Kalan suosio joulupöydissä kasvaa – lähikalaa saatu keleistä huolimatta hyvin

Kalatiskeillä kysytään nyt lohen lisäksi siikaa.

Lyhyet
Lohifileitä pahvilaatikossa
Vaalean kalan suosio kasvaa, mutta lohi on edelleen kalatiskien ykkönen.Sini Ojanperä / Yle

Kalan suosio jouluruokana on kasvussa, kerrotaan keskisuomalaisilta kalatiskeiltä. Jouluksi halutaan myös vaaleaa kalaa, ja erityisesti siian kysyntä on noussut. Joulun alla suosiossa ovat myös silakka ja silli.

– Siika on tosi suosittua, sitä menee joka vuosi enemmän. Silakkaa menee paljon erilaisissa mausteliemissä, kertoo Kalaliike Mäkisen yrittäjä Ursula Rautell.

Rautellin mukaan jääolosuhteista huolimatta tiskiin on saatu keskisuomalaista kalaa. Liikkeen kala tulee enimmäkseen Keiteleestä ja Konnevedestä. Näissä järvissä lahdet ovat jäässä ja selkävedet sulana. Verkkokalastajat pääsevät vetämään jään päälle, ja muikkutroolit sulaan veteen.

– Ei ole sellaista päivää vielä ollut, etteikö järvikalaa olisi ollut tarjolla. Sitä tässä nyt mietitään, että tuleeko kunnon jäitä ollenkaan. Jos nyt on vähän pakkasta ja tulee lumi päälle, niin voi olla ettei koko talvena tule kunnon jäitä, Rautell sanoo.