Auttaako huutaminen hallitsemaan tunteita? Performanssitaiteilija purkaa tunteitaan huutamalla, psykologi näkee siinä enemmän haittaa kuin hyötyä

Huutaminen tulkitaan huonoksi käytökseksi ja on pahimmillaan väkivaltaa, mutta myös oman äänen ja ilmaisukyvyn rajoittaminen voi olla haitallista

tunteet
Mies katsoo kun nainen raivoaa.
Julia Sieppi / Yle

Mies huutaa metsässä. Sylkipisarat roiskuvat poskille. Hän suoltaa kirosanoja raivon vallassa. Kädet puristuvat nyrkkiin. Kynnet painautuvat kämmeniin.

Kun hän suoristautuu vetämään henkeä, hän tuntee sydämensä jyskytyksen ohimoissaan asti.

Myöhemmin hän tekee huudosta taidetta.

Mies on Ilkka Hautala, nykyisin performanssitaiteilija "Shouting Man" eli huutomies.

Taiteilija itse kärsi nuorempana ahdistuksesta. Hän kokee, että pääsi huutamisen kautta käsiksi sisällään muhivaan möykkyyn, joka tuotti pahaa oloa.

Mies muistaa, miten helpottunut olo hänellä oli varhaisten huutosessioiden jälkeen.

– Sain kanavoitua alkuperäisen ahdistuksen lähteen siihen mitä minä huusin. Se helpotti. Tosi paljon.

Huutamaan hän päätyi opiskeluaikoinaan. Oulunkylän lenkkipoluilta Hautala loikkasi kerran syvemmälle metsään ja huusi.

Emme ehdoin tahdoin saisi kaventaa mahdollisuuksia käyttää ääntämme

Malla Kuuranne, professori

Ilkka Hautala tekee verkkoon videoita, joissa hän huutaa itse tai ohjeistaa ihmisiä huutamaan. Hän kokee, etteivät ihmiset osaa Suomessa käsitellä toistensa vihaa ja suuttumusta. Tämä näkyy siinä, että tunne tarttuu heti.

– Elämässäni on ollut niin, että ihmiset "triggeröityvät" eli ärsyyntyvät itse yhden ihmisen suuttumuksesta. Lopulta kaikki kärsivät samasta epätietoisesta tunnesotkusta.

Hautalan mielestä huutaminen jätetään tunteiden ilmaisun muotona kokonaan huomioitta.

– Kun ihmiset kokevat, että huutaminen tunteiden ilmaisumuotona saa muut voimaan huonosti, niin he hautaavat sen alkuperäisen tunteen.

Kaikki eivät kuitenkaan ole Hautalan kanssa samaa mieltä huutamisen eduista.

Lopeta huutaminen, sillä selviät ilmankin

Tunnelma vanhassa kerrostaloyksiössä keskellä Jyväskylää henkii tyyneyttä. Beige, ornamenttikuvioinen divaani odottaa tyhjänä seuraavaa potilasta. Psykologi ja psykoanalyytikko Sirpa Helenius istuu rauhallisena harmaassa nojatuolissaan, mutta ajatus huutamisen hyvää tekevistä vaikutuksista saa hänen huulensa tiukkenemaan suoraksi viivaksi.

Helenius suhtautuu nihkeästi huutamiseen. Hänen mukaansa huutamisesta on ihmiselle ja hänen mielenterveydelleen lähtökohtaisesti enemmän haittaa kuin hyötyä.

Minun teki mieli huutaa aivan hetki sitten, kun oli lukukauden viimeinen tentti

Joose Kokko, opiskelija

Poikkeuksen tekevät vain tuskan huuto ja avun huutaminen hädässä.

– Tuskanhuuto on avunhuudon tavoin tarpeellinen, mutta se liittyy enemmän siihen, kun tunteet menevät yli. Tiukan paikan tullen palaamme varhaisiin kommunikointitapoihin. Silloin kun ei löydy enää mitään muuta keinoa ilmaista itseä, niin huuto on vielä mahdollinen, Helenius sanoo.

