Eduskunta vahvisti uuden yliopiston syntymisen: Lahtikin on nyt yliopistokaupunki Lappeenrannan kanssa

Tiistaina saatu päätös virallisti uuden yliopiston nimeksi Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT.

korkeakoulut
Lappeenrannan teknillinen yliopisto.
Kari Kosonen / Yle

Eduskunta on hyväksynyt lakiesityksen, joka varmistaa uuden yliopiston syntymisen. Lappeenrannan yliopisto LUT muuttuu Lappeenrannan-Lahden teknilliseksi yliopistoksi. Uusi yliopisto toimii jo kahdessa kaupungissa.

Muutos virallistaa Lahden aseman osana uutta korkeakoulukonsernia ja mahdollistaa koulutustason nostamisen Päijät-Hämeessä.

Yliopiston rehtori Juha-Matti Saksalla oli vahva luotto siihen, että muutos menee läpi, mutta päätös antoi odotetun sinetin.

– Tämä on timanttinen juttu. On mukava saada tällainen joululahja, Saksa iloitsi kuultuaan juuri päätöksestä.

Lappeenrannan yliopistolla on ollut jo pitkään toimintaa Lahdessa, mutta Saksa pitää nimenmuutosta tärkänä.

– Kyllä se nimi aina luo tietynlaista identiteettiä. Nyt kun ollaan Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, on selkeästi yliopisto, jolla on kaksi kampusta ja meillä on kaksi kotia. Ne ovat Lappeenranta ja Lahti.

Myös Helsingin yliopisto toimii Lahdessa, mutta sen kanssa ei ole syntynyt yhtä syvää yhteistyötä.

Korkeampaa koulutusta Lahden seudulle

Muutos on erityisen tärkeä Lahdelle. Opetusministeriön mukaan Lahden seudulla korkeasti koulutettujen osuus on matalampi kuin muissa suurimmissa kaupungeissa. Pelkän peruskoulun varassa alueen väestöstä on lähes 30 prosenttia ja ylemmän korkeakoulututkinnon tai tohtorintutkinnon suorittaneita on noin 7 prosenttia.

Vastaavat luvut esimerkiksi Jyväskylässä ovat 22 ja 12 prosenttia sekä Kuopiossa 24 ja 10 prosenttia.

Kaupunginjohtaja: Kaupunki ja maakunta seisovat oman yliopiston takana

Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu (sd.), valtuuston puheenjohtaja Milla Bruneau (kok.) ja kaupunginjohtaja Pekka Timonen kertoivat tunnelmista tiistai-iltapäivänä kaupungintalolla.

– Tämä on historiallinen käänne ja koko maakunnan sekä alueen kehityksessä. Niin se on kaikkialla ollut, missä yliopistokaupunki-status on tullut ja niin tulee meillekin tapahtumaan. Kyllä tämä päivä jää Lahden historiaan, toteaa kaupunginjohtaja Timonen.

Seuraavaksi korkeakoulua pyritään kasvattamaan.

– Odotus on, että nyt kun meillä on oma yliopisto, se kasvaa ja kehittyy. Toisinpäin ajatellen koko kaupunki ja maakunta seisovat oman yliopiston takana, Timonen sanoo.

Rehtori Juha-Matti Saksan mukaan LUT-yliopistoon etsitään tällä hetkellä lisää rahoitusta ja väkeä töihin. Koulutuksen lisäämisestä sekä Lappeenrannassa että Lahdessa pyritään neuvottelemaan opetusministeriön kanssa.

Milla Bruneau, Pekka Timonen ja Pekka Komu
Lahden kaupunginjohtaja skoolasi poliittisen johdon kanssa "kirkkaalla" eli lahtelaisella vesijohtovedellä tiistaina. Petri Niemi / Yle