Joensuusta tulossa Sorjonen-televisiosarjan virallinen kumppani

Yhteistyösopimukseen kuuluisi muun muassa paremman kulkuväylän tekeminen Marjalassa Höytiäisen kanavalle.

Joensuu
Sarja Kari Sorjonen ja Niko Uusitalo
Fisher King

Joensuun kaupunki hieroo virallista yhteistyösopimusta Sorjonen-televisiosarjan kanssa. Rikossarjaa kuvataan Joensuussa viiden viikon ajan tammi-, helmikuun aikana.

Kuvausjakson aikana kaupungissa työskentelee noin sata ihmistä, joista paikallisia on enimmillään kolmisenkymmentä. Sarja tekee yhteistyötä muun muassa ammattillisen oppilaitoksen Riverian kanssa.

Joensuun pitäisi muun muassa kunnostaa kuvausryhmälle nykyistä parempi kulkuyhteys Marjalaan Höytiäisen kanavan suulle. Rahaa kaupunki antaisi avustuksena 20 000 euroa.

Joensuu puolestaan saisi sarjan myötä näkyvyyttä. Kaupunginhallitus käsittelee alkavaa yhteistyötä torstaina pidettävässä kokouksessaan.

Rikossarja Sorjosen toinen kausi keräsi televisiossa ja Yle Areenassa yhteensä yli 1,6 miljoonaa katsojaa. Sarjaa on kuvattu Lappeenrannassa.