Sen sijaan varsinkaan vihaisena huutaminen ei auta mielenterveyttä, pikemminkin päinvastoin. Vihaisen käytöksen on tutkimuksissa todettu olevan yhteydessä myös esimerkiksi sydänterveyteen. Vihanpurkaus voi johtaa jopa sydänkohtaukseen.

Usein ihmisen olo on huonompi huutamisen jälkeen. Näin käy etenkin, jos ihminen repsahtaa huutamaan muiden ihmisten nähden.

– Äärimmillään se voi olla sellainen kasvojen menetyksen ja suuren häpeän kokemus. Silloin ihminen kokee, ettei kehtaa enää koskaan mennä siihen paikkaan takaisin, missä huusi. Ihminen voi myös tehdä häpeän pohjalta itselleen hankalia ratkaisuja, Helenius kertoo.

Huutamalla voi rikkoa ihmissuhteita, mistä aiheutuu harmia huutajalle itselleen.

Huonoa käytöstä ja itsekontrollin puutetta

Pettymys itseen.

Opiskelija Joose Kokkoa huvittaa tunne, jonka hän hiljattain koki luentosalissa.

– Minun teki mieli huutaa aivan hetki sitten, kun oli lukukauden viimeinen tentti, hän tyrskähtää.

Nuori mies ei muistanut vastausta tentissä esitettyyn kysymykseen. Se otti pattiin.

Omien sanojen mukaan hän ei kuitenkaan ole ihminen, joka sortuu purkamaan tunteitaan huutamalla. Viimeksi hän huusi sählypelissä.

Urheiluun huutaminen Kokon mielestä sopii. Joihinkin taistelulajeihin huutaminen kuuluu osana vastustajan häiritsemistä. Esimerkiksi japanilaisessa kendossa taisteluhuudot voivat suorastaan viiltää ilmaa.

Kendo.
Kendossa huudetaan. Kuva: AOP

Muuten nuorella miehellä on selvä mielipide huutavista ihmisistä.

Se kertoo mielestäni huonosta itsekontrollista. Silloin kun ollaan muiden ihmisten kanssa kanssakäymisessä, pitää pystyä käyttäytymään kontrolloidusti.

Monen on helppo olla Kokon kanssa samaa mieltä siitä, että huutaminen on huonoa käytöstä. Pelkästään sivullisenakin sitä on kiusallista kuunnella, saati sitten olla itse sen kohteena.

Toisen mitätöitävänä.

Sen sijaan ajatukset huutamisen tarpeellisuudesta mielenterveydelle vaihtelevat.

Kokon mielestä asiat pitäisi pystyä käsittelemään jo hyvissä ajoin niin, ettei ihmiselle synny tarvetta karjua pidäkkeettömästi.

Jotkut taas kokevat saavansa helpotusta ahdistuneeseen ja stressaantuneeseen oloonsa huutamalla (siirryt toiseen palveluun)(Kotivinkki).

Kuten Ilkka Hautala.

Huudon pidättely sai taiteilijan vahingoittamaan itseään

Hautala kasvoi Keski-Suomessa Jyväskylässä. Miehen lapsuus oli hänen omien sanojensa mukaan ihan onnellinen, mutta lapsena Hautala sai voimakkaita raivokohtauksia. Luonnollisesti vanhemmat koettivat poikaa kasvattaessaan hillitä niitä.

Hautalalle jäi kokemus, että hermostua ei saa eikä pinnan sovi kärähtää. Jos niin tekee, muut suuttuvat.

Miehen tapa kokea raivoa ja kiukkua vaikuttaa hyvin fyysiseltä. Ihan pienenä hän saattoi huutaa niin kovaa, että pyörtyi.

Hän muistaa, kuinka kerran lapsena kiehui raivosta. Kiukun puuskaa ei kuitenkaan ollut sopivaa päästää ilmoille, sillä kotona oli käymässä vieraita. Hautala pidätteli raivoa sisällään ja kaatui suoraan portaita päin.

– Minulla vaan jotenkin löi niin yli, että yksinkertaisesti kaaduin ja löin naamani portaisiin. Se meni niin pitkälle, että vahingoitin itseäni.

Kun ihminen huutaa, siihen on joku syy.

Ilkka Hautala, performanssitaiteilija

Hautala rykäisee.

