Lahden taide- ja muotoilukeskukselle saatiin omistaja

Kaupunki perustaa uuden keskuksen entiseen Mallasjuoman panimoon. Vuokrasopimus on tehty 20 vuodeksi.

museot
Havainnekuva museokeskuksesta
Havainnekuva uudesta taide- ja muotoilukeskuksesta Lahdessa.LAD

Lahdessa sijaitseva entinen panimokiinteistö Malski on saanut uuden omistajan ja Lahden uusi museokeskus vuokranantajan. Malskin on ostanut Kiinteistöyhtiö Kielo.

Lahden kaupunki on solminut yhtiön kanssa 20 vuoden vuokrasopimuksen. Sopimus sisältää kaupungin taide-, juliste- ja muotoilumuseo LADille 3 975 neliömetrin tilat.

Kaupunki maksaa tiloista vuokraa 58 940 euroa kuussa. Valtuusto hyväksyi esityksen LADin sijoittamisesta Malskille lähes vuosi sitten. Myös muita vaihtoehtoja taidemuseon sijoittamiselle selvitettiin aiemmin.

Kaupunki ei voi vielä sanoa tarkasti, koska museokeskus avataan. Kaupungin käyttöön rakennus luovutetaan aikaisintaan vappuna 2020, mutta töiden valmistuminen saattaa venyä vielä vuoden loppuun.

Lisäksi museon väki tarvitsee puolisen vuotta valmisteluaikaa ennen avajaisia.

Digiä ja lifestyleä

Malskille siirtyvät Lahden taidemuseo ja aikaisemmin ilman vakituista näyttelypaikkaa ollut Lahden julistemuseo. Lahden taidemuseo sijaitsee nykyisin keskustassa Vesijärvenkatu 11:ssä.

– Uudelle LADille eli Lahden taide-, juliste- ja muotoilumuseolle tehdään kansainvälisesti kiinnostava oma konsepti, joka nojaa Malskin valmistumassa olevaan konseptiin. LADin näyttelyissä keskeistä tulee olemaan taide, muotoilu, lifestyle ja digiteknologia, kertoo Lahden museonjohtaja Timo Simanainen tiedotteessa.

Simanaisen mukaan Lahden näyttelyihin pyritään saamaan ainutlaatuista taidetta, jota voi nähdä vain LADissa.

Lääniä myös muille

Malskin remontoituihin tiloihin tulee museon lisäksi myös muita toimijoita. Hankkeessa jatkavan lahtelaisen kiinteistökehitysyhtiö Kinoksen toimitusjohtaja Arto Korhonen kertoo, että vuokrasopimuksia on jo tehty.

Kiinteistössä on tilaa kaikkiaan noin 8 500 neliömetriä, eli LAD-keskus vie siitä alle puolet.

Lahden taide- ja muotoilukeskusta on kaavailtu sijoitettavaksi Malskin panimokortteliin.
Malskilla on runsaasti tiloja, eikä kaupunki ole ainoa käyttäjä.Mika Moksu / Yle