Tokmanni ostaa neljä myymälää Lapista

Centtilä Keminmaassa, Säästökuoppa Sodankylässä sekä TEX Rovaniemellä ja Kemijärvellä ovat ensi vuonna Tokmannin omistuksessa.

vähittäiskauppa
Tokmannin avajaiset
Tokmannilla on Rovaniemellä myymälä Eteläkeskuksessa.Jarmo Siivikko / Yle

Kauppaketju Tokmanni on ostanut Lapista neljä myymälää. Ne ovat halpakaupat Centtilä Keminmaassa, Säästökuoppa Sodankylässä sekä TEX Rovaniemellä ja Kemijärvellä.

Kauppahintaa ei kerrota.

Näiden kauppojen liiketoiminnat siirtyvät Tokmannin haltuun ensi vuoden alusta alkaen. Ostettavien kauppojen liikevaihto oli yhteensä noin yhdeksän miljoonaa euroa vuonna 2017.

– Rovaniemen, Sodankylän ja Kemijärven liikkeet muutetaan Tokmanneiksi alkuvuoden aikana. Keminmaan Centtilän tilanteeseen perehdymme tarkemmin ja katsomme mitä teemme siellä, Tokmannin toimitusjohtaja Mika Rautiainen kertoo Ylelle.

Ostettavien liikkeiden työntekijät siirtyvät Rautiaisen mukaan Tokmannin palvelukseen. Kaupan myötä Rovaniemelle tulee toinen Tokmanni.

– Rovaniemi on hyvin kehittyvä ja vireä kaupunki. Meillä on enemmänkin kaupunkeja, joissa on kaksi Tokmannia, toimitusjohtaja toteaa.

– Ostamamme myymälät sijaitsevat maantieteellisesti erittäin sopivasti suhteessa Tokmannin muihin myymälöihin. Tokmannin tavoitteena on saavuttaa noin 200 myymälän verkosto Suomessa ja kaupan myötä laajennamme nopeasti myymäläverkostomme peittoa Suomessa, Rautiainen sanoo tiedotteessa.

Tokmannilla on tällä hetkellä myymälät Lapissa Rovaniemellä, Kemissä ja Torniossa. Kaupan jälkeen Tokmannilla on 190 myymälää