– Nuorempana käytökseni oli itsetuhoista. Tunnetasolla raivo ja sen hillitseminen aiheuttivat häpeää. Sitten tunteet heilahtivat itsesääliksi, taiteilija kuvailee.

Nykyään hän tunnustaa olevansa rauhallinen ihminen ja suhtautuvansa huutavaan ihmisen ymmärtäväisesti.

– Pyrin rakastavaan elämänasenteeseen. Kun ihminen huutaa, siihen on joku syy. Jos huutamista ilmaisukeinona käyttävä ihminen olisi kovin tietoinen tunteistaan, hän tuskin olisi huutamista käyttänyt.

Hautalan kokemuksista herää kysymys, voiko stressistä, ahdistuksista ja muista sisintä kalvavista asioista päästä eroon yksinkertaisesti vain huutamalla?

Yksi huuto, monta tunnetta

Sirpa Helenius on työskennellyt psykoterapeuttina noin kolmekymmentä vuotta. Hän painottaa, että huutaminen on hyvin monitahoinen ilmiö. Huutaminen on loppujen lopuksi yksi ilmaisu, joka voi kätkeä sisälleen monia erilaisia tunteita ja elämäntilanteita.

– Tavallinen esimerkki on, että vanhempi on huolissaan, mitä lapsi tai nuori tekee tai miten hän toimii. Se huoli purkautuu huutamisena. Jatkon kannalta on tärkeää, mitä tästä seuraa, hän huomauttaa.

Toki lapsen ja nuoren voi kohdata myös toisella tavalla ja verrata uuden käyttäytymistavan tehoa huutamiseen. Vanhempi voi esimerkiksi halata niskuroivaa teiniä ja kuiskata hänen korvaansa ja kertoa, että oli kovasti huolissaan koska lapsi on hänelle rakas.

Nykyään voi monilla paikkakunnilla osallistua huutotyöpajoihin, joissa saa päästää äänensä valloilleen ohjatusti. Huutoryhmien kerrotaan laukaisevan muun muassa stressiä.

Tulee tunne, että täällä pitää olla "hys hys" eikä saa pitää itsestään meteliä.

Ilkka Hautala, performanssitaitelija

Psykologin mukaan huutaminen voi helpottaa oloa hetkellisesti, mutta pitkällä aikavälillä se ei auta tunteiden tai stressin hallinnassa. Tärkeämpää on tarkastella surutta tunteita, jotka lymyävät huutamisen takana.

– Ihmisen olisi hyvä tavoitella tunteita, joita mielessä liikkuu. Näin voi selvittää, mikä hiertää elämässä niin, että ihmiselle tulee tarve huutaa. Minä ajattelen, että se on kestävämpi, mutta vaikeampi tie, Helenius sanoo.

Käytöksenä huutaminen kielii tunteiden hallinnan ongelmasta. Helenius muistuttaa, ettei huutamisen syy läheskään aina tule ihmisen ulkopuolelta. Huutamisen yllykkeet löytyvät varsin usein ihmisestä itsestään.

– Kun emme esimerkiksi saa toista olemaan samaa mieltä kanssamme tai rakastamaan meitä, voi se tuntua meistä täysin kohtuuttomalta. Silloin tunteista ei selviä huutamatta.

Hyvä, paha huuto

Ihmiset suhtautuvat huutoon eri tavalla. Esimerkiksi kriisityössä huuto voi olla enemmän koskettavaa kuin pelottavaa.

Tätä mieltä on Kriisikeskus Mobilen työntekijä Sinikka Vuorela Jyväskylästä. Vuorelan kokemuksen mukaan ihmisen mielenterveys tarvitsee huutoa. Hän itse erottaa huudon takaa viisi yleistä asiaa.

– Hätä, suru, viha, pettymys sekä se, että ihmistä ei ole kohdattu, Vuorela kuvailee.

Hän työskentelee kriisikeskuksessa pitkälti väkivaltaan liittyvien asioiden kanssa. Hyvää huutoa on Vuorelan mukaan se, mikä päästää vaikeat tunteet ulos. Pahaa huuto on silloin, kun se pyrkii vääränlaiseen vallankäyttöön.

Huutamisen idealisoiminen väittämällä, että niin pidämme puolemme ja että se tekee meille hyvää, ei minusta pidä paikkansa.

