Pitkään odotettu päivä Kouvolassa: Työt alkoivat viimein Ratamon tontilla

Projektijohtajan mukaan alkuperäisistä rakennussuunnitelmista ei ollut hyötyä muuta kuin maanrakennuksen osalta.

Sairaalat ja terveyskeskukset
Ratamo-sairaalakeskuksen maanrakennustyöt alkoivat tiistaina Kouvolan Kotiharjussa
Ratamo-sairaalakeskuksen maanrakennustyöt alkoivat tiistaina Kouvolan Kotiharjussa.Olli Törönen / Yle

Kouvolan Kotiharjussa koettiin tiistaina aamupäivällä historiallinen hetki, kun Ratamo-sairaalakeskuksen maanrakennustyöt vihdoin alkoivat. Työt aloitettiin puiden kaatamisella.

Liito-oravien pesäpuita lukuunottamatta kaikki muut rakennusalueen puut katoavat jo ennen joulua.

Maaperän stabilointia eli vakauttamista tehdään vielä lähipäivät, ja varsinaiset maanrakennustyöt pääsevät käyntiin joulun jälkeen.

Suunnitelmat uusiksi

Ratamon kriitikot ovat pitkään ihmetelleet, miksi sairaala pitää rakentaa "suolle" eli epävakaalle pohjalle. Carea Sairaalat Oy:n projektijohtaja Kai Heiskanen pitää tonttia kuitenkin rakentamiseen soveliaana.

– Maaperän vakauttaminen on muualla Suomessa ihan arkipäivää, mutta täällä karikkoisemmalla maalla uudempi asia.

Varsinaisen sairaalakeskuksen rakentaminen alkaa joko loppukeväästä tai alkukesästä. Ratamon rakentamista on odotettu Kouvolassa vuosia. Suunnitelmat ovat muuttuneet moneen kertaan.

– Alkuperäisistä suunnitelmista ei ollut oikein muuta hyötyä kuin maapohjan suunnittelussa. Kaikki muu on pistetty uusiksi ja täytyy sanoa, että suunnittelijat ovat olleet kovilla. Aikataulu on tiukka ja pystymme vielä hyödyntämään maanrakennustöihin käytettävän viiden kuukauden jakson varsinaiseen rakennussuunnitteluun, sanoo Heiskanen.

Valmista pitäisi olla 2021

Uuteen sairaalakeskukseen tulee muun muassa päivystys, 115 vuodepaikkaa sekä hammaslääkärin vastaanotto.

Rataamoon siirretään koko Pohjois-Kymen sairaalan toiminta. Myös Marjoniemen ja Korian terveyskeskusten sekä Kalevankadun hammashoitolan toiminta siirtyvät uuteen sairaalakeskukseen.

Ratamo-sairaalakeskus havainnekuvassa.
Kouvolan uuden Ratamo-sairaalakeskuksen julkisivusta tulee tummanharmaa, valkoisilla yksityiskohdilla maustettuna.AW2 Arkkitehdit Oy

Ratamo-sairaalakeskuksen valmistuminen ei vaikuta Kouvolan ja Kotkan väliseen sote-työnjakoon. Kouvolalaisten on jatkossakin matkattava keskussairaalaan Kotkaan leikkauksiin, synnyttämään ja dialyysiin sekä erikoissairaanhoidon vuodeosastolle ja erikoissairaanhoidon päivystykseen.

Erikoissairaanhoidon aloja tulevassa Ratamossa ovat ihotaudit, keuhkotaudit, sisätaudit, lastentaudit, kirurgia, reumataudit, neurologia, korva- nenä- ja kurkkutaudit sekä naistentaudit ja äitiyspoliklinikka.

Ratamon on määrä valmistua vuonna 2021.