija Jari Setälä uskoo vauhdin kiihtyvät lupaprosesseissa, jos osapuolten välistä yhtyeistyötä ja koulutusta lisätään. Lisäksi vesiviljenyyn sopivia alueita voitaisiin ottaa huomioon kaavoituksessa.

Pientä paranemista on Setälän mukaan jo tapahtunut. Uusia lupia on myönnetty Perämerelle ja Selkämerelle. Varsinais-Suomessa kalankasvatus on ollut tyypillisesti pienemmillä vesialueilla. Setälä ehdottaa Itämeri-rehukompensaatiota.

– Katsotaan pienemmillä alueilla, että kalaa ja ravinteita poistetaan kalan mukana niin paljon kuin se kuormittaa.

Setälä ehdottaa myös kalantuotannon jakamista siten, että isommat laitokset tulisivat väljemmille vesille esimerkiksi Selkämerelle. Vanhoilla paikoilla sisäsaaristossa voisi olla vähemmän vesistöä kuormittavaa poikastuotantoa.

– Eli näitä uusia malleja (siirryt toiseen palveluun) pitäis koko ajan kaikkien tahojen pohtia, Setälä toivoo.

Kirjolohia laatikossa.
Saara Sainio

Lue lisää:

Kirjolohi kulkee nyt vauhdilla merestä kuluttajalle, mutta jouluna kalasta voi olla pulaa