Porokolareita sattui ennätysvähän

Porokolareita on tähän mennessä kirjattu runsaat 3000, kun niitä on ollut viime vuosina noin 4000 per vuosi.

Porokolari
Porot juoksevat tiellä
Risto Koskinen / Yle

Porokolareita on sattunut tänä vuonna huomattavasti aikaisempaa vähemmän. Porokolareita on tähän mennessä kirjattu runsaat 3000, kun niitä on ollut viime vuosina noin 4000 per vuosi.

Porokello -sovelluksen projektipäällikkö Henna Nurminen arvioi syyksi lämpimän kesän, vähälumisen alkutalven ja poroista varoittavan kännykkäsovelluksen käytön.

– Porokello on vakiinnuttanut paikkansa poronhoitoalueella liikkuvilla autoilijoilla. Päivätasolla käyttäjiä on parhaimmillaan toista tuhatta. Tämä varmasti on vaikuttanut porokolarien määrään alentavasti, Nurminen sanoo tiedotteessa.

Porokellosankareita palkittiin

Porokellon edustajat palkitsivat aktiivisesti poroista varoittaneita henkilöitä torstaina Rovaniemellä liikenteen joulurauhan julistuksen yhteydessä.

Kunniakirjojen lisäksi heidät palkittiin puukoilla, poronpaisteilla sekä OP:n tuotteilla.

– Heidän ansiosta on vältetty valtava määrä vaaratilanteita, säästetty peltiä ja tietysti poroja, Nurminen kertoo.

Porokellonvaroittajina toimii ammattiautoilijoita sekä ammattiryhmiä, jotka ajavat paljon poronhoitoalueella. Varoittajat tekevät poroista varoituksia järjestelemään näköhavaintoihin perustuen. Varoitus on puoli tuntia voimassa ja sen vastaanottavat kaikki Porokellon käyttäjät, jotka alueella sillä hetkellä liikkuvat.

Ensi vuoden alussa Porokello-hanke siirtyy Lapin ely-keskuksen alaisuudesta Lapin liitolle. Sponsoriksi tulee myös pankki- ja vakuutusryhmä OP.