Paimion parantolan tulevaisuus kiinnostaa nyt ministereitä – keskustelu valtion roolista uudessa säätiössä alkaa pian

Valtio on esittänyt mahdollisen kiinnostuksensa olla keskustelun osapuolena Paimion parantolan säilyttämiseen ja ylläpitoon tähtäävässä säätiön perustamisessa.

Kuva: Paula Koskinen / Yle

Varsinais-suomen sairaanhoitopiirin mukaan valtio on ilmoittanut mahdollisen kiinnostuksensa olla keskustelun osapuolena Paimion parantolan myynnissä ja täten esimerkiksi säätiön perustamisessa, joka ylläpitäisi ja hallinnoisi Alvar Aallon suunnittelemaa parantolaa. Valtion roolista ja parantolan tulevaisuudesta keskustellaan tammikuussa.

Valtion puolelta kiinnostuksensa ovat esittäneet kirjeessä VSSHP:lle perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.), Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (sin.), asunto- energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.). Sairaanhoitopiiri on kysynyt aikaisemmin valtion ajatuksia parantolan tulevaisuudesta ja vastaus saatiin nyt marraskuun lopulla.

Tarkoituksena on perustaa säätiö, joka ylläpitäisi ja hallinnoisi Alvar Aallon suunnittelemaa parantolaa. Täten Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus linjaa, että parantolan myynti keskeytetään. Sairanahoitopiirin oman tiedotteen mukaan myyntiä jatketaan neuvotteluilla valtion kanssa.

Yksikään parantolasta tullut ostotarjous ei täyttänyt odotuksia niin hintatarjouksensa kuin toimintasuunnitelmansa osalta.

– Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tavoitteena on ollut vaalia Alvar Aallon arkkitehtuurin perintöä. Myös myynnin aikana tavoitteena on ollut löytää vastuullinen ostaja, joka kehittäisi ja ylläpitäisi sairaalakiinteistöä, VSSHP:n hallituksen puheenjohtaja Piia Elo muistuttaa.

Valtion kanssa keskustellaan tammikuussa

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Leena Setälä kertoo, että ministerit ovat kutsuneet sairaanhoitopiirin edustajat keskustelemaan parantolan tulevaisuudesta tammikuussa.

– Keskustelutilaisuus valtion mahdollisesta tulevasta roolista parantolassa aloitetaan tammikuussa. Se on seuraava etappi, Setälä kertoo.

Ajatuksena on, että löydämme nyt yhdessä valtion kanssa parantolaan sellaisen toimijan, joka ottaisi tilat sellaiseen käyttöön, että alue pysyy elävänä arkkitehtuuria kunnioittaen.

Piia Elo

Mahdolliseen säätiöön etsitään myös kiinnostuneita tahoja.

– Sairaanhoitopiirillä ei ole vielä tiedossa sitä, onko valtio kenties keskustellut kiinnostuneiden tahojen kanssa, Setälä tarkentaa.

– Ajatuksena on, että löydämme nyt yhdessä valtion kanssa parantolaan sellaisen toimijan, joka ottaisi tilat sellaiseen käyttöön, että alue pysyy elävänä arkkitehtuuria kunnioittaen, Elo sanoo.

Tavoitteena on, että sairaalan omistusjärjestelyt voitaisiin toteuttaa ensi kevään aikana. Valtion kanssa tavoitteena on saada kohteeseen soveltuva hallinta- ja ylläpitomalli.

Sairaanhoitopiiri on huomioimassa myös julkisen keskustelun aiheesta. Esimerkiksi Alvar Aalto -säätiö ja Paimion kaupunki esittivät huolensa parantolan myynnistä viimeksi kesällä.

VSSHP laittoi parantolan myyntiin kesäkuussa. Parantolasta tehtiin lopulta neljä tarjousta. Myyntiaikaa pidennettiin vielä marraskuun loppuun, jotta neljä tarjouksen jättäjää olisi saanut tarkentaa tarjoustaan. Tarkentavia tarjouksia ei tullut.

Rakennus on ollut vuodesta 2004 lähtien Unescon maailmanperintökohteiden aieluettelossa. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopetti Paimion parantolassa toimintansa vuonna 2015.

Juttua tarkennettu 18.12.2017 klo 14:30: Valtio ei suoralla kädellä ole tulossa mukaan parantolan toimintaan, vaan mahdollisesti etsii sairaanhoitopiirin kanssa yhdessä toimijaa rakennukselle.

Lue Lisää: