Japani aikoo hankkia lentotukialuksen – ensi kertaa toisen maailmansodan jälkeen

Japani varustautuu Pohjois-Korean ja Kiinan uhkaa vastaan.

Japani
Japanin laivaston helikopteritukialus Izumo.
Japanin laivaston helikopteritukialus Izumo.Franck Robichon / EPA

Japanin hallitus on hyväksynyt suunnitelman tehostaa sotilaallista toimintavalmiuttaan ja kasvattaa puolustusbudjettia. Suunnitelman keskeinen osa on lentotukialuksen hankkiminen.

Toisessa maailmansodassa lentotukialukset olivat Japanin sotavoiman keskeinen osa, mutta sodan jälkeen niitä ei ole ollut, sillä maan puolustusdoktriini on perustunut ajatukseen itsepuolustuksesta.

Japanin laivastolla on tällä hetkellä käytössään helikopterien tukialuksia. Niistä yksi, Izumo, on nyt määrä muuntaa lentokoneiden tukialukseksi. Izumo on 250 metriä pitkä alus, joka kykenee kuljettamaan 14 helikopteria.

Laiva aiotaan uudistaa siten, että sen varustukseen tulisi yhdysvaltalaisia F-35B-hävittäjiä, jotka voivat nousta ilmaan hyvin lyhyeltä kiitoradalta ja laskeutua pystysuoraan. Japani aikoo hankkia ensi vuosikymmenellä kaikkiaan 147 kappaletta F-35-koneita, joista 42 olisi B-mallia.

Japanin puolustushallinto on jo kauan ollut huolissaan lähiympäristössä kasvavista uhkakuvista. Japanin asevoimat haluaa varustusta, jolla kyettäisiin torjumaan Pohjois-Korean ydinohjusuhka samoin kuin Kiinan laajenemisaikeet.

Suunnitelman kriitikot muistuttavat, että varustautuminen kasvattaa huimasti valtion menoja. Varustautuminen on myös omiaan rikkomaan maan perustuslakia, joka kieltää hyökkäysaseet.

Lähteet: AP