Sean Ricks: Aikuinen, on tuhmaa vaatia lasta olemaan kiltti

Joulun alla herää houkutus vedota lasta olemaan kiltti. Älä tee sitä, kirjoittaa Sean Ricks.

lapset (perheenjäsenet)
Sean Ricks / Yle Mediadeski

”Onkos täällä kilttejä lapsia?”

Jos Joulupukki olisi muuta kuin satuhahmo, käskisin häntä vetämään lakin silmille. Niin typerä kysymys tuo on. Oikeasti kyse on roolileikistä, jonka varjolla me vanhemmat siirrämme kasvatusvastuuta hellyttävälle mutta ylikaupallistuneelle mielikuvitushahmolle, sillä emme aina jaksa sitä, että lapsemme käyttäytyvät samoin kuin me aikuiset eli huonosti.

Se, että lapsia vaaditaan olemaan kilttejä, on jotain sellaista, mitä yksikään täysijärkinen aikuinen ei edellyttäisi toiselta aikuiselta.

Vai miltä kuulostaisi, että kun seuraavan kerran heräät aamulla väärällä jalalla ja äksyilet puolisollesi, hän ”leikkimielisesti” muistuttaisi, että tontut tekevät muistiinpanoja? Ei tule pukinkontista Antille viskipulloa tai Red Dead Redemptionia!

Kun Maisa taas haukkuu puolisoaan Niinaa urpoksi perheen raha-asioista puhjenneen riidan päätteeksi, sinne meni Michelle Obaman elämäkerta, sen sijaan Pukki tuo aattona Jari Tervon koko runotuotannon.

Jos soveltaisimme tällaista kiltteysperiaatetta aikuistenvälisissä suhteissa, vain Xi Jinping, Vladimir Putin, Donald Trump, Kim Jong-Un ja Kanye West saisivat lahjapaketteja, koska suuret johtajat eivät ole koskaan väärässä. Minä en ainakaan olisi saanut yhtään lahjapakettia siitä lähtien kun täytin 18, mutta en olekaan suuri johtaja tai ihminen.

Pienet lapset, omani mukaan lukien, ottavat sanat hyvin tosissaan.

Kiltteydestä puhumista ei kannata perustella leikkimielisyydelläkään. Meillä on loputtomasti todistusaineistoa siitä, miten edes suurin osa aikuisista ei ymmärrä tai osaa ironiaa, sarkasmia tai juuri mitään, mikä vaatii peruskoulun äidinkielen oppimäärän hallintaa. Pienet lapset, omani mukaan lukien, ottavat sanat hyvin tosissaan.

Kun alkaa kutsua lastaan tai lapsensa toimintaa kiltiksi, vastapuolella vaanii kiltin vastakohta eli tuhma. Me vanhemmat tiedämme, että lapset osaavat koetella aikuisen kärsivällisyyttä ainakin sata kertaa yhden iltapäivän aikana. Se ei tee heistä tuhmia – se tekee heistä kasvavia ihmisiä. Tai tarkemmin ajateltuna ihan vain ihmisiä.

Kun lapsi alkaa uskoa kiltti-sanan huuhaahan, hän oppii samalla, että vaikeat tunteet kannattaa pitää sisällään.

Sisarustaan legopalikalla mätkivä tai ostoskeskuksessa raivokohtauksen saava lapsi opettelee jotain, mitä useimmat aikuiset eivät hallitse koskaan: näyttämään avoimesti tunteitaan. Kun lapsi alkaa uskoa kiltti-sanan huuhaahan, hän oppii samalla, että vaikeat tunteet kannattaa pitää sisällään ja ristiriidat lakaista maton alle.

Osa tervettä itsetuntoa on se, että vaikka on joskus urpolla tuulella, se ei vähennä urpoilijan arvoa ihmisenä.

Lasta ei tulisi opettaa miellyttämään ketään oman tunneilmaisunsa kustannuksella. Ei Joulupukkia, presidentti Sauli Niinistöä, Elinkeinoelämän keskusliittoa, omia vanhempiaan tai edes Muumimammaa.

Kanssavanhempani ja Joulupukki, eiköhän anneta tänä jouluna lahjoja ihan vain siksi, että tykätään toisistamme. Silloinkin, kun kahvi on loppu maanantaiaamuna, legopalikka hukassa ja sisko veti barbilta pään irti. Hyvää joulua meille kaikille, kilteille ja tuhmille.

Sean Ricks

Kirjoittaja on umpitamperelainen kahden tytön isä, joka harrastaa oluita ja pöytälaatikkorunoutta. Hän juontaa Perjantai-ohjelmaa ja uskoo, että parhaita keskusteluita ei käydä somessa.