Sirpa Helenius, psykologi ja psykoanalyytikko

Huutaminen on vallankäyttöä. Se voi pahimmillaan olla voimakasta väkivaltaa, joka vahingoittaa kuin lyönti.

– Kun ihmiselle huudetaan, se nujertaa hänen itseluottamustaan ja -arvostustaan. Huutaminen mitätöi ja alistaa, psykologi ja terapeutti Sirpa Helenius sanoo.

Eikö huutaminen pitäisi siis kriminalisoida?

Helenius hymähtää hieman.

– Ei varmaankaan. Silloin meillä tapahtuisi niin paljon rikoksia, ettei niin pitkälle voida mennä.

Mutta ei hiljaisuuskaan ole aina viaton. Sekin voi olla väkivaltaa.

Kun hiljaisuus huutaa

Vaikenemisella voidaan sivuuttaa toisen tunteet eli mitätöidä häntä, aivan kuten huutamisellakin. Mykkäkoulu on parisuhteessa vanha ja perinteinen vallankäytön muoto.

Myös kasvatuksessa sillä saadaan aikaan vahinkoa.

– Lapsen kannalta voi olla hyvin vaurioittavaa, jos vanhempi esimerkiksi rangaistuksena kääntää selkänsä lapselle silloin, kun tämä hätänsä keskellä aikuista eniten tarvitsee, Helenius huomauttaa.

Eikä ääntä tule aina hädänkään keskellä. Hukkumaisillaan oleva ihminen on usein hiljaa. Onnettomuuspaikalla niillä, jotka ovat hiljaa, voi hyvin usein olla suurempi hätä kuin niillä, jotka huutavat tuskissaan.

Vaaran kohdatessa ihminen voi yhtä hyvin lamaantua ja pysyä hiljaa kuin huutaa apua. Heleniuksen mukaan kukaan ei voi tietää ennalta, kuinka reagoi hädän hetkellä, ennen kuin se tapahtuu.

Myös hiljaisuus voi huutaa aivan äärettömän kovaa.

Malla Kuuranne, professori

Ihminen voi lamaantua esimerkiksi joutuessaan raiskauksen tai ryöstön kohteeksi.

– Raiskausten osalta on keskusteltu siitä, että jos uhri ei ole vastustanut tekoa, niin tarkoittaako se myöntymistä. Vastaus on, että ei todellakaan, koska lamaantuminen voi estää kaiken huutamisen ja pelastautumisen.

Huudon ja hiljaisuuden taakse pitää siis osata katsoa. Kumpikaan ei välttämättä ole sitä, miltä kuulostaa.

Huutaminen on huonoa käytöstä, joka voi lisätä ihmisen henkistä kuormaa. Mikä sitten selittää sen, että joillekin, kuten taiteilija Ilkka Hautalalle, huutamisesta on tullut myös hyvä olo?

Vastaus ei löydy mielestä, vaan kehosta.

Aloitetaan äänestä.

Puhu hiljempaa eli ole toisenlainen

Eri ihmisillä voi olla hyvin poikkeava käsitys siitä, milloin ääni on huutoa. Ääniherkälle ihmiselle kovaa kailottava ihminen huutaa, kun taas jonkun toisen mielestä puhetavassa ei ole mitään häiritsevää.

Huudon rajan voi määritellä ainakin desibelien eli äänenvoimakkuutta mittavan yksikön avulla.

– Huudosta on kyse, kun äänen voimakkuus nousee lähelle 90–100 desibeliä, sanoo äänenkäytön ja puhetekniikan lehtori, professori Malla Kuuranne Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta.

Tavallisesti ihmisen puheen voimakkuus on 50–60 desibeliä. Yksilölliset erot ovat kuitenkin suuria.

Jonkun ihmisen luonteva puheäänen voimakkuus saattaa nousta jopa 65 desibeliin. Toisille näin kova puheääni voi olla liikaa.

Tällöin ihmiselle, usein jo pienelle lapselle, voidaan tehdä sanallisesti selväksi tai annetaan muutoin ymmärtää, että hänen pitäisi puhua toisella tavalla, siis hiljempaa. Käytännössä hänen pitää siis olla vähän toisenlainen, jotta kelpaisi muille.

