Trumpin ex-neuvonantaja oikeudessa valehtelusta FBI:lle – Tuomari läksytti ensin ja pyörsi sitten omia puheitaan

Tuomion lukua lykättiin yllättäen maaliskuulle, jotta Michael Flynn voisi vielä avustaa lisää Trumpin kampanjatiimiä koskevassa Venäjä-tutkinnassa. Trump toivotti Flynnille onnea matkaan ennen oikeuden istunnon alkua.

Yhdysvaltojen politiikka
Michael Flynn
Presidentti Donald Trumpin entinen turvallisuuspoliittinen neuvonantaja saapui Washingtonissa oikeuteen kuulemaan tuomionsa.Jim Lo Scalzo / EPA

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin entisen turvallisuusneuvonantajan Michael Flynnin oli määrä saada tiistaina tuomio liittovaltion poliisille FBI:lle valehtelusta.

Oikeudessa nähtiin kuitenkin erikoinen istunto. Tuomari Emmet Sullivan esitti istunnossa kiihkeitä syytöksiä ja epäilyjä Flynnin toimista. Hän muun muassa vihjasi kysymyksillään, että Flynnia voisi epäillä maanpetoksesta.

Myöhemmin tuomari perääntyi puheissaan ja ilmoitti pitävänsä osaa lausumistaan epäsopivina.

Tuomari myös päätti yllättäen lykätä tuomion julistamista maaliskuulle. Flynnin asianajajat pyysivät oikeudessa lykkäystä tuomion julistamiseen sen jälkeen kun tuomari oli tätä mahdollisuutta heille tarjonnut.

Asianajajien mukaan Flynn voi näin jatkaa Trumpin kampanjatiimiä koskevan Venäjä-tutkinnan avustamisessa. Tutkinnassa avustamisella voi olla lieventävä vaikutus Flynniä odottavaan tuomioon.

Flynnin tapaus liittyy Trumpin presidentinvaalin kampanjatiimiä koskevaan Venäjä-tutkintaan. Tutkintaa johtava erikoissyyttäjä Robert Mueller on aiemmin kiitellyt Flynnia runsaasta yhteistyöstä tutkinnassa.

Mueller tutkii Venäjän vaikutusyrityksiä Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaalissa.

Flynn ei ollut kertonut FBI:n tutkijoille keskustelleensa Venäjän silloisen Yhdysvaltain-suurlähettilään kanssa Yhdysvaltain Venäjä-pakotteista.

Flynn: Tiesin, että valehtelu FBI:lle oli rikos

Flynn ilmoitti oikeudessa pysyvänsä aiemman tunnustuksensa takana. Joulukuussa 2017 Flynn tunnusti valehdelleensa FBI:lle Venäjä-tutkinnassa.

Hän kertoi myös tienneensä, että FBI:lle valehtelu oli rikos.

TuomariSullivan piti vakavana rikoksena, että korkeassa asemassa oleva hallituksen viranhaltija antoi vääriä lausuntoja Valkoisessa talossa työskennellessään.

– En voi peitellä inhoani ja halveksuntaani, Sullivan sanoi.

Sullivanin mukaan Flynn oli valehdellut Valkoisen talon työntekijöille, jotka edelleen kertoivat valheet eteenpäin julkisuudessa.

– Se horjuttaa kaikkea sitä, mitä tuo lippu tuolla edustaa, Sullivan sanoi Yhdysvaltain lippuun viitaten.

– On mahdollista, että sinä petit maasi, hän jatkoi.

Uutiskanava CNN:n mukaan Sullivan tivasi oikeudessa tapauksen syyttäjältä, olisiko Flynnia syytä epäillä maanpetoksesta. Syyttäjän mukaan tätä ei tutkinnassa harkittu.

Flynn on korkeimmassa asemassa ollut Trumpin hallinnon entinen jäsen, jonka tuomiota nyt odotettiin. Flynn toimi Trumpin turvallisuuspoliittisena neuvonantajana presidenttikauden ensimmäiset viikot. Hän joutui jättämään tehtävänsä oltuaan virassaan vain alle kuukauden.

Tuolloin Valkoinen talo ilmoitti Flynnin valehdelleen Venäjä-yhteyksistään varapresidentti Mike Pencelle.

Trump toivotti onnea ennen oikeuden istuntoa

Aiemmin päivällä Trump antoi tukensa Flynnille tviitissään. Trump on syyttänyt Venäjä-tutkintaa "noitavainoksi".

– Ei ollut mitään salaliittoa, Trump tviittasi.

Valkoisen talon tiedottajan Sarah Huckabee Sandersin mukaan presidentti voi esittää myönteisiä kommentteja syytetystä kesken oikeudenkäynnin.

– Ehkä Flynn todella teki noita asioita, mutta sillä ei ole mitään tekemistä presidentin kanssa, hän sanoi.

Sanders myös ilmoitti, että Valkoinen talo ei peräänny aiemmasta FBI:n arvostelusta. Valkoinen talo on arvostellut muun muassa tapaa, jolla FBI kuulusteli Flynniä.

Yhdysvalloissa laki määrää viisi vuotta vankeutta FBI:lle valehtelusta. Mueller oli pyytänyt tuomari Sullivanilta, että Flynniä ei tuomittaisi vankeuteen. Muellerin mukaan Flynn on tehnyt merkittävää yhteistyötä Venäjä-tutkinnassa.

Flynn ja suurlähettiläs Kisljak olivat keskustelleet presidentinvaalien ja virkaanastujaisten välisenä aikana. Venäjä toivoi, että Yhdysvaltain uusi hallinto höllentäisi pakotteita.

Lue myös:

Toimittajalta: Trumpin entisen asianajajan tunnustus teki presidentin tilanteesta tukalan

Yhdysvaltalaismedia: Trump oli ”kolmas mies” tapaamisessa, jossa hyssyttelyrahoista sovittiin

Fox Newsin asiantuntija: USA:n oikeusministeriö saanut todisteet, jotka osoittavat Trumpin määränneen asianajajansa tekemään rikoksia

Trumpin ex-asianajaja Michael Cohenille yhteensä kolme vuotta vankeutta: maksoi aikuisviihdetähdet hiljaiseksi ja valehteli kongressille

Lähteet: Reuters, AP