– Äänen voimakkuuden taso ja hiljaisuuden kestäminen vuorovaikutustilanteissa hyvin erilainen eri yhteisöissä. Meillä on erilaisia toleransseja kestää toistemme puhevallan käyttöä, Kuuranne tiivistää.

Erottamattomat ääni ja keho

Oman luonnollisen puheäänen hillitseminen voi pitkällä aikavälillä rasittaa ääntä.

Jos keho alkaa pidättää äänen voimaa, se alkaa rasittaa äänielimistöä. Ajan myötä tämä saattaa vaurioittaa äänihuulia. Jos äänen voimaa käytetään satunnaisesti, voi äänihuuliin syntyä pieniä verenpurkaumia.

Meillä kaikilla on luonnostaan kyky tuottaa mieletöntä ääntä, mutta aikuisena se hiipuu. Syynä on se, että lapselle aletaan nopeasti opettaa, kuinka voimakkaita tunteiden purskahduksia ja äänenkäyttöä pitää oppia hillitsemään.

– Kuinka moni meistä on kuullut sen, että "älä huuda", "puhu normaalisti" ? Malla Kuuranne kysyy.

Aikuistuessaan ihmiset oppivat pois spontaanisesta äänenkäytön kyvystä. Aikuisen onkin vaikea huutaa niin, ettei ääni kärsi. Toisin on vastasyntyneen laita.

Vauva pystyy tuottamaan huutoitkua tuntitolkulla menettämättä ääntään. Syy on fysiologinen.

– Vauvan keho pystyy rakentamaan sellaisen tilan, että keho pystyy reagoimaan ääneen ja ikään kuin joustamaan sen mukana. Aikuisiällä ihminen sen sijaan kadottaa spontaanin äänenkäytön taidon, kertoo Kuuranne.

Mikä selittää sen, että huutaminen tai kovan äänen tuottaminen voi joskus tuntua sanomattoman hyvältä?

Kuurannetta naurattaa.

– Kysymys on varmaan siitä, että jotakin on paineistunut minussa. Jos saan huutaa sen ulos, niin koen adrenaliiniryöpyn, joka vapauttaa ja tekee hyvää mielelle. Kasaantunut paine pääsee ikään kuin purkautumaan.

Äänen ja kehon yhteys onkin paljon suurempi, mitä arkielämässä puurtaessaan luulisi. Äänenkäyttö on aina kehollista toimintaa.

Esimerkiksi Ilkka Hautalan tapauksessa ahdistuksen helpottuminen oli hyvin fyysinen kokemus. Huuto laukaisi jännityksiä kehossa.

Mielen hyvinvoinnin kannalta katsoen huuto voi auttaa samalla tavoin kuin liikunta.

– Joskus liikkuminen tai liikkeelle lähtö voi rauhoittaa kehoa ja sitä kautta on helpompi keskittyä kuuntelemaan tunteitaan, psykologi ja psykoanalyytikko Sirpa Helenius vahvistaa.

Puolustan itseäni huutamalla eli ehkä huijaan itseäni

Huutoon on joskus hyvä vastata huutamalla. Tätä mieltä on ainakin huutotaiteilija Ilkka Hautala. Hän kuitenkin huomauttaa, että aggressiiviseen haastamiseen vastatessa täytyy olla tietoinen omista tunteistaan ja ilmaisustaan.

– Jos jollain ihmisellä menee maltti ja hän käyttäytyy päällekäyvästi, niin hänet on hyvä kohdata samalla energialla. Sen jälkeen omaa äänenkäyttöään voi tietoisesti laskea rauhallisemmalle ja empaattiselle tasolle. Tällöin henkilö voi helpommin seurata perässä, hän pohtii.

Ilmiö liittyy hänen mukaansa miehiseen kulttuuriin, jossa jotkut haastavat muita. Tilanteeseen ei aina edes liity raivokasta huutamista, vaan painostaminen viestitään muulla tavoin.

– Rajoistaan täytyy pitää huolta. Jos itseä vastaan tulee kovia iskuja, niin toisinaan täytyy vastata sillä samalla energialla, mies perustelee.

Huutamista pidetään usein hyvänä keinona puolustaa itseään ja omia rajojaan. Psykologi ja psykoanalyytikko Sirpa Helenius on kuitenkin eri mieltä.

Hän haluaa kyseenalaistaa huutamisen nauttiman arvostuksen itsensä puolustamisen keinona.

Itseään voi puolustaa myös esimerkiksi jämäkkyydellä, päättäväisyydellä ja sillä, että ilmaisee asiansa selkeästi ja pitää huolta rajoistaan.

– Elämässä tulee tietenkin vastaan ääritilanteita, joissa emme saa ääntämme kuuluviin muuten kuin huutamalla. Sen sijaan huutamisen idealisoiminen väittämällä, että niin pidämme puolemme ja että se tekee meille hyvää, ei minusta pidä paikkaansa, psykologi napauttaa.

Auktoriteetti rakentuu paljon hienovaraisemmin, kuin äänen voimakkuutta säätelemällä.

Esimerkiksi Helenius nostaa koulun.

– Usein suurinta arvostusta nauttivat opettajat, jotka saavat muut tottelemaan ilman, että joutuvat korottamaan ääntään.

Ei huutamista, mutta reippaampaa tunteiden ilmaisua kylläkin

Suomalaisessa kulttuurissa olisi performanssitaiteilija Ilkka Hautalan mukaan pidäkkeettömän äänen mentävä aukko. Omia tunteita on Suomessa toki ilmaistu kovaäänisesti ja suoraan, mutta usein alkoholin ryydittämänä.

Hautalan mielestä suomalaisten olisi tarpeen kokea myös kokea ilmaisun voima, joka ei perustu satunnaiseen irrotteluun kännissä.

– Vaikenemme liikaa, Hautala väittää.

Äänenkäytön ja puhetekniikan parissa työskentelevä Malla Kuuranne taas kannustaa ihmisiä suhtautumaan suvaitsevaisesti ja mielenkiinnolla toistensa ääniin.

– Voi ajatella, että "aijaa, tuo ihminen käyttää ääntään tuolla tavalla". Samalla voi pysähtyä tarkastelemaan, mitä reaktioita se itsessä herättää. Äänen laaja-alaisuuden tajuaminen on rikastavaa.

Kuuranteen mukaan ihmiset sopeutuvat muiden äänenkäyttöön, puhetapaan ja vallitsevaan normiin, jolloin ihmiset tiedostamattaan saattavat kaventaa ilmaisuaan. Tuloksena on, että ihmisistä tulee monotonisia.

– Emme ehdoin tahdoin saisi kaventaa mahdollisuuksia käyttää ääntämme.

Kuuranteen mielestä huutaminen tai kohtuuttoman voimakas ilmaisu ei aina teatterissakaan olisi tarpeen.

– Jos huutaminen on ulkoinen keino tehostaa viestiä, sen ilmaisullinen merkitys tyhjenee. Myös hiljaisuus voi huutaa aivan äärettömän kovaa.

Miten huutoon ja huutamiseen tai ylipäätään kovaan äänenkäyttöön pitäisi Suomessa suhtautua?

Ihmisen olisi hyvä tavoitella tunteita, joita mielessä liikkuu. Näin voi selvittää, mikä hiertää elämässä niin, että ihmiselle tulee tarve huutaa.

Sirpa Helenius, psykologi ja psykoanalyytikko

Hautala myöntää, ettei hänkään pidä siitä, jos joku möykkää yöllä linja-autossa. Hän pitää siitä, että Suomessa on rauhallista ja että täältä löytyy rutkasti tilaa ja hiljaisuutta.

Suomen hiljaisuudella on kuitenkin kääntöpuolensa.

– Omaa ilmaisuaan alkaa helposti rajoittamaan kaupunkitilassa. Tulee tunne, että täällä pitää olla "hys hys" eikä saa pitää itsestään meteliä, Hautala pohtii.

Nykyään taiteilija kertoo olevansa hyvin tietoinen huutamisen vaikutuksista. Kun hän kuulee muiden huutoa esimerkiksi kaupungilla, hän kääntyy katsomaan.

Loppujen lopuksi huutaminen ei kiinnosta, vaan se, mitä sen taustalla on.